Lukijat

perjantai 6. marraskuuta 2015

Tagitehtailua

Omatekemiin tekeleisiin on kiva laittaa lappu, jossa materiaalitiedot ja pesuohjeet. Joskus askartelin tageja aimo kasan kullanvärisestä kartongista, mutta ne tuli käytettyä jo aikapäiviä sitten. Pitsireunus oli muuten todella älytön keksintö, hetulat tarttuivat neuleisiin ja repeilivät helposti...

Sittemmin käytin Tigerin etikettejä, mieluummin tosin niitä voimapaperinvärisiä pahvilätkiä kuin näitä värikkäitä. Ihan jo senkin vuoksi, että karheapintaiseen ekoversioon kuulakärkikynä ja tussi tarttuvat paremmin kuin kiiltäväpintaisiin läpysköihin. Eikä tarvitse miettiä sukkalangan ja lapun sointuisuutta, näitä kun ei millään muotoa ole Seiskaveikan värikartalle sävytetty...

Ikeasta mukaan tarttui joululahjapakettikortteja, joita aion seuraavaksi muokata tähän tarkoitukseen. Mukavasti eri kokoja erikokoisiin neuleisiin!

Nyttemmin säästän seiskan ja nallen vyötteet, laiskuuttani leikkelen niistä oleellisimmat tiedot ja teippaan tageihin, vältyn kirjoittelun vaivalta. Jonkunmoista tuotekehitystä tässäkin puuhassa...

Taustapuolelle voi halutessaan kirjoittaa vaikka aforismin tai onnentoivotukset.

Että nyt olisi sitten lappuja, kun vaan saisi keskeneräiset valmiiksi... 

13 kommenttia:

  1. Kauniit noi pitsireunaiset tagit, mutta varmasti hankalat. Joten varsin mainiot on nämäkin jotka oot tehnyt!

    VastaaPoista
  2. Minulla kun ei hermo tahdo riittää kovin pitkää pinnaa vaativaan askarteluun, tuo viimeinen konsti olisi todella loistava. Kiitos ideasta!

    VastaaPoista
  3. Hieno idea nuo Ikean pakettikortit, kunhan vaan ne löytää sieltä ;D

    VastaaPoista
  4. Ihania kortteja. Itse olen tehnyt aina vain tylsiä eli tyhjälle valkoiselle paperille jotakin... mutta nyt tarttee kyllä alkaa panostamaan tähänkin puoleen. Kiitos hyvistä ideoista!

    VastaaPoista
  5. Sulla noita idoita pukkaa:)
    Ylimmäinen pitsireunuksinen on kaunis, herättää huomion ja houkuttelee......
    Alimmainen on myös kiva;)

    VastaaPoista
  6. Kauniit ja hyvät kortit neuleisiin, pesuohjeet ovat mainio idea!

    VastaaPoista
  7. Olitkin jo löytänyt Ikean kortit, oisin niistä vinkannut. Kaupoissa kulkiessa on tavaksi tullut vilkaista josko niitä ruskeita kortteja olis, olet niistä aiemmin maininnut. Vaan ei ole tullut vastaan.
    Vielä kerran kiitos messulipuista. Tänään olin siellä 6 tuntia!! Vähänlaisesti oli porukkaa niin oli kiva katsella ja jutella myyjien kanssa. Kantamuksia tuli kotiinkin mutta useimmat ostokset on lahjoiks muille. Menen sunnuntaina uudestaan ja sitt katson lemmikkiosastot, ja ehkä jotain mikä jäi tänään kaivelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla poikkesin Tampereen Tigeriin, nyt niitä ekolappuja oli tarjolla hurjat määrät. Jos en olisi jo täydentänyt varastoa Ikeasta, olisi lähtenyt aimo kasa mukaan. :o)
      *
      Ole hyvä vaan, ilo on minun puolellani - käyn lukemassa messukuulumiset blogistasi

      Poista
    2. Kiitos vinkistä Tigeriin, käympä siellä. Voisi löytyä helpommin, kuin Ikeasata

      Poista
  8. Hienot tagit! Kehitystäpä hyvinkin, noiden tietojen kirjoittaminen olis aika tylsää.

    VastaaPoista
  9. Kivan näköinen lappu kyllä viimeistelee työn. Pitsireunaiset varmaan tarttuu kiinni mutta ne on kyllä kivan näkösiä!

    VastaaPoista
  10. Kiitos KataMaria, Marjut, Eija, Suvituulia, Irma, Tilkkureppu, KristiinaS, Marle, Taina ja Saija! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!