Lukijat

perjantai 23. elokuuta 2013

Sukkasato 2013

Sukkasato alkaa!
Kaikki tasajalkaa
hyppikää, pomppikaa
riemuiten!!

Ai miten riemastuinkaan, kun huomasin Lankapirtissä
uutisen Sukkasadon alkamisesta.
Olin jo huolissani, eikö tänä vuonna hillotakaan sukkia!!

Ilmoittauduin heti mukaan!
Toivottavasti saadaan innostavat säilöntätalkoot yhdessä aikaiseksi!!

 Viime syksynä podin ryöpsähtelevää rannekeripulia ja
sukkasadon saldoksi jäi säälittävät 5 sukkaparia.

No, tänä vuonna olen ottanut vahinkoa takaisin,
Kässyt 2013 -sivulta laskin tehneeni tänä vuonna, tähän mennessä
50 paria jalanlämmittimiä.
Hyvin joutaa tekemään vielä muutamat lisääkin!!

9 kommenttia:

  1. Hei Paula, paljon olet mylläköinyt lomani aikana (viimeinen lomapäivä menossa). Ihana palata lukemaan postauksiasi. Löydänkö rannekkeiden ohjeen jostain, tarttisin ittelleni valkoiset sellaiset. Halit karvakorville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti ei ole ohjetta kuin omassa päässä! Mutta rannekkeita on helppo tehdä periaatteessa mistä pienikuvioisesta pitsimallista tahansa, sovittaa vain silmukkamäärän langan mukaan.

      Poista
  2. Uh, mikä määrä!! Johan tuossa kutimetkin on kovilla...

    VastaaPoista
  3. No ei siellä ainakaan varpaita palele ensi talvena =)

    VastaaPoista
  4. No huh mikä määrä, kyllä oot ollut ahkera!

    VastaaPoista
  5. Upea sukkamäärä!
    Kiitos sukkasatovinkistä :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos Eisku, Rva Kivitikka, Sude, Tilkkureppu ja Eija! :o)

    VastaaPoista
  7. No on siinä jo sukka poikineen! Rannekkeita kyllä tarvitaan myös.Pitäisköhän minunkin siirtyä noihin sukkapuoliin ja jättää suurempitöiset projektit, niin tulisi valmistakin joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! :o)
      Tykkään sukkailusta juurikin nopean tuloksen vuoksi - ja kaikki tykkäävät sukista, yksikään saaja ei ole koskaan kieltäytynyt! :o)

      Poista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!