Lukijat

perjantai 30. joulukuuta 2016

Veteraanisukat

 
Kässä-Ritu lähetti joulukortin sijaan tekstarin:

Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Tänä vuonna en lähetä joulukortteja,
olen vaihtanut korttirahat villalankoihin.
Kudon Suomi 100 vuotta kunniaksi villasukkia veteraaneille.
Sukkia valmistunut vasta 4 pr, mutta kutominen jatkuu edelleen.
Olkoot nuo isäni, kummisetäni, äidin kasvatusisän ja Topi-vaarin kunniaksi.
Kiitos heille - ja Hyvää Joulua teille!

Olin lukenut veteraanisukista (jostain blogista??) jo aiemmin, mutta Kässä-Ritun viestin saatuani päätin itsekin osallistua heti joulukiireiden hellitettyä. Ihan jo siksikin, että asumme Ritun mainitsemien isän ja äidin omin käsin rakentamassa talossa!! Toki myös kiitollisuudesta veteraaneille!

Tellervo Sahlbergin puikoista on valmistunut näin huima rivi veteraanisukkia marraskuun loppuun mennessä.
(Kuva ja teksti: Tellervo Sahlberg & Aamulehti 25.12.2016)

Oululaisen Jaana Willmanin perustama Facebook-ryhmä 
"Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta" -hanke 
on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Jouluisessa Aamulehdessä on kiva juttu aiheesta:
(klikkaa linkkiä) 
 
Ekat omat tekeleet valmiina, koko 38. Seiskaa 91 g. Vyöte uupuu vielä.

Tavoitteenani on tehdä ainakin pari kutakin kokoa:
36, 38, 40, 42, 44 & 46.

Sen verran olin tosissani, että ihan vaan tämän takia kirjauduin FB:iin
- vaikka kaikin (muin) tavoin sitä aion jatkossakin boikotoida.

* * * * *
Facebook-ryhmän Villasukkia veteraaneille tarkoitus on neuloa sotiemme veteraaneille yhdenmukaiset villasukat Juhlavuosi-sukkamallin mukaisesti. Kohteina ovat Suomen Sotaveteraaniliittoon, Rintamaveteraaniliittoon ja Sotainvalidien veljesliittoon kuuluvat veteraanit. Myös järjestöihin kuulumattomat veteraanit huomioidaan mahdollisuuksien mukaan sekä naiset, joilla on rintamapalvelustunnus.

Katso tästä lisätietoa Villasukkia veteraaneille-ryhmästä ja ohjeet 
HUOM! Löytyy Tiedostot -välilehdeltä nimellä
Veteraanen juhlavuosi sukkamalli.pdf (Seiskaveikalle) ja
Veteraanien juhlavuosi sukkamalli (nalle ja vilma).pdf 
Ryhmä tekee yhteistyötä Sotiemme Veteraanit-varainhankinnan kanssa, veteraaniliittojen sekä Postin kanssa ja se on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Sukille löytyy ohje/kokotaulukko ryhmän Facebook-sivulta.

Sukkiin on suunniteltu myös vyöte, joka sukkiin kiinnitetään.

Valmiit sukat toimitetaan ensi vuoden puolella alueellisiin keräyspaikkoihin. Pirkanmaalla sukkien keräyspiste 2.1.2017 alkaen (ma,ti, ke ja pe klo 10-13) Tampereen sotaveteraanien huoltoyhdistys ry, Aleksanterinkatu 20 A, 33100 Tampere

Sukat jaetaan alueittain veteraaneille järjestettävissä tilaisuuksissa, näillä näkymin huhtikuussa. Näihin tilaisuuksiin myös neulojat ovat tervetulleita.

Ryhmän sivulta löytyvät myös ohjeet lankojen lahjoittajille ja lankoja tarvitseville.

Novita on antanut projektia varten verkkokauppaan alennuskoodin, jolla saa 7 veljestä langan 3,80e/kerä ja Nalle lanka 3,12e/kerä, sekä yli 30 euron tilaukset toimituskuluitta. Alennuskoodin saa yksityisviestillä villasukat.100vuotta@gmail.com ylläpitäjiltä.

Ryhmän ylläpitäjiä ovat Jaana Willman, Mari Kaijala ja Jonna Haapalainen.

6 kommenttia:

  1. Hieno hanke ! Tässä(kin) asiassa kuitenkin suututtaa juuri tuo, että pitäisi olla siellä naamakirjassa jotta voi osallistua.

    VastaaPoista
  2. Upea juttu ja ahkeria kutojia! Hyvää Uutta Vuotta 2017 koko perheelle!

    VastaaPoista
  3. Todella hieno juttu! Hyvää Uutta Vuotta Sinulle ♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos Eija, Tilkkureppu ja Silkku! :o)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Paula kivasta postatuksesta! Joukossa on kiitettävästi semmoisia "neulojakoneita", että oikein saa ihmetellä sitä nopeutta miten joillain henkilöillä niitä sukkia syntyy. Teen omassa tahdissa, tykkään sukkien mallista, sen lisäksi, että se antaa hyvän mielen, niin se opettaa uuteen malliin, esimerkkinä kärkikavennus. Veteraani isäni koulukaveri, lapsuuden naapuri, sekä myöhemmin rintamaveteraani kaveri on samassa hoitokodissa kun anoppini. Tämä veteraani kuulee huonosti, niin kuin moni sen ikäinen (s.1925). Jotenkin ajattelen usein häntä kun neulon, kun omaa isää ei enää ole. Sukat luovutetaan yhdessä kaikille, vaikka tämän veteraanin tiedän, niin minusta kiva kuitenkin kun ne kaikki luovutetaan yhdellä kertaa.
    Kaikkea hyvää sinulle Paula ja kiitos kun lähdit mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kässä-Ritu - ja kiitos innoituksesta!
      Itsella toinen pari valmiina, kolmaansin oli jo pakko hakea eri väristä harmaata, että saan edes jotain vaihtelua! :o)

      Poista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!