Lukijat

perjantai 27. tammikuuta 2023

Luettua 2022

Perinteiseen tapaan kirjaan muistiin edellisvuoden lukulistan. Täytyy sanoa, että tästä tavasta on ollut useasti iloa ja hyötyä - muuten ostaisin samoja dekkareita alesta kerta toisensa jälkeen...

Luen iltaisin vain nukahtaakseni. Lopetan lukemisen, kun tajuan, etten enää tajua lukemaani. Seuraavana iltana palaan aina muutaman sivun verran taaksepäin ja luen edellisiltaiset loppuluritukset uudelleen ja jatkan pätkän eteenpäin. Pitkäveteisimmät kirjat on siis luettu jopa kahteen kertaan!? Silti usein tuntuu, etten muista mitään lukemaani - varsinkin silloin, kun kaupan pokkarihyllyllä lueskelen kirjojen takakansitekstejä ja ajattelen, että tämä voisikin olla hyvä dekkari...

Useamman tupla-/triplaostoksen jälkeen olen jo oppinut tarkistamaan saman tien puhelimella blogista, löytyykö kirja joltain aiemmalta lukulistalta. Aika usein löytyy. Sama koskee myös Miehen lukulistoja, usein ale-hyllystä kun hamstraan lukemista myös Miehelle.

Pupunen lukee vielä harmillisen vähän. Paitsi nyt hän on kyllä innostunut joululahjaksi saamastani Elisabet II -elämäkerrasta. Voittaa jopa Aku Ankan. 

Ehkä kiinnostukseen vaikuttaa syksyinen reissumme, näimmehän Buckinghamin palatsin puolitankoon lasketun lipun. 

Edellisen kuvan Lego-Ellu piti audienssiaan postuumisti Hamleysilla, yhdessä maailman suurimmista leluliikkeistä. Hamleys on perustettu jo vuonna 1760, Lontoon Regents Streetillä se on toiminut vuodesta 1881 lähtien. Nykyisin Hamleys-ketjun omistaa Intian rikkaimman miehen Mukesh Ambanin yritys Reliance Brands Limited. Lontoon liike ei muuten ole enää Hamleys-ketjun suurin, vaan 11/2022 alkaen sellainen löytyy Albaniasta!!

Lontoon Hamleysilla leluja on seitsemässä kerroksessa yli 5000 m2 verran. Aika uuvuttava shoppailureissu... Onneksi matkalaukun koko rajoitti tuliaisten hankintaa! Nukkekotiosasto oli todellinen pettymys, ei mitään "oikeita" nukkekotitarvikkeita, vain Sylvanian Families -tyyppistä muovikrääsää. Ja sama juttu myös Harrods'n leluosastolla (joka oli kutistunut kooltaan murto-osaa aiemmasta) - ei nukkekoteja!!! Olin kyllä NIIIIIIIIIN pettynyt!! vrt. Harrods'n nukkekotikuvia 10 vuoden takaiselta reissulta löytyy täältä, samaa kokoluokkaa olevia doll houseja oli osastolla silloin USEITA. 

Kirjoja en ostanut tuliaisiksi, mutta lentokentältä muovipussintäyden sisustuslehtiä. Valtaosin ne ovat vielä lukematta...

Luettua 2022

12/2022
David Lagercrantz: Mies pimeästä
11/2022
Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen
Tove Jansson: Aurinkokaupunki
10/2022
Max Seeck: Uskollinen lukija
Leena Lehtolainen: Jälkikaiku
Hans Rosenfeldt: Surman susi
09/2022
Maria Adolfsson: Meren ja pirun välissä
Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
08/2022
Jussi Adler-Olsen: Uhri 2117
Sofie Sarenbrant: Syntipukki
07/2022
Camilla Grebe: Varjokuvat
B.A. Paris: Suljettujen ovien takana
Christian Rönnbacka: Ruska
06/2022
Lisa Jewell: Löysin sinut
Camilla Läckberg: Saarnaaja
Ruth Wade: Lukitut ovet
05/2022
Camilla Läckberg: Kultahäkki
Erik Axl Sund: Nukkemestari
Jan-Erik Fjell: Onnenonkija
04/2022
Ruth Wade: Valhepeli
Virpi Hämeen-Anttila: Juhannusyön painajainen
Virpi Hämeen-Anttila: Kalman kevät
03/2022
Katrine Engberg: Lasisiivet
Arne Dahl: Äkkisyvä
Anna Jansson: Musta perhonen
02/2022
Yrsa Sigurdardottir: Synninpäästö
Tess Gerritsen: Hahmot yössä
Anna Karhunen & Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen
01/2022
Camilla Grebe: Lemmikki
Camilla Grebe: Horros
Hannu Lauerma & Kari Häkkinen (toim.): Psykiatrin päänavaus

Miehiseen makuun:
10-11/2022
Marko Lempinen & Jussi Niemi: Elämä oli laiffii - Matti Nykänen 1963-2019
09/2022
Eddy de Wind: Pääteasema Auschwitz
08/2022
Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
07/2022
Risto Siilasmaa: Paranoidi optimisti - Näin johdin Nokiaa murroksessa
05-06/2022
Matti Rönkä: Mies rajan takaa: kolme Viktor Kärppä -dekkaria
04/2022
Mikko Gustafsson & Janne Huuskonen: Kultainen vasikka - järjestäytynyt rikollisuus Suomessa
02-03/2022
Mark Galeotti: Voima ja valta - Venäjän mafia Kremlin suojeluksessa
01/2022
Jo Nesbö: Jano

Loppuun vielä kuva reissuseurasta, Pupunen Kummitätinsä kanssa: 


Uusi lukulista on jo sivupalkissa aluillaan, se ehkä jää aiempia lyhyemmäksi nukkumisen parantuessa. Suuntaus on kenties jo nähtävissä marras-joulukuun osalta - ainakin toivon niin!


14 kommenttia:

  1. Nukkekodista tuli mieleeni, katsotko syksyllä Avalta tullutta brittiläistä sarjaa pienoismallirakentajista, jossa tehdään huone kerrallaan kilpaillen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi!
      En katsonut!!! Tiesin ohjelmasta ja se kiinnosti ihan järkyttävän paljon, mutta jos satuin oleilemaan telkkarin äärellä ohjelman alkaessa, käänsin toiselle kanavalle! Ai miksikö? Pelkäsin sen koukuttavan liikaa!! Tässä huushollissa on tällä haavaa niin monia keskeneräisiä projekteja, että en ottanut riskiä yhden uuden aloittamisesta. Sillä niin pelkäsin siinä käyvän, pikkusormi kaukosäätimellä ei riittäisi, ohjelma veisi takuulla koko käden...!! Kävikö sinulle niin??

      Poista
    2. Inspiroiduin kyllä, mutta ei kaikkea kannata ottaa esille. Ideoita kyllä sai.

      Poista
    3. Uskon ja toivon, että ohjelma tulee vielä tulevina vuosina moneen kertaan uusintana (ainakin jos nykyinen tv-ohjelmapolitiikka ei oleellisesti muutu...). Nukkekoti on eläkeprojekti, samoin kuin taidetarvikkeiden ostaminen, keramiikkakurssi ja moni muu sellainen kiinnostava puuha, jolle ei nyt vaan jää aikaa... ;)

      Poista
  2. Ymmärrän pettymyksesi; kurkkasin nimittäin tuon vanhan postauksen nukkekokeista - sehän on kuin englantilaisista elokuvista, kahden kerroksen väkeä tms.
    Lukulistalta löysin yhden itsekin lukemani/kuuntelemani: Max Seeck, Uskollinen lukija. Aika karmiva oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puikkonen!
      No juu, karvas pettymys! Etukäteen hekumoin Systerille ja Pupuselle Harrods'n nukkekotiosastoa ja oli suunnitelmissa vähän jotain hankintoja tehdäkin eläkepäivien varalle. No, ei voi mitään. Toinen Lontoon suosikkishoppailukohteeni on Buckinghamin Palatsin myymälä, se ei pettänyt tälläkään kertaa.
      Arvaa mitä? Ensin en muistanut niin MITÄÄN Uskollisen lukijan juonesta! Pienellä aivojumpalla palautui mieleen, tosin en vieläkään muista loppuratkaisua...

      Poista
  3. Eipä olla viime vuonna luettu yhtään samaa kirjaa, vaikka paljon minäkin luen. Muistaakseni aiempina vuosina sentään joku samis. Ihailen sinua, kun kirjaat kaikki lukemasi kirjat vuodesta toiseen. Minulla ei onnistuisi, mutta eipä oikeastaan minun tarvii tehdäkään sitä. Olen nimittäin lopettanut kirjojen oston lähes kokonaan ja käytän kirjaston palvelua hyväkseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena!
      Juu, muistan että olet monena vuonna löytänyt jonkun lukemasi kirjan listaltani.
      En voi käydä kirjastossa, kun en sitten muista palauttaa kirjoja ajoissa - ja on niin noloa olla kerta toisensa jälkeen maksamassa sakkoja samoille virkailijoille - pieni kylä, pieni kirjasto, vähän virkailijoita...
      Ja kun ostan vain alennusmyynneistä ja myyn luettuani kirppurorilla, tulee halvemmaksikin kuin sakkomaksujen makselu!

      Poista
  4. Muutama samakin on luettu. Mulla oli jotain 100 lainaa viime vuonna. Printtaan vuodenvaihteessa lainaushistorian niin voin siitä tarkistaa luetut.
    Kivasti edellisessä postauksessa tuli nähtyä huoneen muutos. Mulla vaan mielikuvitus pikkusen sotki nähtyä/luetteua. Peiton alla roikkuvat 'urokset' kun olivatkin peiton tupsut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi!
      Kunnioitettava saavutus - sehän tarkoittaa, että luet kirjan kolmessa-neljässä päivässä, huikeaa! Hyviä kirjoja on loputtomasti, olisi ihanaa että olisi aikaa ja mahdollisuus viettää enemmän laatuaikaa kirjojen parissa.

      Poista
  5. Mä innostuin viime keväänä ääni- ja e-kirjoista. Niitä on tullut kahlattua roppakaupalla läpi.
    Ja tuo kertomasi lelukauppa Lontoossa on kyllä aivan mieletön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KatjaS!
      Systeri suosittelee äänikirjoja, mutta en ole niistä innostunut. Mielestäni lukemiseen oleellisesti kuuluu sivujen kääntely ja niiden koirankorville taivuttelu. Mökillä kuuntelen radiosta kuunnelmia, ne ehkä voisin tulevaisuudessa vaihtaa äänikirjoihin...

      Poista
  6. Muutama tuttu dekkari on listassasi :) Oletko lukenut mitään Antti Tuomaiselta? Hän suosittu kotimaan ulkopuolella. Voit aloittaa vaikka Jäniskertoimesta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Kati!
    Kiitos vinkistä, Antti Tuomainen ei ole entuudestaan tuttu - olen vähän huono tarttumaan kotimaisiin dekkaristeihin muutamaa entuudestaan tuttua poikkeusta lukuun ottamatta. Mutta kävin vähän googgeloimassa, vaikuttaa mielenkiintoiselta! Kirjoja käännetty 25 eri kielelle, sekin kyllä kertoo jotain laadusta ja kiinnostavuudesta... Pistän korvan taakse!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!