Lukijat

lauantai 26. syyskuuta 2015

Viikinkien jäljillä

Lofooteilla Vestvågøyn saaressa on viikinkimuseo Borgin kylässä, mistä löydettiin 1980-luvun alussa maailman suurimman viikinkitalon rauniot (kuvassa kuitenkin sikalan aita...).

Museo osui vähän kuin vahingossa reitille ja sattui sopivasti olemaan aukikin. Museo oli siirtynyt jo talviaikaan eli sisään pääsee keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 12-15 (juuh, norjalaiset työajat ovat todella lyhyitä...). Sisäänpääsymaksu 140 NOK (n. 15,5 €), lapset puoleen hintaan, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi.

Kuvakaappaus viikinkimuseon sivuilta.
Perimätiedon mukaan Borgissa asuivat Pohjois-Norjan mahtavimmat viikingit. Nyt alueella sijaitsee kokonainen uudelleenrakennettu viikinkikylä. Alkuperäisten mittojen mukaan paikalle rakennetussa viikinkimuseossa on laaja näyttely löydetystä viikinkiesineistöstä. Yli 80 metriä pitkä, nurinpäin käännettyä venettä muistuttava muhkea päärakennus oli käytössä noin vuosina 500–1000.

Kiehtova kohde kaikenikäisille! Kierros tosin alkaa aika hurjalla viikinkielokuvalla, joka saattaa pienimpiä pelottaa...

Kuva googgeloitu.
Kesäaikaan viikinkitalossa voi aterioida kuten viikingit aikoinaan tuhat vuotta sitten. Kesäisin on myös työnäytöksiä, miten viikingit valmistivat tarvekaluja ja vaatteita. Nämä tietenkin jäivät nyt kokematta. 

Kuva googgeloitu.
Samoin kävi viikinkilaivan, joka sattumoisin juuri kyseisenä päivänä oli jossain muualla - ihan ei selvinnyt, missä. Jos museo on vain kahtena päivänä viikossa muutaman tunnin auki, olisi tietty kiva, jos paatti olisi silloin paikalla! Se kun se varsinainen vetonaula on, ainakin pienten ja isojen poikain kanssa matkatessa... Veneessä olisi siis päässyt oikein airoihin (kunhan ensin kävelee 1,4 km museolta järvelle - ja jaksaa vielä takaisinkin).

No, onneksi oli viihdykkeeksi kuitenkin ehta villisikaemakko riehakkaine pikkupossuineen.
Kunnolla kun remusi, niin unikin maittoi.

Kivaa museossa oli se, että kaikkeen sai koskea, kaikkea sai kokeilla.
Arvatkaapa vain, kuinka tuo kirves Pupusen käsissä heilui...

 
Itseäni kiinnosti erityisesti viikinkiaikainen kässyilynurkkaus materiaaleineen ja välineineen.
Voi kun olisi ollut niitä työnäytöksiä!!

Scrap'n Joy -lankaliikkeen fillari Bjerkvikissä. Huomaa myös pinnat!
Norjassa kun oltiin, tietty salaa mielessäni elättelin toivetta, että saan lähettää toisen XL-laatikon (petivaatteiden lisäksi) huippulaatuisia norjalaisia villalankoja pakettiautomaatilla kotiin. Pariin lankakaupaan (avoinna klo 10-16) matkan varrella poikkesinkin, valikoimat olivat molemmissa oikein hyvät.

Marketlankoihin tottuneelle hintataso tuntui vähän kovalta. Kotona googlailin hintoja (mm. Sandnes Garn, Viking Garn), niin samaa tasoa tai karvan hintavampia olivat kuin täkäläisissäkin erikoisliikkeissä. Että onneksi en ostanut! Mieleeni jäi Regia, 150 g kerä maksoi 129 NOK eli rapiat 14 €, täällä n. 15% edullisempaa.

Hyvitykseksi mukaan lähti kourallinen nappeja, 3 NOK/kpl.
Kai se hyvä tuliainen sekin on?
 

10 kommenttia:

  1. Hienot ja hauskat napit! Varmasti kiva matka.

    VastaaPoista
  2. Just niin ett toi kylä pitäis kesällä kokea niin olis ne näytökset ym. mutta toisaalta silloin on sitt ruuhkaa. MIelenkiintoisia kuvia.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintosen kuulonen paikka! Jos matkailisin ulkomailla, voisin haluta tonne! :)

    VastaaPoista
  4. Tuolla olisi kiva käydä. Upeita värjättyjä lankoja ja kivat napit!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaapa mielenkiintoiselta paikalta. Kivoja nappeja löysit :) ja eipähän lankavarasto kasvanut ;)

    VastaaPoista
  6. Napit ovat aivan parhaita tuliaisia. Mukava matkakertomus ja kivat vinkit muille matkoista haaveileville.

    VastaaPoista
  7. Tuollainen kiviaita olisi upea! Norjan hintataso on korkea, mutta hauskat napit sait edullisesti :-)

    VastaaPoista
  8. Olipa hauska aloitus tuo viikinkimuseo vs sikalan aita! Norja kyllä kiehtoo kovasti. Napithan on mitä parhaita tuomisia, pieniä kun ovat, mahtuvat vaikka taskuun.

    VastaaPoista
  9. Pikkupossut ovat kyllä aika ihania :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos Satu, KristiinaS, Sanna-Mari, Tilkkureppu, HeidiH, Prusiluska, Onnenpähkinäinen, Marle ja Marjut! :o)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!