Lukijat

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kyökin pikapäivitys

Toista kangasta etsin, vaan käsiin osui pätkä valmiskappakangasta, Eurokankaan pakanloppu aikojen takaa.

Kyökin akkunaverhoksi olin ajatellut, vaan oli jäänyt (tämäkin) homma vaiheeseen - muistan ärsyyntyneeni huonoon suunnitteluun!! Onhan se nyt ihan pölhöä, että siistillä saumalla saa tankokujan molemmista päistään umpeen tai ompeleita ratkomalla saa nurinperisen päärmeen joko päällystaitteeseen- tai helmukseen! Vaatisi siis kikkailua, eikä välttämättä tuloksena kovinkaan siisti tekele.

Kaappiin jäi kangasriepu.

No, nyt kun tartuin toimeen kikkaillen, ärsyynnyin jälleen! Vaan valmista tuli kumminkin. Kohtuullisen siististi. Käsiin jäi yksi kuviokerta - kahdella olisi voinut päällystää kyökintuolit, mutta mitä ihmettä tekisin yhdellä?? Turhanaikaisen sämpyläliinan? Yksinäisen patalapun? Huonosti kuivaavan astiapyyhkeen?

Pikainen varjostinvaraston läpikäynti: löytyisikö valkeaa, pienenpuoleista, suorareunaista... Löytyi! Ehkä Clas Olssonilta hankittu. Tai ehkä sittenkin Bauhausista? Tai Sokokselta tai KodinTerrasta....

Kun Terhi tulee seuraavan kerran kylään, pitää piilottaa!! Hukkaan meinaan menivät hyvät opit, parissa tunnissa tekaisin tämän viritelmän! Vähän käytin ompelukonettakin apuna, mutta varsinaisesti ompelin käsin kankaan kiinni valmiiseen varjostimeen, sellaiseen sisältä laminoituun (?) tylsänvalkoiseen perustötsään.

 
Ei se nyt kuitenkaan ihan kamala ole! Vähän tylsä tämäkin, muttei kovin kamala, sanoisin.


PS. Verhoon lennähtänyt perhonen on äitienpäiväkukka-asetelmasta. Pupuselle oli tärkeää, että se siirtyy vanhasta verhosta uuteen. :o)
.

9 kommenttia:

  1. Näin kaukaa katsottuna, ihan hyvän näköistä :)

    VastaaPoista
  2. Minun mielestäni kiva verho ja mahta idea laittaa pala sitä kangasta lampunvarjostimeen.

    VastaaPoista
  3. Verho on kaunis ja tuo lamppu vasta kaunis onkin...mitä väliä miten sen sait tehtyä..:)) Ja pelhonen sitten♥

    VastaaPoista
  4. Olen aivan samaa mieltä kun Intsu, että hyvä idea laittaa pala verhokangasta lampunvarjostimeen. Kaunis kokonaisuus. Käytitkö liimaa kun kiinnitit kankaan vanhaan jo päällystetyyn varjostimeen? Kysyn siksi, kun itselläni yksi vanha käsinkirjailtu pöytäliina, jonka voisi pilkkoa/uhrata varjostimeen, mutta en ole keksinyt toteutustapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, käsin kirjailtu pöytäliina onkin ihana varjostimena!!
      Neulasin kankaan kiinni varjostimen reunaan sopivasti pingoitellen, samoin "takasauman" (kankaanreunat hivenen päällekkäin). Irroitin kankaan siirtäen samalla neulat samoille kohdin kankaaseen. Leikkasin nuppineulojen mukaan noin sentin saumanvaralla, reunaan kapea ja tiheä siksak.
      Neulasin lankaan uudelleen varjostimeen ja ompelin kiinni pienin pistoin (siksakin kankaan ja varjostimen väliin kääntäen). viimeisenä ompelin takasauman.
      Ei siis liimaa - mutta jos olisin halunnut reunaan koristenauhan, sen olisin liimannut kiinni.

      Poista
  5. Kiva päivitys ja kekseliästä tuunata kankaanlopulla varjostin :)

    VastaaPoista
  6. Löytyipä lopulta kankaalle hyvä käyttötarkoitus. Nättiä.

    VastaaPoista
  7. Luovuuden kukkaset kukkii jälleen!
    Hieno toteutus, kyllä sen viikonlopun kurssilla tuollaisiakin voi tehdä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Amalia, Intsu, Irmastiina, KässäRitu, Onnenpähkinäinen, Satu ja Terhi! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!