Lukijat

maanantai 19. toukokuuta 2014

Äääääh-puuuh!

Vasta pääsin hehkuttamasta kesän ihanuutta, ja nyt jo olen täysin tympääntynyt! Ihan liian kuuma, ulos ei voinut edes kuvitella menevänsä, kun kuuma läähy löi jo ovella vastaan.

Niinpä silitinkin koko päivän pyykkiä ja virkkailin, villasukat jalassa. ;o)

Onneksi alkuillasta alkoi jytistä lupaavasti! Kun kävin keräilemässä pihalta (siitepölyn vajaassa vuorokaudessa ällösti kuorruttamat) pehmusteet pihakalusteista (osan kannoin suoraan roskikseen), huomasin helteen herätelleen kasvustoa:

 Luumupuu kukkii.

Ja siinä vieressä kirsikkapuskiin puhjennut ihkaeka.
Hämmentävän samannäköinen luumupuun kanssa, jospa ne ovatkin risteytyneet?

 Istuttamani Green Spring -tulppaanit ovat aika hitaasti itävää lajia,
kolmen vuoden jälkeen niitä putkahtelee paikoista, joihin en muistanut edes istuttaneeni...
 
Candy Club ei ole ollut yhtä kitsas, palkinnut kurjan kasvattajan alusta asti.
 
Anja-rouvan perintönarsisseja, sadoittain.

Reipas sadekuuro raikasti kummasti ilmaa! Taidankin lähteä levittämään hevosensontaa...
.

13 kommenttia:

  1. Raikastus oli aika ohimenevä ilmiö. Ihan ihme homma, kun lämpötila tippu myräkän aikana 11 astetta ja eipä aikaakaan, kun tilalla oli pistävän kuuma ja kostea kasvihuoneilmasto. Hyydyttävämpi kuin helle.
    Ja toinen ihme on se siitepöly. Miten se oikeesti voi levittäytyä niin paksuksi kerrokseksi päivässä?? t. Äimänkäki :)

    VastaaPoista
  2. Lähetä sitä sadetta tännekin, please! :) Syksyä kovasti odottelen... onneksi se tulee pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ehdottomasti vuoden paras aika, kyllä-kyllä-kyllä!! :o)

      Poista
  3. Sade kiertää meitä.....minäkin vein istuinpehmusteet suojaan ja ihmettelin sitä siitepölyn määrää.... sataisi edes pikkaisen, niin piha siistiytyisi!

    VastaaPoista
  4. Älä ny :D
    Mää kattelin että tontin rajalla tuomi alkas oleen kukassa…tekis mieli hakee verannalle, oksa tai pari mutta viimeks kun hain (oisko ollu viime vuonna) niin ne oli täynnä jotain pikkuörkkejä…jaiks!

    VastaaPoista
  5. Hei! Blogissani on sinulle 11 kysymyksen haaste, toivottavasti otat sen vastaan. :)
    http://villavalko.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Ilta oli aamua viisaampi. Ja huomattavasti miellyttävämpi :)
    Vaikka kuinka väitän olevani kesäihminen niin kyllä liika on liikaa. Ja tänään oli kaikkea liikaa! Paitsi jätskiä :)

    VastaaPoista
  7. 30,7 C, eikä virkistyksestä tietoakaan. Paremmin kestän kolmenkymmenen asteen pakkasia kuin tätä tukaluutta.Mutta en valita :D

    VastaaPoista
  8. Kiitos Annukka, MariJ, Rva Kivitikka, Sanna-Mari, Kati, Pepi ja Tiinatei! :o)
    Pitkään ei näitä keliä kestäisi - pitäisi lähteä lomilla etelän sijasta jonnekin kylmään ja kalseaan... ;o)

    VastaaPoista
  9. Ei lämmin luita särje! + 44, 8 ' , et silleen.

    VastaaPoista
  10. Täällä ei ollut ihan niin lämmin, mutta kuitenkin oli tukalaa ja eilen sitten satoi, salamoi ja ukkosti!
    Tänään ei sitten onneksi ollut niin lämmin päivä. Ihana tulppaani tuo Green Spring.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!