Lukijat

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Pelastus!

Nonniin, ongelmaan löytyi ratkaisu ihan hätsynpikaa! Kuin tarjottimella!!

KIITOS Mirka!  

Vinkistäsi muistin, että olen joskus jossain nähnyt vanhaa tapettia rullan tai pari. Epäilin kyllä, että olisin jo viskannut paperinkeräykseen, mutta päätin etsiä kuitenkin. KYLLÄ KANNATTI!! Löytyi vajaa rulla, mutta se riittänee!!

Oikein hyvä ratkaisu, jolla pärjätään ensi kesään!!

Miehellä on töissä niin pitkät työpäivät ja muutenkin rankka kesä, ettei MISSÄÄN NIMESSÄ jaksa ryhtyä isompaan remonttiin. Sanoi hän.

Lisäksi uskollinen remppamiehemme Appiukko, joka putkimiehenä EHDOTTOMASTI tarvittaisiin patterinvaihtajaksi, viettää kesälomaa mökillä syysmyrskyihin asti. MISSÄÄN NIMESSÄ en rohkenisi edes kysellä häntä töihin lomakautensa aikana! Appi nimittäin sanoi jo ekana talvena taloon muutettuamme (6½ vuotta sitten), että tekee remonttihommia vain talvisin, kesällä on muita puuhia.

Lattialaatoitusta on paha vaatia uusittavaksi, koska Mies oli  kotona sitä tehtäessä, ja oli hyväksynyt kaikki laatoittajan ehdotukset. Piru vie! Vaan sitten huomasin, että viimeiset laatat on asennettu vääränsuuntaisesti! Niin, sekin vielä!! Laatoissa on haalea raidoitus pitkittäin, takimmaisissa poikittain. Vetoan laatoittajan AMMATTIYLPEYTEEN, ei ammattimies voi moista jälkeä käsistään päästää!! Vaikka voihan olla, että Mies on tämänkin ratkaisun hyväksynyt...

Aion kuitenkin mennä ostamaan lisää laattoja. Muutama vain uupuu, ei tule kovasti lisäkustannuksia.

Pahin kiukku on muutenkin jo laantunut. Laatoitus on vain laatoitusta ja seinä voidaan maalata uudestaan vaikka vasta vuoden päästä tapetoinnin yhteydessä. Ne nyt kuitenkin ovat vain puitteita - elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin lattialaattojen jako tai seinän vääränlainen kiiltoaste.

Vaikka harmittaahan se silti!! Nyt vaan kohtuullisemmissa mittasuhteissa. ;o)

4 kommenttia:

  1. Juu, ja sen huomaa...oli enää vähän isija kirjaimia!
    Eikä nekään punaisella :D

    Mutta se ammattiylpeys...vetoa siihen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos pepi! :o)
    Juu, pistän laatoittajan koville... ;o)

    VastaaPoista
  3. Ihana:) Nyt jaksat jo ottaa huumorinkin mukaan... ihan mainio tuo ukko, joka toi sulle tapetin kuin tarjottimella ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!