Lukijat

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Onnensukat


No niin, taas meni hyvä idea harakoille kuhnailuni vuoksi!! 


Onnensukat-hanke on Sopimusvuoren Verstaan nuorten hanke. Ideana on kutoa punaisia vauvansukkia ja lahjoittaa ne vastasyntyneiden osastolle uusille vauvoille jaettavaksi. Sukkia on monen kokoisia ja monella eri ohjeella tehtyjä. Lahjoittaja on tehnyt mahdolliseksi sukkapussin kokoamisen, ja Verstaan nuoret pussittavat ja toimittavat ne TAYSiin. 4.6.2012 vietiin ensimmäiset sukkaparit vastasyntyneille.

Hankkeella tehdään näkyväksi se, että mielenterveyden ongelmista kärsiviä nuoria voidaan auttaa voimaannuttamalla heidät itse auttamisen subjektiksi, pois objektin asemasta. Hanke on yksi osoitus siitä, että pienikin nuorten joukko yhdessä voi toimia itsensä, toistensa ja muiden hyväksi, vaikka juuri tällä hetkellä ei vielä ole voimia palata opiskelemaan tai töihin.

Mottomme ja tekstimme sukkapussissa on: "Pienen ihmisen elämä alkaa pienestä. Kasvaakseen hän tarvitsee rakkautta, huolenpitoa, ruokaa ja raitista ilmaa. Lapsen kasvu on haaste; anna hänen kasvattaa myös teitä!"
 
Tervetuloa mukaan! Yhdessä teemme paljon - ainakin ison kasan punaisia sukkia!

Ota ihmeessä yhteyttä: onnensukat(at)gmail.com tai verstas(at)sopimusvuori.fi tai puhelimitse 0400 188726.

Viime kesänä luin Onnensukat-hankkeesta ja innostuin.
Päätin neuloa nurkissa pyörineen punaisen Nalle-kerän pois,
hyvään tarkoitukseen.

No, muutama pari valmistuikin, vaan vielä oli lankaa jäljellä.
Sopivaa mallia etsiessä tuli muita puuhia vastaan,
ja sukat unhoittuivat - melkein.

Vaan nyt - KYHin innoittamana - on Nalle neulottu, pieni nyttyrä jäljellä.
Niin pieni, ettei enää sukiksi riitä.
 Ja samalla viimeistelin aiemmin tehdyt sukkaset.

 KYH_16: I TAYS-onnensukat
aloitettu 16.6.
valmis 16.7.
Nalle, 2.75 puikot, 16 g

KYH_17: II TAYS-onnensukat
sama malli, paksumpi lanka
aloitettu 17.6.
valmis 16.7.
Seiskaveikka, 3½ puikot, 27 g

No juu, sitten soittelin ja kyselin toimituksesta.
Kampanja on päättynyt!
Viimeiset sukat pussitettiin ja toimitettiin ennen juhannusta.
Kaikkiaan 1200 paria onnensukkia.
Hienoa!
Ja harmittavaa!!

 No, toimitan sitten suoraan TAYSiin.
Onnistuuhan se niinkin.
118 g onnea, eihän sitä voi jättää käyttämättä!!

PS.
En ollut järin tyytyväinen paksumpaan versioon, oudot mittasuhteet.
Piti vähän värkätä oman näköisiksi, värikin vaihtui, kun Nalle loppui.
Seiskaveikka, 3½ puikot, 33 g
Näistä tykkään!
"Väärän värisinä" jäävät omiin jemmoihin.

Vielä riittää muutama KYH huomisellekin...

10 kommenttia:

  1. Ihanat!
    Ripeitä puikonheilautuksia vielä viimeisiin hullutuksen silmukoihin :)

    VastaaPoista
  2. Söpöjä sukkia. Nuo turkoosit sukatkin tuossa aiemmin ovat myös hienoja.

    VastaaPoista
  3. Söpöjä punaisia töppösiä ja sukkia olet tehnyt. Edellisessä postauksessa olevat turkoosit sukat ovat kyllä lemppareitani!

    VastaaPoista
  4. Voi että, tosi ihania :) Mekin taidettiin aikoinaan saada pipot tms ja se oli tosi kiva ylläri :)

    VastaaPoista
  5. Juuj,juu sukkatehdas siellä täydessä toiminnassa ja söpöjä pikkisukkia onkin valmistunut.

    VastaaPoista
  6. Suloisia sukkia ja pikkutossuja♥

    VastaaPoista
  7. Kiitos Pepi, Matonkude, Eija, Sinipellavainen, MariJ, Tilkkureppu, Anna, Intsu ja Taina! :o)

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!