Lukijat

maanantai 4. toukokuuta 2015

Nyörisukat kokeiltaviksi

Riemulootan sisältö alkaa kääntyä sukiksi! Tlaukseen sisältyi muutamat nyörisukat, innoitus oli noussut Nemiran nurkkauksen nyörikkäistä. Muutamassa blogissa olen niitä nähnytkin, Kuunliljapihan silmukat -blogin Siskohanne oli muotoillut omansa säärille sulokkaammiksi.

Niin syntyi
oma versio: Nemirat Siskohanne-laajennoksin.

Neminan ohjeen mukaan, mutta 3½ puikoilla ja 110 silmukkaa. Säärimuotoilut Siskohannemaisesti 6 kerroksen välein lyhennetyin kerroksin: 35 s, 45 s, 55 s, (ja ohjeesta poiketen) keskelle taakse 65 s, 45 s ja 65 s ilman välikerroksia. Kääntyessä nostan lyhennetyn kerroksen ekan silmukan neulomatta. Lyhennetyn kerroksen jälkeen ekaa välikerrosta (niistä kuudesta) tehdessäni neulon nostetun silmukan ja sen takaa silmukoiden välistä kiertäen nostetun lankalenkin oikein yhteen => eipä tule reikiä neulokseen.

Rakastan kaiken maailman kaavioita, diagrammeja, taulukoita sun muita graafisia esityksiä, oli ihan pakko tehdä vielä kuvakin (kun selitys saattaa olla enemmänkin kuin hämäräperäinen?). Ja eritoten siksi, että osaan tehdä seuraavistakin samanmoiset, jos sukat ovat malliltaan sopivat!

Ekat nyörisukat nyt valmiina ja toimitettu kokeiltaviksi. Kunhan ovat olleet käytössä muutaman päivän ja venähtäneet luontaisiin mittoihinsa, toivon saavani kommentteja.
  • Tein sukat 3½ puikoilla - onko napakkuus toivottu, vai pitäisi olla vähän löysemmät (= Nemiran ohjeessa 4 puikot, mutta pelkäsin käsialallani tulevan liian lötköt)?
  • Onko varren pituus oikea (= lisäsin silmukoita, koska käytin pienempää puikkoa)?
  • Onko pohkeen ympärysmitta sopiva / liian löysä / turhan piukea? (= Muuttelinhan myös Siskohannen ohjetta. Täytyy myös myöntää, että nyöritys yllätti, se toi enemmän ympärysmittaa kuin oletin!)
  • Ovatko nyörit sopivan mittaiset? Pitäisikö niiden olla paksummat / ohuemmat? (ketjusilmukat kaksinkertaisesta langasta).
Kuviin lainasin Veljentyttö Vanhemman koipia - kiitokset! Lankana ohjeen mukaiset Seiskat (Nostalgia + l.valk.), menekki 205 g. Saatujen kommenttien jälkeen vielä parit lisää!

9 kommenttia:

  1. Onpas hauska malli :) itsellä vasta yhdet pitkät sukat mutta tuommoiset olis aikas veikeet!!

    VastaaPoista
  2. Ohhoh..onpas upeet!! Jos osaisin tehdä niin tekisin..

    VastaaPoista
  3. Kiva kun vanha malli on noussut taas uudestaan käyttöön, tein 70-luvulla tälläiset nyörisukat ja ne olivat väreiltään yleensä hyvinkin värikkäät, kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli yllätys, että tämä olikin vanha "keksintö" (jostain luin jonkun muunkin käyttäneen samanlaisia lapsuudessaan). Onhan näissä tiettyä folklore-henkeä!! :oD

      Poista
  4. Niin kivan näköiset, että pitää kokeilla itsekin tehdä tuollaiset :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat myös todella kivat tehdä!! Kuvittelin suuritöisemmiksi, mutta tekeytyivät ihan melkein itsestään! Uusi suosikkini - valitettavasti eivät vaan ole edukseen meitsin pönäköissä pohkeissa...

      Poista
  5. Kiitos Onneli Winter, Tanni, Tilkkureppu ja Onnenpähkinäinen! :o)

    VastaaPoista
  6. Kauniit. En lupaa (lue, uskalla) kokeilla. Minä teen niin vähän sukkia, että minule riittää kaksi oikein, kaksi nurin, tai yksi oikein yksi nurin tai palmikkovarret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KässäRitu!
      Uskalla vaan, näissä on juurikin vain oikein ja nurin, ei edes kantapäätä vaivoiksi!

      Poista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!