Lukijat

maanantai 18. toukokuuta 2015

Siskon tilaus

Aiemmin jo pinkeän pinkkejä varpaanlämmittimiä vilautinkin, nyt myös loppuosa Siskon "tilauksesta" toteutettu.

Kassin kankaat Sisar valitsi edellisvisiitillään vanhoista varastoitani. Siinä kohtaa ei tullut mieleeni läväyttää kangaspalaa auki koon tarkistamiseksi! Oli vähän nafti tilkkunen ja jouduin tekemään vauhtiraidat vuorikankaasta (jota sitäkään ei liiaksi ollut, kapoinen suikale jäi tähteeksi).

Mittatikkuna toimi hunajapurkki, kassin Sisko täyttää Veljen hunajaisista varastoista. Koko 25 * 28,5 * 9,5 cm, eli kuudelle (6) tai piripintaan pakatessa yhdeksälle (9) hunajaiselle yksikölle mitoitettu. Ryhtiä antamassa silitettävä huopa, myös hantaakeissa - vaan ei koko matkalla, etteivät pönöttäisi pystyssä kaiken aikaa. Huomatkaa jatkopalat myös kahvoissa, tarkkaan tuli kankaat käytettyä. Vuorissa pari pientä taskua.

Sisko toivoi ystävättärelleen myös kotitekoista lahjakorttia. Mitä enemmän rimps-rampsua, hörsöä, kilkettä ja kimallusta, sen parempi. Kortin koostin kaapista löytyvistä tarveaineista, harmittelin pitsi- ja nyörivarastoni arkisuutta ja kimalletussien puutetta.

Kortin koltussa piti olla neljä vaaleanpunaista rusettia, mutta yksi katosi, kun aivastin...
Lahjakortin EX TEMPORE -YLLÄTYS selviää vasta myöhemmin (kts. extempore.fi).

PALJON ONNEA SARI!

18 kommenttia:

  1. Kyllä on söpöä:) ja kaikki sopivat niin kaunnisti toisiinsa. Kassin jatkopalat on hyvä ajatus jatkopaloiksi ei arvaisikaan:)
    Kurkkasin extempore-sivuille ja laitoin muistiin. Kiitos vinkistä, kiva lahjaidea (vaikka itselle).

    VastaaPoista
  2. Hieno kassi; vauhtiraita vuorikankaasta antaa luonnetta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos siskoni avusta, lahjasta tuli täydellinen :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kassi! Ja tosi makee, jos vielä hunajalla täytetään!

    VastaaPoista
  5. Onpa hieno ja vimoisen päälle kaikkiaan yhteensopiva toimitus <3
    Todellakin viehko.

    VastaaPoista
  6. Aivastuksen voimasta kadonnut rusetti :D :D

    Söpö kassi ja todellakin vimpanpäälle rimps-ramps-kortti. Saat arvosanaksi 10 :)

    VastaaPoista
  7. Ah, mikä ihana kesäkassi ja kortit! Kaikki sopivat niin mainiosti yhteen:)

    VastaaPoista
  8. Hieno ruusuinen kassi ja lahjakokonaisuus .

    VastaaPoista
  9. Mahtava ja ihanan hempeä lahja, kuten lahjaan sopiva korttikin!

    VastaaPoista
  10. Ihana kassi, vauhtiraita tekee siitä vielä makeamman. Muistatko mistä olet löytänyt noin kauniit kankaat?
    Korttikin todella kaunis. Hauska aivastusjuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseeni molemmat kankaat Eurokankaasta, mutta jo parin vuoden takaa. :o)

      Poista
  11. IHANA-ihana-IHANA-ihana-IHANA-ihana kassi!!! Rakastuin täysin <3

    VastaaPoista
  12. Voi kelpais kyllä niin mullekin noi ihanuudet ♥

    VastaaPoista
  13. Pinkkiä sen olla pitää! Ihana kokonaisuus lahjan saajalle!

    VastaaPoista
  14. Kivat lahjat, kassi on ihan huippu!

    VastaaPoista
  15. Nuo jatkopalat näyttävät enemminkin tietoisesti suunnitelluilta kuin kankaan vähyydestä johtuviksi ja korttikin niin hempeän söpö :-)

    VastaaPoista
  16. Kiitos Irma, Marjut, Iloinen Kulkuri, Marle, MiunMaun, irmastiina, Annukka, Tilkkureppu, Eija, Katamaria, KässäRitu, Helmi nainen, Riitta, Anne, Ingi ja Onnenpähkinäinen! :o)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!