Lukijat

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Keltaista

Olohuone-ruokailuhuone rempattiin (!! hertsimaleijaa, siitähän on jo niinkin kauan kuin !!) 1½ vuotta sitten. Olin silloin keltaisen kauden vallassa.. Remontti-innolla aloitin myös  keltaisten ainaoikein-sohvatyynyjen teon. Ensimmäisestä kun puuttui enää centtimetrin verran, totesin, etten tykkääkään. Näyttää semianeemiselta ekaluokkalaisen kässyltä eikä sävykään ole ihan just oikea. Sinne jäi kässykopan pohjalle yli vuodeksi.

Siivoilin, ufo nousi esiin. Sielu ei antanut myöden, että olisin laittanut roskiin. Tai edes takan sytyksi. Jotain tästä pitäisi tehdä, kuka tykkää keltaisesta? Ei kukaan? Kuka tulee keltaisesta mieleen? Aina aurinkoisesti hymyilevä TyökaverinAviomies. Tykkää villasukista. Enpä kysynyt haluaako, kunhan vaan tein.

.

En ole ennen neulonut purkulangasta.
Aika kyhmyräiseltä näyttää!
Pitäisikö suositella vain pimeässä käyttämistä?
.

Koko 44/45, 128 g.
Kasteltuina ja kuivattuina kelvolliset.
.

Sukkapariin sain menemään tyynyliinan puolikkaan,
seuraavaksi yhdistelin jämälankoihin.
.

Aika tarkkaan meni, reilun metrin verran jäi purkua käyttämättä!
.

Näistä tuli itse asiassa aika kivat, pohjemuotoillut.
Kun en käytä näin pitkävartisia, tarjosin TyökaverinAviomiehen Vaimolle.
Siis Työkaverille.

Kelpasivat!
Koko 40/41, 197 g.

*

Lisää keltaista? Täältä pesee....

Tästä se keltaisuus lähti!
Keltainen tapetti, jota ei edes pitänyt laittaa seinälle.
Laitettiin kuitenkin.

Olin ostanut pari tapettirullaa Tallinnasta vain kivan "samettisen" pinnan vuoksi.
.

Himoitsin Ikean keltaisia nojatuoleja jo paljon ennen remppaa.
Rempan myötä oli hyvä syy niiden hankintaan.

Tykkään klassisesta mallista, mutta väri on kyllä vähän arka koirataloudessa.
Olisin valmis nämä jo vaihtamaan...

Sitäpaitsi nojatuolit vaativat rahin kinttujen alle, 
jotta niissä saa mukavan kässy-/luku-/telluntollotusasennon.
.

Tein sitten irtopäälliset pariin vanhaan rahiin.
Kuvassa näyttävät vähän kalpeilta.
.


Samalla kankaalla (väri tässä enempi oikea)
olin päällystänyt jo yhden isomman aukeavan rahin aiemmin.
Tässä rahissa on kiinteä verhoilu.
Kangas on verhoilukangasta, josta tahrat lähtevät mikrokuituliinalla pyyhkimällä.

Huomatkaa muuten tuo kudin tuolla lasimaljassa,
se on just se sukiksi purettu tekele.
.


Keltaisia tyynyjä pitää tietty olla, mieluiten enemmän kuin paljon. 
Raidalliset omaa tuotantoa, muut Ikeasta.
.

Ja matto, keltainen.
.

Ja toinen isompi ruokailun puolella.

Mattoja odoteltiin pari kuukautta tilauksesta, mistä lie tulleet.
"Vanhoista käsinkudotuista villamatoista käsityönä leikattu ja koottu villamatto", lukee pohjan lapussa. Valmistuttaja on kotimainen Adora. 

Tykkään, ei kyllästytä.
Sitten kun kyllästyttää, voikohan nämä uudelleenvärjätä jossain?
.


Myös lempparitunikamallin lemppariväri on keltainen.

Mutta jos nyt remppaisin, valitsisinko keltaisen?

Enpä tiedä...
Keltainen on kuulemma uusi muotiväri,
joten ainakaan siksi en sisustusväriksi valitsisi...
.
.

Keltaista tarttui mukaan myös lähikaupan ale-poistoväreistä.
Seiskaveikkaa kaikki tyyni.
Ei, uutta tyynynpäällistä en ainakaan aloita!


16 kommenttia:

  1. Tapetin vaihtoa, olen myös suunnitellut, meillä Harmajaa, mutta jotain muuta, olisi sitten seuraava väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetin vaihtaminen on vaarallista! Se auttamatta poikii tuhottomasti lisäpuuhastelua: katto pitää maalata, listat uusia, ihan ehdottomasti tekstiilejä pitää vaihtaa, kalustuskin kaipaa piristystä... Vaan on se niin IHANAA silti, erityisesti myös se suunnitteluvaihe...

      Poista
  2. Jännää, että keltaisesta tulee AINA mieleen, että lapsena iskostui ajatus, ettei isävainaa väristä tykännyt. Ehkä siksi olen sitten itsekin väriä vältellyt paitsi, että keittiöstä sitä löytyy. Ja yksi saatu neuletakki.
    En pysty ymmärtämään miten kukaan kykenee kutomaan kesällä?!! Itse näemmä en, mutta onneksi langat eivät mene vanhaksi. ;)
    Hyvää heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on lapsuudesta iskostunut vanvana ajatus, että VIOLETTI on vanhojenpiikojen väri. Siksi olen sitä kai aina sitten vähän vältellyt. Tai oikeastaan tosi paljon...

      Poista
  3. Parempi purkaa, kuin jättää keskeneräisiin. Kivat sukat, pirtsakat.
    Mieli muuttuu värien suhteen usein, mutta pienen harkinnan jälkeen ei innosta alkaa taas alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun pysyttelee tiukasti villasukkakoneena, ei usein tule purettavaa. Hairahduksista voi olla kippuraiset seuraukset.

      Poista
  4. minä ennen vihasin keltaista, mutta siedätin tilkkutöillä itseni ja nyt se on ihana väri! Nuo polvisukat on kyllä hienot! Ei tuollaisista kukaan voi kieltäytyä. Tulee vähän Peppi-fiilis.

    VastaaPoista
  5. Onhan sulla nyt aika hillittyä tuo sisustuskeltaisuus kuitenkin. Ei mitään liian silmiin pistävää. Rahin värit kivat!
    Työkaveri sai kivoja yllärisukkia 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvin kommenttia kommentoidessa mieleeni muistui myös, että vuosituhannen vaihteessa ostin ekan oman asunnon ja sen koko olohuone ja eteinen tapetoitiin aika lailla saman sävyisellä keltaisella kuin tuo nykyinen yksittäinen seinä! Se oli kyllä jo aika värikästä!! :o)

      Poista
  6. Minä tykkään keltaisesta ja juuri tuollaisesta reilun värisestä, ei pastellisävystä. Hyvin olet löytänyt langalle uusia kohteita ja kiva kun on lankaa vielä jäljellä. Purkulanka suoristuu, kun sen kastelee joko lankana tai sukkana. Kivoja sisustusjuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti?? Suosistuuko, jos kastelee tuotteen? Olen aina kuvitellut, että menisi entistä tiukempaan kippuraan. Sen tiesin, että purettu lanka oikeaa kastellessa, mutta ajattelin sotkevani koko langan kuivumaan ripustellessa... ;o)

      Poista
  7. Kivat sukat tuli työkaverille ja työkaverin aviomiehelle:) Keltainen on kiva ja valoisa väri, vastakohtana violetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta, violetti on vastaväri - ja violetista en tykkää laisinkaan. Pitäisikö kuitenkin kokeilla jotain violettia katseenvangitsijaa...? Hmmm, nyt pitääkin oikein pohtia tätä!!

      Poista
  8. Ensin piti tähän sanoa, että en oikein tiedä, mistä tuo keltaisuus nyt iski.
    Sitten tuli mieleeni, että parikymppisenä minulla oli MEXXin rajusti olkatopattu vaaleankeltainen housuasu (bleiseri & housut), joissa tyyliteltyjä vihertävänharmaita kukkakuvioita Tykkäsin siitä TOSI paljon ja se kyllä kylällä käänsi päitä. Muistanpa käyttäneeni puvun kanssa aina täsmälleen saman sävyisiä harmaita Palmrothin avokkaita...

    VastaaPoista
  9. Kiitos Aikku, Stansta, Suvi, Terhi, Marle, Sartsa, Puikkonen ja Tilkkureppu! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!