Lukijat

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Loppurutistus

Projektin loppuraportin pitäisi olla valmis reilun viikon päästä. Kamalasti on vielä kirjoitettavaa, monta asiaa tarkastettavaksi, tilastoa tutkittavaksi, taulukkoa laadittavaksi. Muutamaa loistavaa älynväläystäkin vielä kaipailisin...

Bloggailu saa nyt väistyä tärkeämmän tieltä - ties vaikka tulevaisuus tästä vielä aukenisi, ura urkenisi, taivas repeäisi, maa halkeaisi. Tai kovalevy hajoaisi, verkko venähtäisi, idea vesittyisi, into laimenisi...

Juu, palaillaan kun keritään. Viikonloppuna. Viimeistään projektin päätyttyä. Tai seuraavassa elämässä...

Vielä viikonlopun "pakolliset" kukkakuvat:

Meinasin ihan pyörtyä ilosta! Pioni Primevere on suvainnut kukkia ensimmäisen kerran peräti yhden kukan voimalla (kolme juurakkoa istutettu 2011). Senkin löysin vahingossa, kun nostelin lötköjä varsia Miehen ruohonleikkuun tieltä. Täytyy hankkia kunnon tuet ensi kesäksi!

Samassa penkissä on jotain tällaista hörsäkettä, jota hankin viime kesänä hätäpäissäni rautakaupasta, kun penkki näytti niin kaljulta. Ja kun en ole järin ihastunut, niin näyttääkin sitten kasvan ja kukkivan oikein iloisesti, taitaa levitäkin varsin innokkaasti??

Pikkujasmike kukkii runsaasti! Pensas on vielä kovin pieni ja tuntuu húkkuvan rikkaruohoihin, mutta se ei menoa haittaa. Täytyy seuraavaksi keskittyä (sitten projektin jälkeen) ruokkoamaan vähän tätä nurkkaa pihasta...

Myös tänä kesänä etupihalle isketty pihajasmike näkyy pukkaavan kukkaa. Muutenkin näyttää meikäläisen istuttamaksi poikkeuksellisen hyväkuntoiselta!

Viimevuotinen äitienpäiväruusukin näkyy taas virkistyneen. Kummallisesti tätä vaivaa sama epämääräinen pilkullisuus, joka iski yhtäkkiä viime kesänä. Paljasti todellisen luonteensa??

Muissa alennusmyntiostoksissani olen pysynyt kohtuudessa. Novitan lankapoistoja tarjolla liikkeestä riippuen 20-40%, mutta näihin kahteen tyydyin, ikään kuin vain pienenä piristeenä.


PS. Nyt alkoi emalinen Muumilaakso-kuu. Toivon, ettei emalimukikokoelma kovasti karttuisi, ei vaan innosta - mutta pakko on hankkia, aikamittarointiin...

PALAILLAAN...

10 kommenttia:

  1. Tsemppiä viime rutistukseen! (Onhan sinulla varmuuskopiot kaikesta...?)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä täältäkin loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  3. Kyllä se siitä, loma siintää jo ja tämä on jo maalisuora. Loppukiri!

    VastaaPoista
  4. Vielä viimeinen rutistus... Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Paljon paljon tsemppiä sinulle loppurutistukseen. Toivon sinulle viisautta,keskittymiskykyä,hyvää muistia ja onnenkantamoisiakin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tiinatei, Tarutikki, Johanna, Rva Kivitikka, Susan, Auli ja Intsu! :o)
    Nyt pitää lykätä iso vaihde silmään, viimeinen ponnistus! Torstaina olen luvannut luovuttaa valmiin raportin...

    VastaaPoista
  7. Mäkin täältälähetän vielä hurjasti tsemppiä! I know the feeling.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!