Lukijat

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Homepää arpoo!

Alkuvuodesta asetin itseni kauppasaartoon, arkisemmin sanoen menin shoppailulakkoon. Se onkin pitänyt varsin hyvin, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Kirja-alet ovat kiusaus, jota en halua pysty vastustamaan! Olen kuitenkin käynyt alestelemassa varsin maltillisesti, mieleni tekisi jopa sanoa, että olen ostanut tuskin ollenkaan ihan melkein yhtään mitään (ja sisällöllisesti saalis saattaa juuri sitä suurimmalta osin ollakin...)!!!

Sattui kuitenkin muutama(kin) hama... Lukemattomia kirjoja on makuuhuoneen kirjakaapissa joltisenmoinen kasa. Pino. Huojuva torni.

Eikä ihminen voi kaikkea muistaa! Esimerkiksi sitä, mitä on vielä lukematta - kun se on vielä lukematta!

Joten ostin sitten muutaman kirjan, jotka löytyivät jo lukemattomien pinosta. Tai tarkkaan ottaen olen kyllä lukenut näistä yhden - hoksasin päästyäni sivulle 55...

Turha koittaa palauttaa: kaksi on kahden eri kirjakaupan loppuunmyynnistä (eipä ole enää kauppaa, mihin palauttaa), yksi on lähes 100 km:n päästä (ei kannata palauttaa) ja yhden ostopaikasta ei ole mitään muistikuvaa (ei voisi palauttaa).

Pannaan kirjat kiertoon, jos vaan kenelle kelpaavat!!??

Ja kun vanhan blogin 2-vuotissynttärit jäivät toteuttamatta, juhlistetaan arvonnalla tämän blogin pitkää viikon ikää, myös kiitokseksi mukavasta lukijamäärästä, 22 kivaa kirjautunutta visiteeraajaa!

Arvontapalkinto nro 1: oman valinnan mukaan 2 kirjaa näistä neljästä + lukusukat (lempparivär[e]illä toteutettuna)

Arvontapalkinto nro 2: jäljellejääneet 2 kirjaa + lukusukat (lempparivärisinä)

Arvostan kovasti lukijoitani, jotka ovat ihan omasta halustaan liimanneet kuvansa sivupalkkiini - KIITOS! Lisäarpoja ei siis saa lukijaksi liittymällä, hah - mutta nykyiset 22 saavat BONUS-arvan, jos osallistuvat.
Jos eivät, en vikaostoksiani lähetä kenellekään riesaksi! Gaah!

Linkittämällä omaan blogiinsa ei myöskään saa lisäarpoja, mutta voittaessaan linkittäjä (nappi yllä) saa esittää toiveen/toiveita sukkien mallin osalta - muille teen mitä sattuu mieleen juolahtamaan, ha-hah!

Itse kukin voi siis osallistua vain YHDELLÄ arvalla (paitsi vanhat lukijat bonustelemalla). Eikä tarvitse vastata mihinkään kysymykseen, mutta ihan muuten vaan voi kertoa mitä lystää! Pelkkä "osallistun" EI RIITÄ, hah-ha-hah!

Osallistumisaikaa tasan viikko (osallistua voi vielä sunnuntaina 4.3.). Palkinnon toimitus heti, kun olen saanut (kenties ihan toiveiden mukaiset) sukat väkästettyä.
Nyt jännittää, pääsenkö kirjoista eroon!! bounce

27 kommenttia:

  1. Osallistun arvontaasi. Minä niin harvoin kyllä voitan mitään, en vaikka arpoja olisi ripakopallinen ja toisilla vain yksi. Mutta lukeminen kannattaa aina. Hyvää jatkoa viikkoiselle!

    VastaaPoista
  2. Täällä toinen homepää :)
    Miulla ei meinannut mennä millään jakeluun nää arvontaohjeet, moneen kertaan piti lukea :)
    En mie vissiin ihan vieläkään kaikkea hiffannut. Saikos palkintoon sanoa oman mielipiteensä? Mie nimittäin haluaisin tuon Wallanderin, kävin kirja-arvostelun lukemassa ja nyt tuntuu, että se on ihan pakko saada. Ja toinen kirja, sillä ei muuten väliä, kunhan ei ole tuo possujuhla. Miulla oli se, enkä vissiin tykännyt, kun vein sen antikvariaattiin. Eikä tainnut olla kovin mieleenpainuvakaan, kun en muista, mistä se kertoi :)
    Ja linkittäminen, tottakai linkitän, jos vihdoinkin saan sellaiset ohuesta langasta tehdyt sukat... itse kun olen laiska sukkia tekemään...

    VastaaPoista
  3. On noita hamoja sattunut muillekin... Kirjahyllyn laajennusta olen suunnitellut jo pitkään kun en voi minäkään mitenkään välttää kirjakauppojen aleja. Vaan kyllä sinne hyllyyn vielä muutaman saisi tungettua, jos onni sattuisi potkaisemaan tällä kerralla (eli osallistun!).

    VastaaPoista
  4. Kiitos minulle ei kirjoja, mutta neulotut sukat kelpais. Ai, täällä ei ollutkaan sellaista palkintoa? No, onnea arvontaan kaikille muille ja mukavaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha-haa, täsmennänpäs vielä sääntöjä: voittaja voi halutessaan lahjoittaa kirjat kilpasiskolleen, sille toiselle arpajaisvoittajalle - ja kisailla vain sukista.
      Tosin TeSa tekee hienompia sukkia kuin meikäläinen...
      Kääk, tällä muutoksella lisään myös riskiä, että kirjat jäävät omiin käsiin, JOS molemmat voittajat haluavat vain sukat kirjojen sijasta! Elämässä pitää (kai?) olla vähän jännitytä...! ;o)

      Poista
  5. Arvaapa kuka just viikko sitten vietti erinäisen hetken kolutessaan hyllyä muuton jäljiltä....ennen ne lukemattomat lukemattomat kun olivat omassa siistissä lokerossaan, nyt sitten missä sattuu!
    Vieläkään en tiedä olenko löytänyt kaikkia, mutta ei kai se mitään.....samaan läjään menis vielä lisääkin :)
    -kai mä joskus sitten eläkkeellä ( päästäänkö me koskaan) ehdin istahtaa alas ja lukeakin.
    Millenium oli muuten viimeinen TOSI hyvä!!

    Juupa, linkitän a.s.a.p. ja ensimmäisenä lukijanasi tässä uudessa versiossa taidan olla kaikilla mahdollisilla arvoilla himoitsemassa nimenomaan niitä iiiiihania sukkia.....kyl kirjatkin menee.... :D

    VastaaPoista
  6. :) Minä ehdottomasti osallistun arvontaan. Wallander ja sen alapuolella oleva ovat minun suosikkini. Ja koska onnistuin linkittämään sinut blogiini (en olisi uskonut, että pystyn siihen!) tuskin maltan odottaa että pääsen valitsemaan sukkamallia. Haluaisin pitkät varret (pidemmät kuin nilkkaan, ei yli polven). Minun sukkani olisivat siniset, vihreät tai sinivihreät (Tai tummaa violettia tai kirkkaan punaista). Tai...

    Mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  7. Minusta kirjapalkinnot ovat aina mukavia. Itse olen viime aikoina keskittynyt harrastekirjojen hankkimiseen kirjahyllyjen rajallisen vastaanottokyvyn vuoksi:)
    Olen minäkin ostanut samoja kirjoja, joita hyllystä jo löytyy ja myynyt ne sitten kirpputorilla pois.

    Linkinkin blogiini laitoin, joten katsotaan sitten, jos onnetar on suosiollinen, minkälaiset sukat haluaisin:)

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Tuttuja kirjoja, dekkareita luen nykyään enimmäkseen. Justiinsa luin ensimmäisen Leif G.W. Perssonin kirjan ja se olikin positiivinen yllätys. Possujuhlaa en vielä ole lukenut:)

    VastaaPoista
  9. Jee bonustelemalla kahdella arvalla mukana :) Jos ekana pääsisin valitsemaan ottaisin Possujuhlat ja Wallanderin, ja jos sua sitten vaikka vielä huvittaisi neuloa viheriät sukkaset niin oisimpa kerrankin onnesta ymmyrkäisenä.

    VastaaPoista
  10. Kirjoja itsellänikin lukematta hyllyssä ,mutta aina joukkoon mahtuu lisää.Kaikki näistä lukematta.Jos sattuisi että onnetar suosisi niin käy palkinnoksi :)
    Joten katsotaan.

    VastaaPoista
  11. Pitäähän sitä nyt kirja-arvontaan kunnon bookcrossarin osallistua. Sinusta, Paula, ei vielä(kään) ole tainnut bookcrossaria tulla, kun kirjoja riittää arvottavaksi? Minä ostin kirja-aleista tänä vuonna vain kolme kirjaa, yksi niistä tuo uusin Harjunpää; en kyllä ole vielä ehtinyt lukea.

    Jos onni minua suosii, niin Rauhaton mies ja Possujuhla ovat kirjavalinnat. Saisikos ne sukat lahjoittaa yhdelle 32-kengännumeroiselle perheenjäsenelle, joka tarvitsisi uusia perusvillasukkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bookcrossaan vain reissussa, kun jätän mukaan otetut kirjat kiertoon... :o)

      Juu, voittaja vo vapaasti teetättää sukat ihan missä koossa vaan! Siis ihmisen koossa, eläimille en osaa sukkia tehdä...

      Poista
  12. Lukemattomia kirjoja löytyy...kuuntelen kuitenkin äänikirjoja kutoessani. Arvonnassa olen mukana.

    VastaaPoista
  13. Minä haluan kanssa arvontaan mukaan. Lukeminen on ollut vähissä viime aikoina( vuosina suom.huom.) aina voi kuitenkin haaveilla hyvästä kirjasta lämpimistä sukista ja sohvan nurkasta torkkupeiton kera.
    Oma suosikkini on tuo Wallander, mutta todelliset intohimot taitaisivat löytyä tuosta huojuvasta tornista : )

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa. Oispa hauskaa päästä "herkuttelemaan" uusilla kirjoilla. Kunpa ois mulla onnea :)

    VastaaPoista
  15. Minä kanssa, minä kanssa!! Voi, tässäpä olisi mulle nappivoitto, minä kun rakastan sekä kirjoja, että villasukkia <3

    VastaaPoista
  16. Jokin aika sitten päädyin blogiisi Tyyneen ja Toivoon törmätessäni. Kerrassaan mainiot! Ja minähän olen sitten se kahdeskymmeneskolmas, eli se joka ei sitä bomusarpaa saa :(
    Mutta yksi arpa voittoon riittää, joten olen iloinen siitä.
    Mieluisat kirjat olisivat Jääkuu ja Possujuhla. Ja todellakin ihanaa, kun olet lupautunut villasukatkin kutomaan. Keltaiset olisivat minulle oikein mieluisat =o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän sinulle sen bonusarvankin, niin voitonmahdollisuudet tuplaantuvat! Olithan käynyt täällä ennenkin... :o)
      (Täytyy sanoa, että meikäläinen on kyllä TOOOOOOSI helppo ylipuhua!) :o)

      Poista
    2. :) Kiitos :)

      Meitä on siis kaksi.
      Me, helposti ylipuhuttavat!

      Poista
  17. Osallistun. Itse olen saanut kierrettyä kirja-alet kokonaan. Tuossa lukemattomien kirjojen pinossasi näkyi olevan `Kellokosken prinsessa`. Luin sen tänä talvena ja pidin siitä ihan erityisen paljon. En osaa ihan laittaa sitä mihinkään kategoriaan; ei se ihan ollut lukuromaani, muttei oikein muistelmateoskaan. Joka tapauksessa talven parhaita lukukokemuksia, eli suosittelen!
    Palkintokirjoista kaikki neljä ovat minulla vielä lukematta.

    VastaaPoista
  18. Osallistun arvontaan mieluusti. Dekkarit ja jännityskirjallisuus on ollut tänä talvena jostain ihme kummasta syystä minun lempikirjallisuuttani. Tuplakirjoistasi kaikki ovat minulle vielä lukemattomia tuttavuuksia. Nyt eikun peukut pystyyn...

    VastaaPoista
  19. Ohhoh, kyllä lukemattomien kirjojen pino on aikas korkea, kun noin monta muistamatonta kirjaa osuu siellä lymyämään. Itsellekin käy usein niin, että alan lukea kirjaa uutena ja jossain vaiheessa alkaa takaraivossa kolkuttaa tunne, että tuntuupa tutulta....
    Mutta siis, yhdellä arvalla mukana arvonnassa, uusia lukukirjoja tarvittaisiinkin juuri.

    VastaaPoista
  20. Eihän sitä tosiaankaan voi kaikkea muistaa,hyvät naurut sain kuitenkin kun noita "tuplakirjoja" oli kuitenkin aikamoinen määrä=D Minä tilasin kerran vuonna dinosaurus vahingossa neljä Veljeni Leijonamieli-kirjaa,kuuluin johonkin kirjakerhoon ja siihen aikaan tilaukset pystyi hoitamaan LANKApuhelimen numeronäppäimillä,no jossain näppäimessä vissiin oli vikaa(ai mussa vai,no ei varmana ollut!) kun kirjoja kotiutui tuollainen määrä,en viitsinyt palauttaa kun en keksinyt hyvää selitystä,kolme ylimääräistä lähti lahjoiksi... Ilman muuta mukaan arvontaan kaikilla mahdollisilla!

    VastaaPoista
  21. Ilman muuta minäkin ilmoittaudun arvontaan mukaan. Erityisesti kiinnostaa tuo Jan Costin Wagnerin Jääkuu. Minun on pitkään pitänyt ottaa luvun alle jokin hänen teoksensa, mutta tuppaa unohtumaan nuo hyvät lukuaikeet välillä. Pitäisi varmaan pitää listaa lukusuunnitelmistaan.

    VastaaPoista
  22. Veimme juuri aikalailla kirjoja kirppikselle myyntiin ja pakko on nolona tunnustaa, että aika moni on jäänyt lukematta, eli maltti ostovaiheessa on näköjään ollut kateissa minullakin.. Jännityskirjallisuus on mieluista luettavaa, joten olen innolla arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  23. Kiitos kaikille osallistuneille! Arvonta on nyt suoritettu! Katso voittajat maanantain 5.3. postauksesta. :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!