Lukijat

lauantai 27. syyskuuta 2014

Sydämellisesti

Mies aina välillä yllättää, tänään päivällisellä.

Pakastimessa on ajelehtinut puolikas hirvensydän (1,1 kg). Uuden metsästyskauden jo kolkutellessa teki siitä kelpo padan, kattoi pöytään parhaat posliinit ja tarjoili punkun kera.

Oli kuulkaa herkullista, maistui myös Pupuselle. Olikohan taika tuoreessa timjamissa? En ole aiemmin käyttänyt freesinä, tuoksu ihan mielettömän ihana - ei jää viimeiseksi yrttiruukuksi!!

Mieheltä kyselin reseptiä, pistänpä tänne muistiin, jos vaikka joskus vielä sellainen onni kohtaisi, että sydäntä olisi taas saatavilla:

Miehen sydämellinen pata

Hirvensydän (puolikas)
- Keitä pippurilla ja suolalla maustetussa vedessä vajaa tunti.
- Ota liemestä, jäähdytä ja jätä yöksi jääkaappiin.

1 pkt pekonia
sipuli tai pari
5 porkkanaa
puolikas lanttu
1 yksikyntinen valkosipuli
1 pll portteria (IV B)
tuoretta timjamia
kokonaisia roseepippureita, pippuria myllystä, suolaa
- Paloittele sydän, pekoni ja kasvikset, nakkaa pataan mausteiden kanssa ja kaada portteri ja tilkka vettä perään.
- Leivinuuniin (n. 150*) pariksi tunniksi.

Lisukkeena oli keitinperunat ja oululaisia puolukoita Jämsän torilta, ropsauksella sokeria. Namia!!

7 kommenttia:

  1. Nam :-)
    Onko teilläkin niin, että ampuja saa sydämen sekä kielen?
    Timjami muuten viihtyi hyvin koko kerän kottikärryviljelyksessä! Kävin muutama päivä sitten mökillä, kaikkien pakkasöiden ja myrskyn keskellä...timjami kukoisti! Uskomatonta! Hyvältä näytti myös basilika, jonka olen ymmärtänyt olevan tosi kranttu ja herkkä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, sydämen, kielen ja maksan. Oikeita herkkuja!! :o)
      Josko ensi kesänä saisin minäkin yrttejä omaan pihaan, tuntuu jäävän vuoisi toisensa perään pelkäksi suunnitelmaksi... Ihanaa saada poimintatuoretta ja takuulla luomua vihantaa salaattien ja soppien höysteeksi!

      Poista
  2. Piti oikein tulla kattoon miltä se timjami näyttää tuoreena, tosiaan vain kuivattuna on tullut käytettyä, lähinnä kurpitsakeittoon. Oi kiva että ruoka onnistui!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikea löytö! Taitaa lisääntyä timjamin käyttö tässä huushollissa! :o)

      Poista
  3. Olipa sinulla onni saada tuollainen ateria miehesi laittamana.

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköistä ja varmasti myös herkullista! Kiva yllätys:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Rva Kivitikka, Helena, Mummeli ja Tilkkureppu! :o)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!