Lukijat

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Kananen

Aiemmin tainnut joskus mainitakin haaveilevani muutamasta ruskeasta lampaasta, parvesta ruskeita kanoja ja yksi kukkokin sopisi joukkoon, kunhan on ruskea...

Pirjo ja Purjo taannoin paljastivat, että kanalan voi perustaa kuka tahansa, kaupunkiinkin! Linkki: Kesäkissan sijaan kesäkana!

Postauksen jälkeen olen armottomasti pehmittänyt Miestä ajatukselle vastaanottavaiseksi! Ihan turhaan, ei lämpene niin himpun vertaa!!!

Ja kun ihan selvästi ja varmasti olisin varteenotettava kanalan pitäjä!! Ihan vaan päätellen siitä, kun Kummipojan äiti oli ensimmäistä kertaa kyläilemässä, kysyi onko pihan grillikatos kanala!?! Osansa saattoi tietty olla silläkin, että piha oli valkoisenaan höyheniä - olin irroittanut koirien höyhentäytteisen unisohvan tyynynpäälliset pesuun...

Pehmittely jatkuu... Hiostus? Painosus?

Myöntymistä odotellessä eristin Cambridgesta tuodun kanasen grillikatokseen, minikanalaan. Karanteeni on välttämätön Elintarvikeviraston määräysten täyttämiseksi, salmonella ja Newcastlen taudin vasta-aineiden varalta. Samalla se on ikään kuin muistus Miehelle...
 
Vaikkeivat kanalintuja olekaan, Iittalan lasilinnut muuttivat yläkerran vessasta grillikatokseen myöskin - mosaiikkikurssilla tehty luonnonkivitarjotin tuntui niin luontaiselta elinympäristöltä...

5 kommenttia:

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!