Lukijat

lauantai 7. joulukuuta 2013

Kortti poikineen

Ennen aikaan, Veljentyttöjen ollessa pienempiä, koristelimme aina itsenäisyyspäivän tienoossa pipareita - kaupasta ostettuja pipareita, koska minähän en leivo... Sittemmin perinne on vaihtunut joulukorttiaskarteluksi ja joukko on kasvanut Mummolla, Siskolla ja Veljenvaimolla. Kiva perinne on tämä uusikin!

No, nyt oltiin vähän etuajassa, kortit on jo askarreltu seuraneitiviikkojen aikana! Puuhaa tehtiin antaumuksella ja ajan kanssa, KOLME PÄIVÄÄ, kahden viikonlopun aikana. Kolme päivää mahdollisti, että kaikki ehtivät harrastuksiltaan ja muilta menoiltaan kortteilemaan kahdesti.

Pistänpä näytteet korteista - pyysin jokaista myös valitsemaan korteistaan mieleisimmän / mieleisimmät - ja tottahan ne myös kuvattiin!

Mummo teki kaikkiaan 25 korttia, tässä ovat vain jälkimmäisen session tuotokset.

Sininen hetki on Mummon oma suosikki.

Veljentyttö Nuorempi ahkeroi 26 korttia.

Nuoremman suosikit ovat pehmeän piparisia.

Veljentyttö Vanhempi uurasti  31 korttia, joista osa pakettikortteja.

 Vanhemman suosikkiteema tänä jouluna oli kuusiaihe. 
mutta mielikkeihin päätyi muutakin.

 Sisko ei yleensä kortteile, keskittyy tavallisesti glögi- ja piparihuoltoon,
mutta nyt iski inspiraatio peräti 4 kortin verran! Se on UUSI ENNÄTYS!
Se varmaan johtuu tämän joulun erikoisherkusta,
josta kerron ensi kerralla lisää...

11 kommenttia:

  1. Wau! Kauniita kaikki! Varsinkin veljentyttöjen :-)

    VastaaPoista
  2. No oli teillä oikein korttitalkoot ja hienoja tuli!

    VastaaPoista
  3. Paljon kauniita kortteja! Mutta ymmärsinkö jotakin väärin.......en nähnyt sinun valmistamiasi kortteja:)

    VastaaPoista
  4. Itsetehtyjä kortteja on mukava antaa ja saada:)
    Minäkin kaipasin sinun tekemiäsi kortteja.

    VastaaPoista
  5. Täällä onkin kortit vielä tekemättä.Pitääkin katsoa vinkkiä teidän korteista.

    VastaaPoista
  6. Tuo kortteilu on niin,niin kiva perinne. Upeita kortteja nyt valmistunut.

    VastaaPoista
  7. Kauniita joulukortteja. Itsekin olen näitä joskus askarrellut - muistan yhdenkin joulun, kun kudoin korttien lumiukoille jopa kaulahuivit :)
    Viime vuosina olen ostanut kortteja, joissa valmiiksi maksettu postimaksu. Valinnan korteista teen sen mukaan, minkä yhdistyksen toimintaa haluan tukea. (Tänä vuonna ostin Sydänliiton kortteja, koska kaverini lapsi on menossa sydänleikkaukseen - viime vuonna syöpäyhdistyksen, koska tuttuni sairastui jne.)

    VastaaPoista
  8. Kauniita kortteja saitte aikaiseksi.

    VastaaPoista
  9. Kaunis lopputulos. Kortteilu on mukaansa viepää touhua.

    VastaaPoista
  10. Onpa ollut ahkeraa porukkaa korttipajassa. Olette saanut aikaiseksi toinen toistaan kauniinpia kortteja. Nappaan tuosta itsekkäästi muutaman idean, meillä on nimittäin kortit vielä tekemättä.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Rva Kivitikka, Auli, Irma, Tarutikki, JaanaElina, Intsu, Eija, Amalia, Terhi ja Nina! :o)
    Joulu on ihana kaikkine perinteineen, kortteilu on yksi mukavimmista! :oD

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!