Lukijat

perjantai 30. toukokuuta 2014

Kahdeksan kappaa

 Enkä tarkoita fillareiden takanapoja, en pottumittoja enkä palttoitakaan, vaan salusiineja!

Kapat grillikatokseen, just sen kokoiset kun jemmasta löytyneistä kangaspaloista sattui syntymään. Kahdeksan kappaa - Ikean patjaraitaa ja ohutta pellavaa, oletettavasti Tallinnasta.

Tilkkuleikkuri, -alusta ja -viivain olivat oiva apu näin pienissä tekeleissä!

Olen varsin tyytyväinen! Vaikka - rehellisesti sanoen - kappa, pari uusia pottuja Abban sillin kanssa olisivat vähintään yhtä mieluisia.

Vielä tarvittaisiin verhot sivupöytien eteen, eikä tyynyjäkään voi koskaan olla liikaa! Nyt kun pitkästä aikaa innostuin ompelukoneelle, toivoisin jumiutuvani siihen vähän pidemmäksikin aikaa... (Kunhan ensin käyn hieman uudelleenasettelemassa verhoja - vasta kuvista näkee, miten yksikään ei ole ihan kohdallaan...)

14 kommenttia:

  1. Kivat kapat. Viihtyisän näköistä.

    VastaaPoista
  2. Katslin että hyvin olet saanut kapat ommeltua suoriksi.

    VastaaPoista
  3. Terra ja sininen ♥
    Kyllä sinä joudut luopumaan vaaleanpunaisesta, se vaaan ei ole sinua :-)

    VastaaPoista
  4. Minullapas osui katse tuohon IHANAAN kukkoon! ♥
    Rakastan kaikkea kaneihin/kanoihin/kukkoihin liittyvää tavaraa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hööööö, entäs lampaat??
      Ruskea lammas on ikuinen haaveeni, ruskeiden kotkojen lisäksi! :oD

      Poista
  5. Tyylikkäät kapat, ihan vimpan päälle! Niin, tilkkuleikkuri ja alusta sopivat niin moneen, ei pelkästään tilkkuiluun. Mm. amerikkalaisissa vaatesuunnitteluohjelmissakin niitä vilahtelee tiuhaan tahtiin :)

    VastaaPoista
  6. Se on kyllä kumma, miten kameran linssi paljastaa sellasia juttuja, joita paljaalla silmällä ei näe :).
    (En tosin noissa sun kapoissa tai niitten asettelussa huomannut mitään vikaa)

    Ja miehiltä jos kysytään (tai ainakin mun mieheltä), tyynyjä on aina liikaa tai vähintäänkin ne on tiellä :D. Omasta mielestä taas ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi-hi! Mahdoitko taannoin huomata Pepin postauksessa 25BH-sohvatyynykuvaa? Pepin mielestä jo liikaa, minusta ei ollenkaan... :oD

      Poista
  7. Kiitos Eija, Matonkude, Irma, Mehtäemäntä, Rva Kivitikka, Marika, Tilkkureppu, Hannele ja Annukka!
    Ei ollut kovinkaan kummoinen tehtävä, vaan olen niiiiiin tyytyväinen, että viimein sain aikaiseksi - ja innostuin taas ompelusta! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!