Lukijat

torstai 27. elokuuta 2015

Kehvelisti ketuttaa!

Hannele kommentoi:

Mitä pirua?? Olinhan ilmoittautunut ja merkinnyt kurssin kalenteriinikin!!?? Mitenkäs minä kotiin unohduin??

Ensin tarkistin Päivölän kurssikalenterin: juu-u, edellisviikonlopulle kurssi oli merkitty.
Sitten tarkistin oman kalenterini: juu-u, kalenterin välissä oli post-it -lappunen, jossa kurssin nimi ja hinta (ei kuitenkaan päivämäärää).
Seuraavaksi tarkastin sähköpostini: juu-u, Päivölästä oli tullut viesti, jossa kiitettiin ilmoittautumisesta ja kerrottiin lisätietoja tulevan vielä ennen kurssia.

Lisätietoja?? No ei kyllä ole tullut, eikä laskuakaan!!

Tarkistin roskapostin: ei lisätietoja.
Tarkistin sähköpostin roskakorin: ei lisätietoja.
Tarkistin kaikki pöydällä olevat lehtipinot: ei lisätietoja.

Pistin viestiä Päivölään. Lisätiedot olivat lähteneet sähköisesti - mutta mistään niitä ei löydy!!??
Herää kysymys, kuinka paljon muuta sähköpostiani katoaa taivaan tuuliin??

Systerin kanssa olimme sopineet, että tulee elokuun viimeisiksi viikonlopuiksi kyläilemään. Toisena viikonloppuna on Pupus-vahtina, toisena tehdään järjestelyt tulevaa lomamatkaa varten.

Ja kun ei niitä kaivattuja lisätietoja ei tullut, keskityttiin lomavalmisteluihin täydellä sydämellä. Tilkuista ei tietoakaan. Kehvelisti ketuttaa! Kihveli! Vohveli! Tohveli!

 Vaikka on sekin tietty kiva, kun kaikki reissusuunnitelmat ovat valmiina...

(Kamelikyytiä ei kuitenkaan ole luvassa!)
(Kuva: googgeloitu)

13 kommenttia:

  1. Vaihdapa sähköposti toiseen...jos vaikka tila lopppuu kesken niin sinnehän jäävät bittiavatuuteen.
    Gmail?? Ainakin tila riittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gmail justiinsakin on käytössä ja tilaakin vielä läjäpäin. :o(
      Tyhjentelin kuitenkin varmuuden vuoksi, poistin isoimpia liitetiedostoja sisältävät.
      Tuli myös mieleeni, LÄHTEVÄTKÖ omatkaan viestini aina asianmukaisesti... :o(

      Poista
    2. Minä inhoan sekä gmailia että outlookia siinä mielessä, että molemmissa kaikki viestit samalta enkilöltä ketjuttuvat omien viestien kanssa pötköksi - sinne jäävät pimentoon, kun ovat vällillä lähetetyissä, välillä saapuneissa... Harmittelen nyt itse, etten tajunnut sinulle edes soittaa - jos se nyt siinä vaiheessa sitten enää olisi mitään auttanut :(

      Poista
    3. Minä taas tykkään, kun ovat pötkössä, löytyy kerralla aina kunkin aiheen kaikki kirjeenvaihto. :o)
      No hitsi, äkkiäkös minä olisin täältä paikalle tulla toheltanut, matkaahan ei ole kuin mullinluikaus ja lastenhoitaja oli paikalla. Olin ottanut jo Tiinatein nimpparikangasvaihdon ihanuudet erilleen ja loput tarpeet olisin saanut Minnalta (jos vaan oli paikalla). Mutta oma vikani tämä täysin oli, homeinen pää kesät talvet!

      Poista
  2. Voi harmi! Mihin lie viestit joutuivat..?

    VastaaPoista
  3. Voihan kökkö!
    No ensi kerralla, vaikka taitaa tässä vaiheessa olla turha mainita....

    VastaaPoista
  4. Harmi! Joitain kuvia kurssilta olen nähnyt ja kivoja juttuja olivat tehneet! No, toisen kerran.

    VastaaPoista
  5. Vähän ihmettelinkin kun et ollut siellä kun kävin katsomassa jos olis tuttuja.

    VastaaPoista
  6. Voihan harmituksen harmitus, kyllä harmittaisi muakin todella paljon, ja niin kun odotit kurssia!!

    VastaaPoista
  7. Elämässä sattuu kaiken laista, jopa unohtaa jotain keski-iässä.Hyvää lomasuunnitelmaa kuitenkin.

    VastaaPoista
  8. Voi kurjuuden kurjuus. Kyllä varmasti harmitti.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Pepi, Hannele, satu, Marjut, Rva Kivitikka, Saija, Ulla, Tilkkureppu, Eisku ja Suvituulia! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!