Lukijat

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Toukkapussihaaste

http://pienilankarulla.blogspot.fi/2014/03/toukkapussihaaste.html


Törmäsin (kiitos Neilin kommentoinnin) Pienen Lankarullan virittämään TOUKKAPUSSI-haasteeseen.

Tammikuussa eräs suomalainen lääkäri kommentoi blogia ja lähetti siinä terveiset Afganistanista. Hän oli mutkien kautta saanut kuulla blogissa esitellystä villakapalosta ja vienyt idean paikalliseen sairaalaan.
Suomalaislääkärin vuonna 2012 perustaman "Hope for the Babies International" -nimisen yhdistyksen tavoitteena on kannustaa naisia tulemaan sairaalaan synnyttämään. Afganistanissa valtaosa synnytyksistä tapahtuu kotona ja avustajina on naisia, joilla ei ole kätilökoulutusta. Kannustimena äidit ja vauvat saavat sairaalassa nutun ja myssyn, joita on kudottu vapaaehtoisten kutojien toimesta ympäri maailmaa.
Myös Kabuliin perustettu naisten kutomisryhmä tekee nuttuja, myssyjä sekä nyt myös toukkapusseja. Ryhmään kuuluvat naiset neulovat kotonaan ja saavat siitä pienen korvauksen. Viikottain naiset myös kokoontuvat neulomaan yhdessä. Uusia naisryhmiä on suunnitteilla aloittaa Afganistanissa ja muualla, mutta samanaikaisesti he ovat valtavan iloisia kaikista vapaaehtoisista puikkojenheiluttajista.
Toukkapusseja tehdään sairaaloihin kokeiluluonteisesti puolen vuoden ajan. Pieni Lankarulla osallistuu myös kokeiluun ja haastaa kaikki neulomaan toukkapusseja. Langaksi suositellaan jotain helposti pestävää, joko puuvillaista tai villaista.

No minähän siinä siunaamassa muistin, että jemmasta löytyy ainakin puuvillalankoja! Täysvillaiset ovat tähän tarkoitukseen liian ohuita, mutta Seiskaveikkaa on vielä ainakin 5 kiloa jäljellä (joka siis kelpaa näihin pusseihin oikein mainiosti).

Ei kun eka toukkis puikoille, lankana ainakin 10 vuotta kaapissa marinoitunutta Novita Tenneesseetä. Tai saattavatpa olla jo 20-vuotispäivänsäkin ohittaneita, ei ole nimittäin MITÄÄN mielikuvaa, mitä niistä olen tehnyt. Ja JOTAIN olen tehnyt, koska osa keristä on vajaita...

Vaan meinasi homma loppua jo ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan!!

HOBIn oman ohjeen (http://omeed-e-kodak.blogspot.fi/) mukaan sukkapuikoilla tekien pussista näytti tulevan niin pieni, että siihen mahtuisi niukasti EU-standardit ylittävä kesäkurpitsa. Lisäksi ohjeen 70 aloitussilmukkaa ei todellakaan ole neljällä jaollinen (20-2n). Omaa tyhmyyttäni, kun en lukenut ohjetta ensin loppuun asti, vaan aloitin suoraan pyörönä sukkapuikoilla...

Seuraavaksi aloitin Lotan ohjeen mukaan (http://pienilankarulla.blogspot.fi/2013/11/toukkapussi-villakapalo.html) pyöröillä ja suoraan 124 silmukalla. Tähän kokoon mahtuisi oman arvioni mukaan jo Muumimamman Jättikurpitsakin! Taisi olla vähän liian pitkä pyörö neuletta venyttämässä...

Kolmantena aloitin mallia omasta päästä, ei tyydyttänyt. Seuraavassa laskin silmukat väärin. Viidettä aloittaessa lenteli jo ilmassa sen verran perkeleitä, että päätin jättää yritelmän sikseen, jos ei ala luonnistua - tämä projekti ei ole vaan meitsiä varten, niin on sitten tarkoitettu.

Nyt on puikoilla 100 silmukkaa ja ekan levennykset tehty Kartiinan ohjeen mukaan. 124 silmukkaa tulee tähänkin, mutta sukkapuikoilla tehden näyttää ihan ihmislapselle käypäiseltä. Tuntuu sittenkin luontuvan...

Haaste on käynnissä Lankarullan kautta vain Vappuun asti, kokeilu jatkuu toki vielä HOBI:n toimesta. Ajankohtaista tietoa HOBI:n toiminnasta saa myös järjestön fb-sivuilta (https://www.facebook.com/pages/Hope-for-the-Babies/351887254871337). 

2 kommenttia:

  1. Onpa taas mukava ja tärkeä projekti. Minäkin aloitan omaa toukkapussia, vaikka en huhtikuun loppuun ehdikään. Mutta toimitan valmiit sitten suoraan projektiosoitteisiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Inna! :o)
    Nähtäväksi jää, jääkö oma osallistumiseni tähän yhteen vai innostunko toden teolla... ;o)
    Hyvän asian puolesta kannattaa aina kantaa edes pienoinen korsi kekoon.

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!