Varo mitä haluat!

Palaan edelliseen postaukseen, takkahuoneen "viimesilaukseen". Katselin siis siirtämiäni kuvia: näytti ankealta, jotain uupui. En vaan keksinyt, mitä se on.

No kattovalaisin tietty ainakin oli ihan ylionneton mattalasinen perusplafondi, kuolemaakin tylsempi. Vaihtoon! Ruokailuhuoneen rempasta jäi yli barokkikruunu, ehdottomasti liian iso tähän tilaan. Mutta miksi säilyttäisin sitä sivuvintissä, jos sen voisi laittaa esillekin? Iso on hyvä, isompi parempi, ylisuuri paras - onhan se mottoni!

No juu, liian isohan se on, ihan liian iso. Mutta olkoon!

Miehen ja minun ekassa yhteisessä kodissa oli n. 60 neliöinen olohuone, nelisen metriä korkea - sinne tarvittiin näyttävä valaisin (vrt. takkahuoneen korkeus 2,27 m). Kun kaupoista ei löytynyt mieleistä, aloitin nettihuutokauppabongailun. Ihastuin barokkikruunuun ensisilmäyksellä, livenä vieläkin upeampi Porista hakiessamme.

Kruunu oli käänteentekevä hankinta sisustusmakuni suhteen. Puritaaninen selkeälinjaisuus vaihtui rönsyilyyn. Vaiva on vuosien myötä vain pahentunut...

Mutta joo, valaisin se ei ollut, kaivattu piste iin päälle.

Istuin ja mietin, mietin ja istuin. Ei sytyttänyt, ei säteillyt, löi vain tyhjää. Mikä puuttuu? Ja sitten soitti Appiukko...

Perhetutut, 70+ -pariskunta oli muuttamassa valtavasta omakotitalosta rivarikolmioon, kooltaan ehkä neljännes aiemmasta. Olivat pyytäneet Appiukolta muuttoapua, lähinnä sähkölaitteiden irroittelussa ja uudelleenasennuksissa. Samalla sitten siirteli muutakin tavaraa uuteen kotiin, vuokravarastoon ja parituhatta kiloa kaatopaikallekin.

Mies on nuornamiesnä usein ollut auttelemassa pariskuntaa, tehnyt tarvittaessa töitäkin heidän yrityksessään. Isäntä oli nostellut tavaraa Appiukon autoon, pyytänyt viemään terveisiä Miehelle. Niitä se Appiukko pyyteli sitten noutamaan, koronavaarasta huolimatta.

Ja VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ, mitä sieltä auton peräkontista sitten paljastuikaan!!?? Siinä sitten tuijoteltiin, puolin ja toisin...

Täytetty tunturipöllö!

Enpä olisi ikinä uskonut moista kotiini huolivani! Vihaan lintuja, kaikkia lintuja, ovat oikeita tautipesäkkeitä ja bakteerien levittäjiä. Taivaalla lennellessään ovat kauniita, kunhan eivät pasko. Ja ihan kiva niitä on seurailla pesänrakennuspuuhissa. Mutta useimmat saisivat olla ihan hiljaa, vain pienimpien ääni hivelee.

Mutta tämä yksilö on kyllä upea! Juuri tätä takkahuone kaipasi!! Hih-hei, itse en olisi keksinyt moista IKINÄ - ja mitään muuta se ei oikeastaan olisi voinut ollakaan.

Tunturipöllön (Bubo scandiacus, Nyctea scandiaca) uhanalaisuusluokituksesi Suomessa arvioitiin vuonna 2000 "erittäin uhanalainen" ja vuonna 2010 "äärimmäisen uhanalainen". Vielä 1900-luvun alussa tunturipöllö oli Suomessa hyvin yleinen pesijä, mutta kanta väheni vainon ja laajamittaisen munien keruun takia 1930-luvulle mentäessä - ahkeralla munienkerääjällä saattoi olla jopa 800 munaa ulkomaiselle ostajalle. Tunturipöllö rauhoitettiin vuonna 1962. Se pesii edelleen hyvinä sopulivuosina käsivarren ja päälaen tuntureilla, erityisesti Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueella.

Oma yksilömme on reilu puolimetrinen, ei siis aivan täysikokoinen, minkä saattaa päätellä värityksestäkin. Aikuinen tunturipollo on vaalea (kuten Harry Potterin Hedwig-pöllö), iäkäs koiras jopa täysin valkea. Kooltaan koiras on 55-60,5 cm pitkä, naaras 60,9-67 cm, siipiväli 142-166 cm. Tunturipöllön keskikokoisessa pyöreässä päässä on kirkaankeltaiset silmät, tumman nokan sivuilla on pitkiä höyheniä suojaamassa sieraimia kylmältä. Jalat ovat kokonaan höyhenpeitteiset, kynnet ovat tummat ja pyrstö suhteellisen lyhyt. (Lähde: Wikipedia)

Arvaan, että moni paheksuu iloani poikkeuksellisesta lahjasta. Mutta jos vaihtoehtona olisi ollut kaatopaikka, otan pöllön ilomielein vastaan. Tunturipöllö on varsin yleinen ja suosittu täytettynä, mutta rauhoitettua eläintä ei saa myydä (ilman asianmukaista lupaa), periä tai lahjoittaa sellaisen voi. Esimerkiksi Åbo Akademin biologinen museo on lahjoittanut tunturipöllön ja monia muita rauhoitettuja lintuja arpajaispalkinnoiksi, jopa albatrossin. Eränkävijänä Mies myös arvostaa kaikkia luontokappaleita (ja paheksuu syvästi, kun kesäisin myrkytän pihassa muurahaisia ja voikukkia).

Eikä siinä vielä kaikki, tarina jatkuu! 

Ihan kun meitä olisi salakuunneltu! Takkahuoneessa saunavilvoitellessa on Miehen kanssa pohdittu, että pitäisi hankkia kunnollinen takkasetti alakertaankin. Monesti on myös todettu, että kyllä taloudessa pitäisi olla olutlasit, ettei tarvitsisi saunajuomia purkinsuusta hörppiä. Alkuvuodesta melkein jo ostinkin Iittala Outletista perinteiset Nuutajärven Krouvi-tuopit, kun maksoivat vain 5€/kpl. Sinne jäivät kuitenkin, kun pidin niitä aika kolhoina ja liian pubimaisina.

Ja mitä muuta siellä takakontissa olikaan?

Takkasetti ja 7 kpl Krouvi-tuoppeja!

Takkasetti on oikein hyvä, takorautaa ja kuparia. Pikkuisen oli tuhkahippuja hiililapion reunassa, mutta muuten näyttää täysin käyttämättömältä. Tuopit todennäköisesti päätyvät kirpparille, ne tosiaan ovat kolhot ja ihan hirveän rumat...

Mutta ei siinä vielä kaikki, ei todellakaan!

Mitä mainitsinkaan edellisessä postauksessa riittävän takkahuoneen tilpehööriksi? "Samovaari ja pullot." Arvatkaapa, mitä muuta autoon oli pakattu mukaan!

Samovaari ja noin 200 miniatyyriviinapulloa.

No, pullot eivät todellakaan päädy somisteeksi, saati nautittaviksi! Mies tyhjensi ne 10 litran ämpäriin ja kävi kaatamassa kompostoriin. Kompostimadoille lauantai-illan huumaa... 

Tarvitseeko ihminen kahta samovaaria, edes koristeeksi?

Mitä luulette, oliko vielä jotain muuta?

Mies on puhunut jo muutaman vuoden, että haluaisi ostaa Hifi-Studiolta käytetyt soittopelit ja kunnon ämyrit, nykytekniikka ei ole mistään kotoisin. No, siinä menee kyllä meikäläisen raja. Vaikka kaikkeen antiikkiseen olenkin kallellaan, vanhentunutta tekniikkaa tölliin ei tuoda!

Herralle kiitos, se takarontin pohjalla ollut hifi-ihme Kiertokapulan roskasäiliön kokoisine ämyreineen on vinyyleille! Meillä ei ole LP-levyjä, eikä tule - vaikka Mies niitä kirppareilla aina hipelöikin. Mies kysyy Hifi-Studiosta, ottaisivatko sinne - muussa tapauksessa ihan lähipäivinä poiketaan elektroniikkaromun keräyspisteellä.

Mutta alkoi kyllä vähän pelottaa!!

Mitä tässä enää uskaltaa ääneen ajatella?

Saattavatpa toiveet toteutua...

PS. Koira on vähän varuillaan pöllön suhteen. Kun tuliaiskuorma oli purettu kuistille, ei meinannut uskaltaa lähestyä pöllöä, kävi kuitenkin viimein varoen nuuhkaisemassa. Kuistin oven avatessani tuli aina kiireellä vahtimaan, ettei pöllö vaan hyökkää kimppuuni. Kun kuvailin takkahuoneessa, uskalsi asettua viereiseen tuoliin. Olikohan taas vahdissa?

TURVALLISTA VIIKONLOPPUA
JA ALKAVAA VIIKKOA!