Lukijat

torstai 21. huhtikuuta 2016

Samaa vanhaa...

Oli kuulkaa itsessäni pitelemistä, etten tarttunut saksiin ja pätkinyt muutamaa Raita- ja Polkka-kerää!! Edellisten sukkien jäljiltä jämälankalaarini on niin köyhän näköinen, että oli ihan hirvittävä mieliteko täydentää sitä uusin pikkuruisin langanpätkäkerin...

Vielä toistaiseksi kykenin hillitsemään itseni ja tein ihan vaan kahdesta kerästä raidoittaen. Molemmissa sama "sinappinen" Raita, toisessa yhdistettynä yksiväriseen oliivinsävyiseen ja toisessa vihreään Raitaan (josta pätkin kuitenkin kiljahtelevankeltaiset raidat pois).

Aika tylsää edellisen jämälankailoittelun jälkeen.

Ja tylsemmäksi vaan muuttuu, mielikuvituksetonta perussukkaa ja kaiken kukkuraksi mitättömän platkun värisinä.

Vaa'asta uupuu edelleen paristo, ei ole kovin korkealle priorisoitu se puute. Jotenkin ei nyt vaan ole villasukkien puntarointi ihan ykkösasia tällä haavaa. Muita mukavia kiireitä, terveellistä väsymystä.

Enkä tarvitse mittanauhaakaan, kun sanon kaikkien olevan kokoa 38/39 paitsi yksivärisimmät kokoa 36. Ai mistäkö tiedän? 35 kerrosta ennen kärkikavennuksia = koko 37/38, 40 kerrosta = koko 40/41.

Vaikka kyllä minä nämä vielä punnitsenkin, sitten joskus, kunhan kerkiän...

EDIT 22.4.: Raidalliset 111 g + vielä raidallisemmat 112 g. Pienimmät vaaleanpunaiset 70 g + violettiraitaiset 83 g + moniväriset 102 g.

12 kommenttia:

  1. Nättejä ovat nämä kaikki. Pliisummatkin värit ovat sitten taas toisten mieleen.

    VastaaPoista
  2. Hyvältähän nämä näyttää. Aina ei voi olla yhtä väri-ilottelua...Hyvää perjantaita!

    VastaaPoista
  3. Ei kai tuo sukkien määrä nyt enteile sateista, kylmää kesää? No on ainakin sadepäivien piristeeksi vara valita sukkien värit mielen mukaan.

    VastaaPoista
  4. Älä mitä, noi raitasukat ovat vallan mainioita ja vaalean punainen on niin hyvä kaikessa.
    Mihin se aika menee, kun en saa edes sukkaa vartahille...

    VastaaPoista
  5. Komeita sukkapareja kaikki, erityisesti raitasukat.

    VastaaPoista
  6. Voi valtavaa tätä sinun vauhtiasi kutoa näitä sukkia. Oletko koskaan laskenut kauanko teet yhtä paria? Ja vieläpä niin hirmu kauniita sukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, riippuu vähän mallista ja fiiliksestä - ja toki pikkuisen koollakin on merkitystä. :o)
      Sukkapari päivässä on tavoiteltava tahti, mutta viime aikoina puikot ovat heiluneet maltillisemmin, paljon maltillisemmin!! :oD

      Poista
  7. Kyllä oot vaatimaton, kauniita sukkia sylintäydeltä, ihan nättejä ovat nuo vaaleatkin.

    VastaaPoista
  8. Komea kasa hienoja sukkia! Olem välillä joutunut/saanut ostaa pliisuja lankoja, koska osa tykkää niistä väreistä.

    VastaaPoista
  9. Onpas siinä kasa komeita sukkia, ihan hyvän värisiä.
    Hyvää vappua sulle.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Marrjut, Suvituulia, Marle, Heleena, Sinikka, Vekki, TarjaRakel, IsoGnu, Aurinkokujalainen ja Kisa! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!