Lukijat

torstai 28. toukokuuta 2015

Auto vai akkunat?

Auringon rapistamat kuistin fönsterit.
Alkuvuodesta vaihdettiin pirtin ikkunoita. Asentajille juttelimme, että kuistin glasit menevät vaihtoon vielä jonain päivänä (ja kellarikerroksen vielä kaukaisempana päivänä).

Leppoisa iltapäivä jokunen viikko sitten. Miehellä vapaapäivä, Pupunen herännyt juuri päikkäreiltä,  suunnittelimme ulkoleikkeihin lähtöä. Ovikello soi, Tiivin miekkonen oven takana, kutsumatta. Korjasi takkuilevan sälekaihtimen ja teki siinä sitten ohimennen tarjouksen kuistin akkunoiden vaihdostakin.

Uudet ja vanhat glasit.
Että tilattiin sitten ikkunat (hoh-hoijaa, olkkarin remontti siirtyy yhä kauemmas...).

Myönnän, että päätös oli kuitenkin yksimielinen! Olimme juuri miettineet auton vaihtoa - ikkunoiden vaihto tuntui kuitenkin PAAAALJON järkevämmältä! Toivoimme hartaasti, ettei kärrystä lähiaikoina vaihdelaatikko leviä, öljypohja putoa, vetoakseli paukahda poikki tai ajotietokone korruptoidu - saattaisi harmittaa...

No, ei mennyt kuin viikko, kun postitse tuli päätös Pupusen päivähoitopaikasta. Sijoituspaikka ensimmäiset 1½ kk on kylän toisella puolella ennen kuin uudenuutukainen päiväkoti melkein nurkalle valmistuu. Tietäisi siis päivittäin 22 km pyöräilyä (11 km aamuin, illoin) ja läpimärkiä työpäivän aloituksia - hiestä tai sateesta, kelistä riippuen.

Että ostettiin sitten toinen auto (hoh-hoijaa, olkkarin remontti siirtyy yhä kauemmas...).

Myönnän,  että päätös oli kuitenkin yksimielinen! Toivomme hartaasti, ettei kummastakaan kärrystä lähiaikoina vaihdelaatikko leviä, öljypohja putoa tai vetoakseli paukahda poikki. Toisessa ei sentään ajotietokoneesta ole huolta.

Niin että meitsillä on nyt sitten elämänsä eka ikioma auto. Pieni ja punainen ja vanha. Tosi pieni, punainen ja tosi vanha. Mutta eipä tarvitse pyöräillä...

15 kommenttia:

  1. Onnea monestakin asiasta: Ihka ekaksi Pupusen päivähoitopaikasta, sitten makean punaisesta kiiltävästä ihka ekasta omasta autostasi (muistan saman tunteen itselläni joskus) ja sitten kuistin ikkunoista! Kaikki hyviä päätöksiä.
    Auto ainakin kiiltää niin, että pihan valotolpat näkyy kuvassa.
    Hoituisko meidän perheessä ikkunoiden pesu tänä keväänä niin, että hoitaisi Tiivin miehet paikalle;). Olen muka odottanut että alkaa männyn siitepölykausi, meniköhän se jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, huomasin juuri, että heijastun itsekin takavaloista vihreässä yöpaidassani! :o)
      Täytyy tuottaa pettymys: Tiivin miehet jättävät jälkeensä tehdaspölyiset ikkunat. Mutta kivahan uusia on peseskellä!

      Poista
  2. Onnea minultakin päivähoitopaikasta ja autosta! Minäkin sain pari vuotta sitten ihka ensimmäisen oman autoni, joka sekin on punainen ja vanha :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa! Sait siis kaiken ;-D
    Vielä se olkkariremppa!!
    Pieni ja punainen on autossa hyvä, niin minullakin on!

    VastaaPoista
  4. Pieni ja punanen kuulostaa oikein hyvältä, eikä vanhuuskaan o vika :D
    (Jos vikaa tulee, niin...noh...kaikkihan me aletaan krempata...)
    Ja kyllä yks olkkariremppakin odottelee jollei o yhtä äkkihätänen kuin allekirjoittanut...mun ei auta edes suunnitella...

    VastaaPoista
  5. Onnittelut päivähoitopaikasta, vaikka onkin niin kaukana ja kaikista yksimielisistä päätöksistä, sekä pienestä ja punaisesta:) Kyllä se olohuoneen remppakin jossain kohtaa tulee ;D

    VastaaPoista
  6. Hih..molemmat ostokset tarpeellisia!! Teillä alkaa sitten toisenlainen arki.

    VastaaPoista
  7. Onhan nuo molemmat järkeviä ostoksia. Kyl te nyt vielä voitte siinä olkkarissa asua :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos KässäRitu, Marjut, Rva Kivitikka, Pepi, Tilkkureppu, Irmastiina, Amalia, Päivi ja Iloinen Kulkuri! :o)

    VastaaPoista
  9. Mukavia asioita teille on tapahtunut ketjureaktiossa :-)

    VastaaPoista
  10. Onnea uusille ikkunoille ja autolle! Ei kaksi ilman kolmatta, joten taitaa se remppa olla ihan kynnyksellä odottamassa....

    VastaaPoista
  11. Hienoja yksimielisiä päätöksiä! Ja kyllä se olkkarirempan aikakin vielä tulee.
    Onnea kaikista uusista jutuista!

    VastaaPoista
  12. Kiitos Onnenpähkinäinen, Tiinatei ja MiunMaun! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!