Lukijat

torstai 25. syyskuuta 2014

Ja voittaja on...

Sorry, sorry, sorry!!! Ei taas mennyt ihan niin kuin suunniteltiin! Tautisuudesta johtuen neljännesmilliarvonnan palkintona ei olekaan mitään Baleaari-lähtöistä.

Palmaan kun ihastuimme, siellä oli tarkoitus käydä useammankin kerran reissun aikana - toinen olisi viettänyt aikaa Pupusen kanssa altaalla, sillä välin toinen olisi näppärästi voinut suhauttaa bussilla Palmaan kultivoitumaan tai shoppailemaan. Kun reissut supistuivat yhteen ja sekin muksun kanssa, visiitti jäi lyhyenlännäksi ja keskityimme vain Pupusen garderobin täydentämiseen.

Niiskusta johtuen kaikki lentävät härvelit kiinnostavat, joten kotiin lähti lähinnä vain Disney Planes-rytkyjä sukista karvakauluksiseeen lentäjäntakkiin asti. Toki myös drontti Edvardin innoittamana tuli vähän lohikäärmehenkistä täydennystäkin, uimarenkaasta alkaen.

Mutta juu, arvonta on muilta osin asianmukaisesti suoritettu! Kaikki 29 kommentoinutta olivat mukana, Miehen toimiessa onnettarena voittajaksi nousi Maija:

Jos voittaja ei pistä pahakseen, arpajaisvoittona on jo liki perinteeksi muodostuneet villasukat, onhan nyt sukkasadon aika! Vaihtoehtoisesti voi valita JOTAIN määrittelemätöntä ommeltua, tilkkuista. Molemmissa tapauksissa kannattaa paljastaa suosikkiväri ja sukkien kyseessä ollen myös koko.

LUPAAN ettei mitään näin tylsää ole tulossa! Ja vähän nopeampaa toimintaakin uskallan luvata! Mies nimittäin toivoi mustia ohuita villasukkia työkenkiin jo edellistalveksi...

Kovasti olen kuitenkin yrittänyt!! Nalle-kerät ja 2,75 bambupuikot ovat seilanneet pitkin poikin Välimerta, lentäneet Thaimaahan ja takaisin, autoilleet tuhansia kilometrejä ympäri eteläistä
Suomenniemeä, viimein Espanjan auringon alla sain toisen varren puikoille. Sinnikkäästi kotiin palattua jatkoin loppuu asti, vaikken tiedäkään mitään puisevampaa: ohuet, mustat ja vielä kokoa 48 - epätoivoa kolminkertaisesti!

Syystäkin ylpeänä kannan hillokellarin hyllyille toiset tekeleeni. 72 s, 120 g. Jouste jatkuu lavan päällä, koska toive oli napakasti istuvista, pikkukengistä tursuamattomista sukista. Mies tykkää, kovasti. Niin että kai niitä sitten kannatti vähän odotuttaakin odottaakin...?

* * * * *

KIITOS kaikille arvontaan osallistuneille!!
Maija, laitathan toiveesi ja osoitteesi: satunNainen(at)luukku.com - kiitos!! 

6 kommenttia:

  1. Onnea Maijalle!
    Unohdin kokonaan osallistua arvontaan.
    Ihana lomakuva Pupusesta lohikäärmeen kyydissä.

    VastaaPoista
  2. Heippa! Kiva kuva Pupusesta, on niin kivat aurinkoiset väritkin, no tietenkin kun aurinkokin paistaa. Ja ennen kaikkea mahtava vaatekasa tuliaisina kotiin. Isännän sukista sen verran, että varmaan hän on niistä mielissään. Kutojan (neulojan) mielestä on tietysti tylsää, mutta mitä ihanimmat on ohuet villasukat talvikengissä, kyllä isäntä teillä kiittää:-) . Taisin jo aiemmin jossain jo kommentoidakin, että Palma vielä näkemättä,että kiitos vain vinkistä, laitetaan korvan taakse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään paksuista villasukista, mutta muutamat Nallet Pupuselle tehtyäni ja nyt nämä Miehelle, taidan kokeilla tehdä vielä omaankin koipeen. Ties vaikka meitsistä tulisi vielä käännynnäinen...

      Poista
  3. Kiitos Heleena, Eisku, Satu ja KässäRitu! :o)
    Palaanpa asiaan myöhemmin sukkien merkeissä, sellaiset kun Maijalle kelpaavat! :o)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!