Lukijat

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kuusi kauhaa joulurauhaa

Päätin, että en stressaa koti-Joulusta, töissä on joulun alla kiirettä ihan riittämiin.

Kaikki tärkeimmät Joulun tunnelmanluojat on kuitenkin tehty viime viikonloppuna:

Pupusen kanssa koristelimme kuusen.
Yleensä se on rakennettu kuistille jo itsenäisyyspäivän tienoissa, mutta hyvin ehti myöhemminkin!
Vähän on kynttilät vinossa, vaan en anna häiritä...

Perinteiset konjakilla marinoidut englantilaiset hedelmäkakut tehtiin myös, Pupunen leipoi. Kakut annetaan jouluisasti somistettuina isovanhemmille.

Koirat on pesty, samoin sauna!

Joulukoristeista on esillä ehkä n. 10%. Vähemmän on enemmän, niin päätin. Poltetaan kynttilöitä. Jouluisat sohvatyynyt aion vielä vaihtaa.

Tänään pesin uunin, jääkaapin, astianpesukoneen ja kahvinkeittimen. Liesituulettimen "unohdin", ihan tarkoituksella, sinne tuskin kukaan kurkkii. No, ehkei noihin muihinkaan, mutta itselleni se on tärkeää.

Lahjatkin kävin shoppaamassa vasta tänään, myös Veljentyttö Vanhempi juoksi puolestani asioilla. Luonnollisestikin kaikki lahjat ovat vielä paketoimatta. Yöllä ehtii...

Itsetehdyistä lahjoista 2 on valmiina, 2 kesken ja 2 aloittamatta... Anoppi saanee omansa vasta Tapaninpäiväkaffeilla. Ne kaksi vielä aloittamatonta aion näppärästi "naamioida" lahjakorteiksi.

Ruuan kanssa ei onneksi tarvitse stressata! Juhlimme täällä meillä nyyttäriperiaatteella: Äiti ja Isä tuovat itse tehdyt laatikot, savulohen ja hedelmäkiisselin, Anoppi kinkun ja Appiukko graavaamansa lohen, Sisko hoitaa salaatit ja rosollit, Veljen perhe jälkiruokapöydän antimet. Meidän huoleksemme jäivät vain juomat, leivät, kastikkeet ja riisipuuro sekä kattaus ja tiskit.

Joulupukinkin muistin tilata!!

Että en stressaa, en! En ainakaan näkyvästi - ellei sitten huuleen pullahtanut herpes paljasta...


17 kommenttia:

  1. Hyvää joulua ystävä rakas. Huilaa ja nauti.
    Hyvää joulua myös perheellesi.
    ps.kuumottiko? Olimma lauantaina hallissa.

    VastaaPoista
  2. Samoin täälläkin on kaikki tehty mitä on keritty ja nyyttäri periaatteella myös!

    Levollista ja Rauhaisaa Joulua

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua sinulle ja perheellesi! Hyvin on täälläkin ehditty ja kaikki muu muuttuu vähemmän tärkeäksi kun saamme nauttia pojanpojan (1 v 3 kk) seurasta koko joulun ajan. Pupunenhan on oikea leivontamestari! Minä olen joskus laittanut keskeneräisen neuleen puikkoineen päivineen pakettiin ja tikutellut sitten joulupyhinä valmiiksi.

    VastaaPoista
  4. Hyvässä mallissahan sinulla kaikki kuulostaa olevan;) Ei stressiä vaikka huuli jotain muuta sanoisikin. t.kokemusta on, nimittäin stressistä ja herpeksestä:)
    Mukavaa Joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  5. Oikein mukavaa joulua koko porukalle joka teillä pöydän ääreen istahtaa nauttimaan kaikista herkuista. Pupuselle erityisjouluhali ja pus-pus.

    VastaaPoista
  6. Oikein mukavaa joulua minäkin toivottelen. Hyvinhän olet ehtinyt. Tekstistäsi ilmeni, että yöstä lisää aikaa. Niin minäkin nuorempana, nyt +kuuskymppisenä täytyy tunnustaa, että ei enää illasta ja yöstä jaksa. Aamulla sitten taas. Nyyttäriperiaatteella meilläkin , tosin tytär sanoi minulle kahdesta asiasta, että hänenhän ne piti tehdä, kun tein jo. Olis kannattanut kirjoittaa ylös. Ihanaa joulua teille! Meille tulee myös joulupukki. Toivottavasti pupunen tykkää pukista.

    VastaaPoista
  7. Nyyttikesti periaate kuulostaa hyvältä! Mukavaa Joulun aikaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!