Lukijat

torstai 17. toukokuuta 2012

Ruohokaan ei kasva!

Eilen jo mainitsinkin JET-opintoni (Johtamisen erikoisammattitutkinto - Specialist Qualification in Management), joiden parissa olen puurtanut elokuusta 2010.

Eilen oli viimeinen näyttökoe,


Tarjosin sen kunniaksi työkavereille kakkua (vaikka lörppähuuleksi moittivatkin!!)! Unohdin ottaa kuvan koko komeudesta - mutta hyvin kelpasi, minkä ehkä rääppeet todistavat!?

Nyt kun vielä päivitän henkilökohtaistamista koskevan asiakirjan, alkaa homma olla puikoissa! Sitten ei olla enää kuin loppulauluja vailla, so. arviointikeskustelu kesäkuun alussa, jossa suoritukseni viimein hyväksytään/hylätään.

Sitä ennen
HELTEISTÄ HELATORSTAITA!

Vanha kansa sanoo helatorstain olevan niin pyhän päivän, ettei silloin ruohokaan kasva. Keskityn siis pihapuuhiin!

6 kommenttia:

  1. Onnea uuden jetin omistajalle!

    VastaaPoista
  2. Hatunnosto ja onnittelut sitkeelle sissille!

    VastaaPoista
  3. Kas, kaiken muun puurtamisen ohella on ollut "salapuurtamista" :)
    Aikaansaapa nsinen, täytyy sanoa!!! Onnittlut täältäkin!

    Hyvä jos ei ruoho tänään kasva, kohta pitää jo muutenkin kaivaa leikkuri esille - ja mukulaleinikkien kiertämisessä olis melkoinen homma, ne kun alkaa olla kauneimmillaan.

    VastaaPoista
  4. Isot onnittelut täältäkin!
    Meillä ei ollut helteinen helatorstai, vettä satoi lähes koko päivän, auringosta ei tietoakaan.
    Kiitos hauskasta Teekutsut postauksesta:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Matonkude, Rva Kivitikka, Kirsi, Pepi ja Tarutikki! :o)
    Juu vettä roiski täälläkin, ehkä jo viikonloppuna pitää ottaa ruohonleikkurikin talviteloilta...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!