Lukijat

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Messukuulumisia

 
Olin kahden vaiheilla lähteäkö Kädentaidot -messuille vaiko eikö. Kun Mies päätti jättää hirmuisen Einon vuoksi hirvimetsän väliin, sain auton käyttööni - se ratkaisi asian.

Juuri lähteissä olin kuitenkin pyörtää koko päätöksen! Naapuripihan valtava kuusi kaatui rysähtäen, katkaisi tien ja sähkölinjat (valokaaret singahtelivat ilmassa) ja kuusen latva ohitti hienoisesti toisen naapurin portinpieleen parkkeeratun auton. Ties mitä itse saisin niskaani, jos uskaltautuisin liikenteeseen!? 

Rohkeasti lähdin kuitenkin matkaan kun sähkölaitoksen miehet olivat käyneet katkaisemassa sähkölinjasta virran ja palolaitoksen miehet moottorisahoineen raivaamassa tien auki.

Päätin käydä poimimassa messujen parhaat palat - ideat ja tarjoukset. No, ideoita en kauheasti saanut (ei ollut kai ihan otollinen mielentila) ja shoppailinkin hyvin kurinalaisesti!

Hykerryttävin herkkupala oli tekstiilitaiteilija Outi Kaukinen-Vesan KELLARI-installaatio Säilötyt vuodenajat. 150 pulloa ja purnukkaa sisälsivät melkoisen sadon: keväisiä koivun hiirenkorvia, kesäiset kukkivat kedot, sienimetsän lumoa ja ja lumivalkean hangen kimmellystä. Puhumattakaan säilötyistä sateenkaarista, kuunlumosta, taivaansinestä tai lumitähdistä...

Niiden rinnalla omat messutuliaiseni olivat varsin mitäänsanomattomia:

Alustavasti on ollut puhetta perinteisistä joulukorttitalkoista Veljentyttöjen ja Mummon kanssa - niihin pikkuisen tykötarpeita (osa -30% tarjouksessa).

Kuvittaja Pia Westerholmin osastolla lötkötti niin hyväntuulisen ja elämäänsä tyytyväisen oloinen katti, että pikkuisen oli hyvä ottaa sellaista mielialaa mukaankin (4 euroa ohuessa passe par tout -kehyksessä).

Sattumoisin juuri männäviikolla kehystin Ikean halppis-kehyksiin jo jokusia vuosia sitten messuilta mukaan lähteneet "vuodenajat", nämä olivat kankaalle painettuja.

Hobboksin osastolla KAIKKI harrastekirjat olivat 10 eur/kpl. Arvatkaa vaan, räpistelinkö osastolla kuin päätön kana!! Kahteen kertaan!!?? Oli niin monta kiinnostavaa kirjaa, etten lopulta osannut päättää ja sinne ne kaikki sitten jäivät! Ja olisivathan ne aika painavia kannisteltaviksikin messupäivän ajaksi... 

Kaarnasydän ja sammalkranssi tuli kylkiäisenä lehtitilauksesta ja toinen on satukirja pojille. Juu, siis pari lehtitilausta tuli tehtyä, hyvien tilaajalahjojen ansiosta.

Kierros päättyi Novitan osastolle viimeisellä messutunnilla, kävin kyyläämässä olisivatko loput langat jo ulosheittohintaan. Eivät olleet, mutta kun ostin kerän Nalle Taikaa, sain lehden kaupan päälle. Piti sitten koittaa toisella kassalla, saisinko sieltäkin - sain. Kerta vielä kiellon päälle - ja kolmas lehti palkkioksi. Olinkos vähän anhes?

Onneksi tuli lähdettyä - oli oikein kiva messupäivä! Väkeäkään ei ollut haitaksi asti, kuten aiemmilla messureissuilla - käytävillä oli jopa väljää. Ehkä perjantai ja lauantai olivat olleet ruuhkaisemmat? Uusia ideoita en siis oikein imenyt, mutta muuten oikein virkistävää! Ja vaaratonta, ei tuulikaan riepotellut.

14 kommenttia:

  1. Mua harmitti aivan kamalasti, etten päässyt messuille!! Luultavasti olisin tullut kuitenkin helmiosastolla hulluksi ja muutenkin menettänyt rahani.. Ehkä on parempi, ettei ollut mahdollisuutta lähteä. Tosin messujaen sijaan oli kyllä jotakin muuta kivaa tarjolla :)

    VastaaPoista
  2. Minä pidin monen monen vuoden jälkeen messutauon, en siis käynyt sortumassa mihinkään, suurin syy oli se, että en halua ostaa lankoja, ja siellä en voisi olla ostamatta!

    VastaaPoista
  3. Mä oisin niin halunnu tuonne, mutta matkaa on sen verran että jäi tänä vuonna väliin :) Tottakia kaikki edut pitää hyödyntää ;D

    VastaaPoista
  4. Harmittaa, ettei Oulun messuilla ole Novitan osastoa - sehän on aivan epistä :(
    Olit kyllä vähän ahnes noiden lankojen ja lehtien kanssa, mutta niin minäkin olisin ollut :D

    VastaaPoista
  5. Tuollainen ahneus on ihan hyväksyttävää :D

    VastaaPoista
  6. Hyvin ahneus on aina hyvästä ja olisin myös tehnyt samoin! Hauskat nuo KELLARI-installaatio, herkulliset värit!

    VastaaPoista
  7. Fiksusti hoidit lankaostoksesi lehtien kera. Perjantainakin oli aikamoinen ruuhka. Olen aina käynyt perjantaisin messuilla. Ehkä sen voisi siirtää sunnuntaihin... jos tulee mentyä ensi vuonna..

    VastaaPoista
  8. Ei jäänyt lehdet paljoa maksamaan, hyvin säästetty!

    VastaaPoista
  9. Lueskelin sun postaukset viimeisen kkden ajalta, kauheesti sä oot nainen ehtiny touhuta!!
    Itte en oo saanu aikaiseksi postata ja lukeminenki on jäänyt. joku syysväsy varmaan...

    VastaaPoista
  10. Installatio hauska. Tuo nautiskeleva kissa on mainio! Itse en uskalla messuille ylipäätään lähteä, koska ahneus voisi iskeä pahemminkin:D

    VastaaPoista
  11. Perjantaina olin messuilla ja oli tosiaankin väljempää kuin aiemmin. Ehkä kaksi uutta hallia helpotti ahtautta. Minusta tarjonta oli melko hyvää ja uusiakin juttuja mukana. Ostokset jäi minullakin melko vähiin, mutta oli tosi kiva käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messualue oli tosiaan selkeämpi kuin aiempina vuosina. Halleilla oli selkeämmät teemat ja varmaan väljyyskin auttoi asiaa. Jätin muuten suosiolla kaksi hallia väliin (kivi ja koru sekä deli-halli, missä oli kuulemma paljon muotia ja vaatetusta) ja keskityin vain kahden isomman hallin antiin. Siinäkin oikein iittävästi! :o)

      Poista
  12. Mukavan näköinen katti ja nuo Vuodenajat on kyllä kannattanu säästää!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Pohdiskelija, Auli, Riitta, Eija, Amalia, Tilkkureppu, Eija, Rentukka, Anna, Taina, Vekki ja Anne-Riitta! :o)
    Vuodenajat olivat samalta taiteilijalta kuin lötkö kissakin.

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!