Lukijat

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Oviverhoja ja muita rippusia

 Vihdoin ja viimein! 
 Verho kuistin tason alle, johan sitä ehdin suunnitellakin...

Kangas samaa pikkuruutuista kuin kuistin kapoissakin. "Ilmettä" antaa pieni lätkä, jäänyt joskus yli H&M Homen keittiöpyyhkeestä, josta muokkasin grillikatoksen sohvatyynyn.

Kankaita pöyhiessä löytyi valmis blokki, samanmoinen kuin kuistin tyynyt. Koska tyynyjä on jo riittämiin...

... tekaisin siitä pienen pöytäliinan. Yleensä pistän vanua väliin, nyt en, ja aika lituskahan se sitten on. Taustakankaana valkea fleece (Ikean fleecehuopaa), vinonauhakanttaus (25 mm, Karnaluksista), koko n. 50*50 cm.

Pikkupöydän hain Ikeasta, nyt kuistille pääsee kaffittelemaan.

Kipeämmin kaipasin oviverhoja grillikatokseen, muurattujen sivupöytien aukkoja peittämään. Varastoistani löytyi pala Eurokankaan siniharmaata ruutukangasta, sitä samaa kuin kuistillakin beigenä, ruutuina ja raitoina.

Uuden kankaan sidoin vanhaan patjaraidalla. Vähiin käy patjaraita, kaitale on yhdistelty lyhyemmistä pätkistä! Tankokuja on ihan toimiva ratkaisu, varsinkin kun ruutukangastakin oli niin niukasti, ettei olisi onnistunut riittävästi laskostuva suora verho!

Ihan vihoviimeisen patjaraitapalan käytin Pupusen korituolin tyynyyn. Tässäkin toinen puoli ruutua, sinisempänä versiona. Sinistä ruutua on vielä pikkuisen lisää, siitä voisi tehdä pari tyynyä sivustavedettävään! Sitten joskus, paremmalla ajalla...
.

11 kommenttia:

  1. On teillä kaunista ...kuistillakin! Mukavaa viikonloppua!..:)

    VastaaPoista
  2. Kaunista, kaunista! tuolla onkin kiva nautiskella kaffetta ja muutenkin istuskella:) Grillikatoskin aivan ihku ja liina sopii hyvin väreihin, kuten kaikki muukin. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kodikasta ja.kauniin hillittyä

    VastaaPoista
  4. Jaahas, frouvalla on ompelubuumi päällä :-)
    Kaunista lopputulosta.

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunista, ihan silmä lepää noissa kuvissasi.

    VastaaPoista
  6. Ihana kuisti ja grillikatos :) Meillä oli remonttisuunnitelmissa tehdä tänä vuonna terassi,mutta taitaa kuopuksen huoneen remontointi mennä edelle....mutta ehkä ensi kesänä,tuollainen grillikatos olisi kyllä ihana :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Irmastiina, Tilkkureppu, Auli, Rva Kivitikka, Helmi Nainen, Satu, Villiviini ja Kisa! :o)
    Kuisti on kovalla käytöllä, siellä vilvoitellaan saunan välissä ja jälkeen, koirat lötköttävät aurinkopäivinä. Toivoisin vaan grillikatoksellekin yhtä vilkasta käyttöä, mutta tuntuu olevan aikalailla säistä kiinni käyttöaste (ja aina on liian kylmä tai kuuma tai muuten vaan tylsää...)

    VastaaPoista
  8. Minäkin tulin sanomaan, että kyllä on viihtyisää ja tyylikästä teillä, samaan aikaan! =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!