Lukijat

maanantai 19. elokuuta 2013

Glasinpuunausvinkki

Keväällä tuli hankittua Kärcherin ikkunanpesin. KUVITTELIN, että äkkiäkös sillä akkunat vetäisen putipuhtaiksi. No, samat koirankirsunlääppimät ikkunat on edelleen, samoin kärpäsenraadot ikkunoiden väleissä kuin keväälläkin.

Akkunoiden puunaus ei alunperinkään tuntunut kauhean houkuttelevalta viikonlopun ohjelmanumerolta opiskeluboxista kotiin rahjustettuani. Eikä into ainakaan lisääntynyt, kun tulin laskeneeksi projektin laajuuden:
Kuistilla 6 ikkunaa + yläkerrassa 9 ikkunaa + keskikerrassa 13 ikkunaa + alakerrassa 11 ikkunaa + sivuvintit ja autotalli yhteensä 8 ikkunaa * vähintään 4 pestävää pintaa + 12 kaksipuoleista glasia grillikatoksessa =  yhteensä 212 lasipintaa + ovien ikkunat.
Koitin motivoida Miestä puuhaan, mutta koska "koneesta" ei tule pärisevää ääntä ja savua, Mies ei  osoittanut kovin suurta kiinnostusta. Ja niin jäi sitten pesemättä...

Vaan parempi myöhään, jos ollenkaan - vai miten se nyt meni??

Ikkunat tulee puunattua isomman projektin yhteydessä - olen huomannut. Ja nyt keksin mitä oivallisimman lisäkäytön kojeelleni: kirjahyllyn glasit!

Myös ulkopuolet, mutta erityisesti SISÄPINTA, joka on äärimmäisen hankala pestä, ellei koko luukkua irroita pitimistään. Vaan koneella hoituu näpsäkästi paikallaan, suit-sait sukkelaan ja nurinperin!!

Sen verran kokeillut, että mainiona pelinä ehdin jo pitäääkin, vaan tämän oivalluksen jälkeen voin väittää sen olevan ehdottomasti hankkimisen väärti vekotin!

Kultainen Rva Kivitikka keksi ensiavun eiliseen pimeyteen! JALKALAMPUT vapautuivat kirjastoa tyhjennettäessä. Olivat jo matkalla kohti kirpputoria, mutta nopeasti palasivat kirjahyllyn kylkeen, lampun nokkaan soviteltiin ruokailuhuoneen barokkikruunun mukana tulleet varjostimet.

Juu, melkoiset rimpulat ovat, mutta kapea on välikkökin - ja antavat ainakin pientä tunnelmavaloa siihen asti, että keksitään uusia ratkaisuja. Ja kai näihin silmä tottuu, ties vaikka jäisivät... Kiitokset Rouvalle!!

7 kommenttia:

  1. Minäkin suosittelen Kärcheria! Niin joutuisa vekotin, että kävin jopa pojan ja miniäkokelaan ikkunat pesemässä :-)

    VastaaPoista
  2. mie suositelen kanssa. meikäläinen aina appiukolta lainaa tuota vekotinta. On kyllä HYVÄ!

    VastaaPoista
  3. Uskallan väittää, että mulla on kotona yks markkinoiden (ei tosin vapaiden) tehokkaimmista ikkunanpesureista. Mies on meinaan ihan todella haka siinä hommassa. Ei jää raidan raitaa.
    Kärcherikin anopilta aikanaan saatiin, mutta se sai samantien lähtöpassit. Itse olisin voinut sillä pestäkin, mutta mies luottaa enemmän lastaan ja sanomalehteen. Mulle käy, kun ei tarvi osallistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, ei ollut tuota tyyppiä tarjolla silloin kun olin "shoppailemassa", mulla on vaan joku riisuttu perusmalli imurointiominaisuudella! :o)

      Poista
  4. Ikkunan pesuun en kommentoi ollenkaan, kun ne meillä on pesemättä, hyvä kun läpi näkyy.....
    Joten keskityn kommentoimaan noita valoja: näyttää mielestäni tosi hyviltä, ei ollenkaan rimpuloilta ja sopii tuonne täydellisesti!
    Ja muistaakseni sinulla noita lamppuja piisaa :-)

    VastaaPoista
  5. Olipas paljon luettavaa ja katsottavaa kun nyt pitkästä aikaa tännekin asti ehdin lukemaan. Mukavaa elokuun loppua, toivottaa KristiinaS.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Onnenpähkinäinen, Mehtäemäntä, Annukka, Rva Kivitikka ja KristiinaS!
    Eilen innostuin pesemään ikkunoita oikein urakalla, kyllä eteni joutuisasti!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!