Sivut

Lukijat

torstai 21. huhtikuuta 2016

Samaa vanhaa...

Oli kuulkaa itsessäni pitelemistä, etten tarttunut saksiin ja pätkinyt muutamaa Raita- ja Polkka-kerää!! Edellisten sukkien jäljiltä jämälankalaarini on niin köyhän näköinen, että oli ihan hirvittävä mieliteko täydentää sitä uusin pikkuruisin langanpätkäkerin...

Vielä toistaiseksi kykenin hillitsemään itseni ja tein ihan vaan kahdesta kerästä raidoittaen. Molemmissa sama "sinappinen" Raita, toisessa yhdistettynä yksiväriseen oliivinsävyiseen ja toisessa vihreään Raitaan (josta pätkin kuitenkin kiljahtelevankeltaiset raidat pois).

Aika tylsää edellisen jämälankailoittelun jälkeen.

Ja tylsemmäksi vaan muuttuu, mielikuvituksetonta perussukkaa ja kaiken kukkuraksi mitättömän platkun värisinä.

Vaa'asta uupuu edelleen paristo, ei ole kovin korkealle priorisoitu se puute. Jotenkin ei nyt vaan ole villasukkien puntarointi ihan ykkösasia tällä haavaa. Muita mukavia kiireitä, terveellistä väsymystä.

Enkä tarvitse mittanauhaakaan, kun sanon kaikkien olevan kokoa 38/39 paitsi yksivärisimmät kokoa 36. Ai mistäkö tiedän? 35 kerrosta ennen kärkikavennuksia = koko 37/38, 40 kerrosta = koko 40/41.

Vaikka kyllä minä nämä vielä punnitsenkin, sitten joskus, kunhan kerkiän...

EDIT 22.4.: Raidalliset 111 g + vielä raidallisemmat 112 g. Pienimmät vaaleanpunaiset 70 g + violettiraitaiset 83 g + moniväriset 102 g.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Jämiin jämähtänyt?

Seiskan Nostalgiaa, Tweediä, muutamaa Polkkaa, ainakin paria Raitaa, useampi yksivärinen keränloppu ja yhtä kirjavaa Gjestal Jannea - niitä kaikkia löytyy näistä jämäsukista!

Harmaan sävyiseen sukkapariin hupeni monta pientä lankanyssäkkää Raitaa, Polkkaa, Tweediä, Nostalgiaa ja erisävyisiä yksivärisiä.

Vaa'asta simahti paristo, joten langanmenekit myöhemmin. Koon kuitenkin tiedän: 38/39 kumpaisissakin. Ai että, näitä jämäkoosteita on kiva sommitella!! Samalla kun katsoo telkkaria, lopputulos selviää vasta langanpäitä päätellessä...

EDIT 22.4.: Harmaat 116 g + vihreät 118 g.

Pihakivellä sukkia kuvatessani huomasin ensimmäisten krookusten jo pinnistävän maasta!

Ja metsänreunassa sinertää lupaavasti.

Ensimmäisen leskenlehdenkin jo näin - ja se jos mikä on varma kevään merkki!!


keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

1Q - kvartaalikatsaus

Nyt kun ei enää ole lankalaihisseurantaa, ajattelin tehdä sentään kvartaalikatsaukset. Jäi nyt jotenkin tuo lankamäärän seuranta päälle...

Enkä voi kuin todeta, että ONNEKSI en enää lankalaihistele! Surkea tulos olisi luvassa tällekin vuodelle, ainakin tämän ensimmäisen katsauksen mukaan: lisäystä rapiat 5 kiloa (uutta lankaa lähes 7,5 kg, neuleiksi taipui vain vähän yli 2 kg).

Tammikuu

Valmistuneet:
Varvassukat Veljentyttö Vanhemmalle 97 g
Hääsukat 145 +162 g
Fudispefletti 510 g
Polvarit Veljenvaimolle 97 g
yht. 1,007 kg

Vararstosaldon lisäys:
600 g Novita Nalle - tarjoushinnalla suklaanruskeaa poistoväriä
4,8 kg saatuja lankoja
yht. 5,4 kg 


Helmikuu

Valmistuneet:
Hääsukat 103 g + 124 g
Vauvanuttu + pipo 131 g + 31 g
Soilin piirakat 116 g
Pipa Systerille 76 g 
yht. 0,581 kg

Vararstosaldon lisäys:
300 g Seiskaveikkaa tarjouksesta

Maaliskuu

Valmistuneet:
Pitsireunasukat Äidille 90 g
Kirjavat sukat Pupuselle 71 g
Pupusen kesäsukat 48 g
Leopardi-peite + sukat 260 g + 34 g
Veljentyttö Nuoremman pöllösukat 100 g
yht. 0,603 kg

Vararstosaldon lisäys:

1,0 kg Nalle Taikaa erittäin hyvällä tarjoushinnalla
600 g Seiskaveikka tarjouksesta
150 g TeeTee Pallas -20% alesta

* * * * *
Lankahamsterin kvartaaliannos 7450 g
Lankaa vääntynyt valmiiksi 2191 g
Lankavaraston lisäys 5259 g

Iltapuhteena olen heilutellut puikkoja harvakseltaan. Inspiraatio koki pahan  kolauksen, kun tein Pupuselle villatakkia ja vasta liki valmiina sovittelin ensimmäisen kerran. Pieni, ihan liian pieni!! Olin laskenut silmukkamäärän ihan metsään. Ei ole huvittanut edes purkaa...

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Pikkuisen pelästyin

Toivon, että olen perinyt Äitini geenit, joka jo 8 kymmenettään käydessään ei edelleenkään käytä mitään lääkkeitä, paitsi antihistamiinia näin keväisin.

Itsekin olen hyvin perusterve, mutta aina kun sairastan, se on jotain tajutonta ja ylenpalttista. Niin kuin vaikka yli puoli vuotta vaivannut kiihkeä mykoplasma, jota työterveyslääkäri sinnikkäästi hoiti hinkuyskänä. Tai niinkin viaton vaiva kuin elämäni ensimmäinen influenssa, joka säilyy muistoissani ikuisesti. Siis siinä määrin, kun siitä ylipäätään muistan.

Onnettomien yhteensattumien seurauksena makasin eilisen iltapäivän ensiavussa erilaisten piuhojen saartamana tipasta sydänseurantaan, verenpainemittari rutisteli käsivartta automaattisesti 10 minuutin välein.

Aamulla kävin pienessä toimepiteessä, jossa sain annoksen puudutusainetta (Lidocain) ja kotihoidoksi tulehduslääkkeen (Kefexin 750 mg). Nappasin ekan pillerin ja heti perään poikkesin työasioissa entisessä kemianteollisuuden tehdaskiinteistössä. Rakennus on ollut vuosia kylmillään, vesijohdot haljenneet, vesipatterit hapettuneet yms. eli ilmassa saattoi olla paljon epäpuhtauksia, myös aktiivisten vuosikymmenten rikkilaskeumat. Pari päivää aiemmin kampaajani oli loihtinut pääni aivan uuteen eloon (kestoväri).

Joku näistä tai kaikki yhdessä aiheuttivat anafylaktisen reaktion. Päänahka alkoi kutista hillittömästi, leviten niskaan ja kaulalle, jonkin ajan päästä kämmenselkiin ja käsivarsiin. Helotin kuin keitetyt ravut elokuun illassa, vain tilli ja snapsit puuttuivat.

Työkaveri vei päivystykseen. Odotusaulassa aloin olla hysteerinen, tajunnantaso laski, en osannut käyttää (aiemmilla käynneillä käyttämääni) jonotusnumerolaitetta ja raavin itseni verille. Pelkäsin tekeväni jotain TODELLA harkitsematonta, ellen saisi nopeasti helpotusta kuolettavan kamalaan kutinaan, joka levisi jo decolte-alueelle, rintoihin, kylkiin, alaselkään, vähäisemmässä määrin reisiin.

Kun hoidontarvearviointihuoneen ovi aukeni, ryntäsin sisään jonotusnumerosta välittämättä, heittelin vaatteita päältäni, raavin itseäni ja melkein itkin, että tarvitsen nopeasti apua tai sekoan ihan oikeasti. Hoitaja nappasi samantien kiinni ja ohjasi ensiapuun. Siellä sain ensimmäiset ruiskeet ja tippaletkun kyynärvarteen jo ennen kuin kerkisivät kellauttaa sairaalapetiin.

Käsien kutina laantui, sen sijaan jalkojen, varsinkin pohkeiden kutina, oli vasta yltymässä. Mahtoi siinä sairaalasänky heilua ja vaappua, kun piuhojen vuoksi en ylettänyt raapimaan jalkojani, vaan epätoivoisesti jyystin niitä sängynlaitoja vasten. Tujakka tömäys adrenaliinia lihakseen toi helpotuksen. Myös muille potilaille, jotka rymistelyäni joutuivat kuuntelemaan.

Näin jälkikäteen tuntuu kuin kutina olisi ”kulkenut aaltona läpi kehon”, päänahasta varpaiden väleihin, mistä se lähti viimeisenä. Kummallista ehkä on, että kasvot, kämmenet, kainalot, vatsanseutu ja genitaalialue eivät kuitenkaan kutisseet lainkaan. Naamaltani olin kuin kalkkilaivan kapteeni, vaikka muuten olisin käynyt hehkuvasta merimerkistä. Onneksi, ONNEKSI, vain iho reagoi ja hengitystiet pysyivät avoimina!

Kolmen tunnin jälkeen pääsin kotiin vaalenneena ja kutisemattomana, mutta pökkyräisenä ja pahoin pelästyneenä.

Tänään enää iho on rikki ja turvoksissa.

Suomessa hoidetaan vuosittain noin 150–250 potilasta anafylaktisen reaktion vuoksi, 0-3 niistä johtaa kuolemaan. Että jos jotain vähän tavallisempaa ensi kerralla, kiitos!?