Sivut

Lukijat

torstai 31. toukokuuta 2012

Raportti

Terhin sisar kuulemma sanoo, että Terhin kanssa matkaan lähtiessä vasemman jalan voi jättää kotiin, koska ei sillä kuitenkaan ehdi maahan astua.

Oikeassa oli! MELKOISTA LENTOA!

Oikeastaan reissu alkoi jo sunnuntai-iltana. Terhi tuli nimittäin yökylään. Sanoi, ettei aiempien reissukuvausteni perusteella luota, että pääsisimme muuten samaan laivaan... Pöh, minäkö epäluotettava matkakumppani? Jos nyt joskus eksyn, hukkaan tavarani ja unohdan aikataulut, niin ei kai siitä nyt kovin suoraviivaisia johtopäätöksiä kannattaisi vetää!!??

Matkaan siis päästiin, kutimet kilisten. Perille saavuttua pakaasit hotelliin ja suorinta reittiä Karnaluksiin. Tai, no, melkein suorinta - matkalla poikettiin Viru Keskukseen (Viru-hotellin pohjakerroksessa) Liann Lõngad-lankakauppaan, OIKEIN hyvään sellaiseen. ERITYISEN hyvän siitä tekee se, että siellä tapahtui eilen mainittu iloinen ensitapaaminen - vieläkin nykii suupieliä liki korvia!

Euron poistokorista mukaan tarttui kivaa nypylälankaa, huovutettuihin tossuihin tupsuiksi tai varrensuuhun. Ehkä jotain muutakin käyttöä pitäisi keksiä tai suku, tuttavat ja kylänmiehet saavat kaikki huopatallukkaita vaivoikseen - melkein kilosta kun saattaa muutamaankin pariin piisata...

Mutta suunta siis Karnaluksiin, saumurilangan takiahan koko reissuun lähdettiin!! 5000 metrin rulla maksoi n. 1,60 euroa. Jos vertaan rullahintaa suosimani ompelutarvikeliikkeen hintatasoon (4,60 €/rll), sain karttuneen säästön ansiosta KAIKKI MUUT Karnaluks-ostokseni AIVAN ILMAISEKSI!! Olisi siis kannattanut ottaa vielä useampia värejä, niin olisin saanut enemmänkin rompetta mukaan IHAN MAKSUTTA!!!

Kukaan ei varmaankaan olisi arvannut, että mukaan lähti muutamia tupsuja ja pompuloita?? Näistä tosin osa on Karnaluksin viereisestä kangaskaupasta (Abakhan fabrics, Tartu mnt 63), ihan pöyristyttävin hinnoin! Isot verhotupsut alle 2,50 €/kpl, valkeat "kaakelikoristeiset" tupsut samaa hintatasoa.

Rouva Kivitikka taannoin ihmetteli, missä ruokailuhuoneen tupsut ovat!? Siellä ovat!! :o)
Saanko esitellä, uusin intohimoni: vetoketjut!! Mutta voisiko kukaan kässyttelijä vastustaa 10 metalliketjun pussia 1,20 euron hintaan?? Ei voi!! En minäkään...

Lisää tilpehööriä - ja vetoketjuja... Varjostimien tekoon tarvitsen hyvän sormustimen ja terävät pienet sakset. Tai ehkä kahdet, molempia. 

Alakulman ihanat pellavalangat löytyivät Vanhastakaupungista, Müürivahella sijaitsevasta Jolleri käsitöökamberista. Nämä otan mukaan seuraavaksi reissukässyksi, minne sitten matka viekin.

Alla oleva ihana pääskypellava on aina takuuvarmasta voittamattomien kiusauksien lankeemuspaikasta, VeTasta (Pikk 6), metrihinta vaivaiset 12 €. Kassikankaaksi.

Ei ihme, että kantapäät iskivät kipinää! Ilman kotikutoista jalkahierontaa (YLISTYS Dermosilin Primo käsi- jalkayövoiteelle!!!) olisin varmaan ollut liikuntakyvytön seuraavana päivänä!! Ähinä ja puhina ja kaakerrus olivat kyllä iltamyöhällä sitä luokkaa, että epäilin enää koskaan pedistä nousevani...

Toinen päivä otettiin rauhallisempaan tahtiin, vaikka silloinkin tuli kierrettyä muutamakin käsityö-, lanka-, nukke- ja vaatepuoti!! Tallinnan Vanhankaupungin Päivien käsityötorillekin poikettiin.

Lähtöpäivän kruunasi suolainen ja makea Pierren Chokolateriessa (Vene 6) - herkkua!!

Seuraava reissu voisikin olla sisustusshoppailureissu Pärnu mnt:n varrelle - toivottavasti yhtä hyvässä seurassa! Kiitos Terhille mainiosta seurasta ja loistovinkeistä!!!

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Sponsoroitu reissu

Ei, reissua EI tehty jalkapatikassa.

Ei, ei edes polkupyörillä.

 Se ei ollut gourmet-matka.

 Eikä huviteltu edes tivolissa!

Ehei, shoppailimme hiukan.

... tai oikeastaan vähän enemmänkin....

Bonuksena kulauttelin kurkkuuni "pakollista" hunajaolutta.

Yksinkertaisesti vain nautiskelimme!

KIITOKSET Sisarelle!

 ... joka sponsoroi laivamatkat ja hyvän hotellin!

 KIITOKSET esinomaiselle matkaseuralle!

... joka johdatti uusiin, kiinnostaviin kohteisiin!

Reissun superbonuksena
törmäsimme iloiseen naisjoukkoon, jossa pitkäaikainen blogiystävä
(ihan blogitaipaleeni alkuajoilta asti tuttu, mutta "kasvoton").
Kiitokset Terhille esittelystä!!

Eikä tämä tähän vielä loppunut, palaan vielä mässäilemään aiheella...

maanantai 28. toukokuuta 2012

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Siivouspäivä

Keväinen suursiivous jäi vaiheeseen, kun totesin juuri pestyjen ikkunoiden imaisevan siitepölypöllähdykset pintaansa entistä himokkaammin. Sisälläkin kaikki oli jo muutaman päivän jälkeen keltaisen hyhmän peitossa.

Miksi raataa turhan päiten?

Siirryin siis takaisin tavalliseen arkisiivoukseen. Tai siis Mies siirtyi, hän meillä imuroi. Inhoan sitä puuhaa, en tiedä MITÄÄN tylsempää! Sitäpaitsi pystyn ihan perustellusti ja hyvällä syyllä välttelemään tätä elämänilon himmentävää ikävää velvollisuutta!!

Kun selkä kipuili pahimmin, käväisin fysiatrinkin syynättävänä. Hän painotti erityisesti imuroinnin haitallisuutta, suositteli ehdottomasti puuhan delegoimista parempiselkäisille! Olen noudattanut neuvoa! Mies on noudattanut tehtävänantoa. Ideaalitilanne, etten sanoisi!!

Mutta, juu, Mies oli lauantain töissä ja totesin pikkuisen perusteellisemman viikkosiivouksen olevan ajankohtainen. Tartuin siis myös imuriin. Imuroin pihakiveykset ja etupihan asfalttia. Ja vähän sisälläkin.

Muuten siivous eteni tavalliseen tapaan: välillä unohduin lukemaan keräykseen aikomiani lehtiä, toisinaan taas juutuin pihaan nyppimään vaahterantaimia kukkapenkeistä pyykkiä ripustellessani, säännöllisesti pidin lakisääteistä taukoa sukkaa kutoen.

Iltahämärissä en viitsinyt enää kuvailla. Ehkä tänään... Sitä odotellessa muutama kuva Harrodsin kierrätykseen menneestä tarjouslehtisestä. Miksi emme tällaisia tuoneet tuliaisiksi edellisreissulta???

Kyllä se suursiivouskin taas etenee, kunhan innostun. Ja kun siitepölysumu hälvenee...

lauantai 26. toukokuuta 2012

Ilouutinen

 Hulttio emäntä armahti viimein kaksi viikkoa kituneet kesäkukat ja siirsi ne multiin!

 
Hyvässä lykyssä ne vielä virkistyvät.

  Vähän huonommassa... No, elämä on raadollista. Pelargonioillakin.

ILAKOIVAA VIIKONLOPPUA!

PS. Mies TYKKÄSI porokassista! Sanoi, ettei malta odottaa hirvestyskauden alkuun,  ottaa käyttöön jo aiemmin.

EDIT
PPS. Viikonlopun murhenäytelmää vasten otsikkoni on kovin epäasiallinen. Kukat ehkä iloitsevat, mutta murhe valtaa muiden mielen. Voi tätä pahoinvointia, nuorten hätää!

perjantai 25. toukokuuta 2012

Kesäkasseja

Kävipä ohraisesti Opiston kassikurssin kanssa! Viidestä kokoontumiskerrasta ehdin vain kolmesti paikalle, silloinkin säännönmukaisesti enemmän tai vähemmän myöhässsä.

Ahkerimmat valmistivat kuusikin kassia kurssin aikana (tekivät ehkä vähän kotiläksyjäkin?). Oma saldoni jäi kahteen. Hyvä kun nekin! Kotona en ehtinyt edistää asiaa lainkaan, vaikka niin olin kovasti suunnitellut!

Kurssin suosituin kassimalli: kahdeksasta kurssilaisesta 7 teki oman versionsa - niin minäkin. Opettajalla oli valmis kaava, mallin alkuperää en huomannut kysyä.

MUUMIKASSIssa on 2 ulkotaskua (toinen vetoketjullinen) ja 2 sisätaskua (näistäkin toisessa vetoketju).

Kassi on ehta halppiskooste:
- Kangas on Finlaysonin tanakkaa puuvillaa, tehtaanmyymälästä 9 eur/m (norm. 24 eur/m)
- Vetoketjut ostin Opettajalta sulovilenmäiseen hintaan 1 cm = 1 centti
- Violetti nyöri on ekan poikaystävän turkooseista Torstai-toppahousuista n. 25 vuoden takaa
- Puuhelmi Aholaidan konkurssipesämyynnistä, iso pussillinen parilla eurolla
- Olkahihnan violetti silkkinauhanpala lahjapaketin somisteesta

POROKASSIn tein Miehelle eväskassiksi hirvimetsälle.Tässäkin 2 ulkotaskua (toinen läpällinen), mutta vain yksi sisätasku.

 
- Kangas on Tallinnan pellavaa, vuori pussilakanasta, kantimet ilmaismateriaalia Opettajalta.
- Oma innovaationi on termospullotuki kassin sisällä (leveää kuminauhaa vanhoista joggareista).

Tiedän jo etukäteen, että Mies EI tykkää, liian pitkät hantaakit! En lyhennä, en! Käytän itse jos ei kelpaa!!

Tässä vielä kurssin kassikavalkadia:

Ihania kaikki tyyni!!
Ja kankaat, tosi makeita, upean värikkäitä! 
Paitsi pieni punainen sivuruusukas, ehtaa nahkaa.

torstai 24. toukokuuta 2012

Tulkoon valkeus!!

Aaaah, mikä ihana kesäinen päivä eilen olikaan! Piha heräilee kukkaan!

Ensimmäiset narsissit alkavat jo nahistua...

 ... mutta Anja-rouvan perintönarsissit ovat vasta aukeamassa.
Näitä oli pihassa aivan VALTAVA penkki niin tiuhassa, etteivät jaksaneet enää kukkia.
Olen siirrellyt pariinkin paikkaan ja nyt taas rehottavat iloisesti!

Ensimmäiset uljaat White Triumphator -liljatulppaanit ovat myös jo auenneet -
ihan ehdoton ykkössuosikkini!

Perunanarsissien joukkoon alkaa nousta tulppaaneja, joissa häivähdys punaista.
Tutkiskelin vanhan blogini merkintöjä, lienee Candy Club.

Mahtaisivatkohan nämä olla Spring Green -tulppaaneja?
Jos eivät, niin missä pirussa NE sitten ovat??

Ei ollut lumikello, vaikka sellaiseksi nupuillaan arvelinkin.
Mysteeri silti edelleen, olettaisin vihkotasetiksi - Erlicher ehkä?
Minne ne lumikellot ovat joutuneet??
Niitäkin istutin viime syksynä!!??

 Kielot vielä kainostelevat.

IHANAA, kirsikkapensaat kukkivat!

Ja luumupuu myös! Siinä on enemmän kukkia kuin lehtiä, mutta ei kai se haittaa...

 Saskatoon on kukassa. Satoa pensas antaa kolmantena kesänä istutuksesta - vielä ei päästä maistelemaan...

 ... mutta saataisiinko jo ekat puutarhamustikat?? Näyttää lupaavalta!

 Puutarhamansikat eivät vielä kuki, toisin kuin ahomansikat.
Koirarouva rakastaa ahomansikoita, Mies ei suostu ajamaan nurmea niiltä kohdin, missä lykkäävät rönsyjä.

Ihan yhtä hyviltä eivät näytä kohta 2 viikkoa sitten ostamani kesäkukat!
En vaan ole ehtinyt (vieläkään) laittaa multiin!! 
Vettä ovat saaneet (taivaalta), mutta peräkärryn säilytyspaikkaan ei päivä paljon paista...

Unikot jaoin.
Näyttävät pökertyneitä.
Niin penkissä kuin tämäkin, joka lähdössä Taloon maalle.
 Olo ei postin retuutuksessa varmaankaan kohene...