Lukijat

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Ilon pirskahduksia

Sain iki-ihanalta Terhiltä (Tulihan tehtyä -blogista) haasteen ilahduttavin saatesanoin!
Kiitos Terhi, KIITOS!

Terhi on ensimmäinen BLOGIYSTÄVÄNI, ensimmäinen blogiani kommentoinut (helmikuussa 2010) - muistan tuon kommentin aina Tiffany-valaisimesta pölyjä pyyhkiessäni!!

 
Ihan OIKEAT YSTÄVÄT meistä tuli, kun Terhi kutsui kotiinsa opettelemaan lampunvarjostimen tekoa. Ikimuistoinen viikonloppu! Juttu luisti ja Terhin Miäs hemmotteli!

Haikailin näyttävän ja kiemuraisen jalkavalaisimen perään, ja eikös Terhi vain löytänytkin sellaisen reissullaan, joltain rompetorilta jostain Jäämerenkurkun tuntumasta. Tai muualta kaukaa, mutta niin vaan ronttasi autonsa kyytiin ja toi meitsin iloksi (vaikka varmaan oli kärry kuormattu täyteen muutenkin).

Terhin uusin löytö on Turusta, hillittömän hilpeä yksilö - tästäkin sain kuvaviestin, otatko - tottakai otin, oikea helmi!

Valaisimien lisäksi meitä yhdistävät käsityöharrastus sekä kiinnostus nukkekoteihin ja tiffany-töihin - sillä erotuksella, että Terhi tekee, minä vain ihailen! Ihailen myös Terhin kaunista kotia ja erityisesti fiksuja ja hyvätapaisia lapsia - kunpa osaisimme kasvattaa Pupusen puoliksikin yhtä hyvin! Muuan PAHA vika Terhissä kuitenkin on: ei ole mitään, missä olisin häntä parempi!! En voi koskaan antaa hänelle mitään omatekemää tuntematta huonommuutta... ;o)

Ilahduttavan haasteen haluan antaa eteenpäin KässäRitulle ja takaisin Terhille!

KässäRitua ja minua yhdistävät paitsi käsityöharrastus, myös yhteinen "historia" - hän on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa tätä ihanaa taloa, jota rakastamme! KässäRitun kommentit ilahduttavat aina, niissä on aitoa iloa ja vilpittömyyttä!

Haasteen säännöt ovat yksinkertaiset:
  • Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).
  • Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
  • Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakavereita, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää haastaa uusia kirjoittajia.
*
Toivottavsti haluatte ottaa haasteen vastaan!

8 kommenttia:

  1. Jaahas, että haastettu on, kiitoksia vain ja kiitos kauniista sanoista.Otan haasteen vastaan, kypsyttelen kirjoittamista tässä hetken ajan, liittyy pieneen poissaoloon blogin ääreltä. Tiistaissa jo, mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Suuremmoinen ja lämmin halaus sinulle! Olet todellinen ystävä minulle.
    Kiitos, kumarran, ja huonoilla polvillani niiata nytkäytän.

    VastaaPoista
  3. Onpa hauska sattuma, että talo yhdistää kahta bloggaria :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onnenpähkinäinen!
      Eikös vaan olekin! Olin taannoin eräällä Opiston kurssilla, juttelin vieruskaverin kanssa talostamme - yht'äkkiä takana istuva kysyi, missä asun. Kerroin kadun nimen, hän kysyi talon numeroa - selvisi, että talo on hänen isovanhempiensa rakentama! Silla lailla löytyi yhteys myös KässäRituun! :o)

      Poista
    2. Niinpä se oli, se oli tyttäreni ja hän minulle vinkkasi sitten Paulan blogista jota olen uskollisesti siitä asti lukenut. Sittemmin olen käynyt tyttären ja äitini (talon entinen omistaja) kanssa kylässä Paulalla ja ei voi muuta kun ihailla heidän ideoitaan ja ahkeruuttaan. Rakkauden talossa asuu rakastava perhe.

      Poista
    3. Johtuu tästä talosta säteilevästä hyvästä hengestä, tuo viimeisin! :o)

      Poista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!