Lukijat

torstai 2. huhtikuuta 2015

5/3-arpajaiskassit

 Tiedättehän Suden?
Hän, joka virkkaa iloisia apinoita, keppostelevia Kaapoja, pitkätossuisia Peppejä?
Ja tomeria tonttuja (Pupunen antoi omalleen jo hakumatkalla nimeksi JingleBells).

Sude voitti bloggailuni 5-vuotisarvonnan,
palkinnoksi päätin tehdä kassin - käsitöille tai kauppareissuille passelin.

Finlaysonin Aappa-kangasta löysin niin isokuvioisena, ettei sopinut kassiin.
Epätoivoisesti etsin Peppi Pitkätossu - kangasta, Suomesta ja Ruotsista. Ei löydy!
 Päätin viimein tehdä kassin olemassaolevista tilkkukankaista,
Peppi Pitkätossun hengessä!

Etsin tilkkukopastani värikkäimmät kankaat,
tilkut yhdistelin täysin sattumanvaraisesti.
Toisessaa päädyssä on pari pientä taskua,
vaikka puhelimelle ja tarpeellisille käsityötarvikkeille.

Peppi Lotta Sikuriina Rullakardiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossun
isä on merikapteeni ja neekerikuningas Etelämeren saarella
- hänen kunniakseen vuorikankaassa merenkulun signaalilippuja.
Sisätaskuna iso tuplatasku.

Välissä on vahva vanu ja Finlaysoinin kangas lisätukea antamassa,
hantaakit kestävästä markiisista koristetilkkunauhoin.

Olen ihan tyytyväinen,
ompelukonekauhu on selätetty ja kassikin ihan kiva.
Paitsi...
Paitsi että unohdin ommella vuorin kääntöaukon umpeen,
sinnehän ne kerät ja kutimet katoavat vuorin syövereihin...
 Tajusin vasta postitettuani!

* * *

 Onnenpähkinäinen voitti tämän kolmannen blogini 3-vuotisarvonnan.
 Hänelle EI ollut tarkoitus tehdä kassia, ei todellakaan.
Olin suunnitellut sohvatyynyn pitseineen, nyöreineen ja kimalteineen.

Tein kassin.
Kun en taaskaan löytänyt toivomaani kangasta,
eikä omistakaan varastoista löytynyt sopivaa.

Ja kun menin lupaamaan, että arvontapalkinnot saapuvat ennen pääsiäistä,
alkoi toteutuksen kanssa tulla kiire.
Siis kassi!
Gobeliinikangasta ja Finlaysonin puuvillavuori,
ilman vanuvuorta tai  mitään tuplataskua kummempia kommervenkkejä.
Siis tylsääkin tylsempi peruskassi.

Hantaakien haminoille sentään ruusunapit.

Olin ihan tyytyväinen, tykkään kankaasta ja kokokin kivan reilu.
Paitsi...
Paitsi että olin ommellut hantaakit kohdistusmerkkien väärälle puolelle, 
olisivat saaneet olla hivenen lähempänä toisiaan.
Mutta postiin piti ehtiä, uutta en ehtisi tehdä.

No, ehkä tähän voi kerätä vaikka sanomalehtiä keräykseen toimittamista varten?
Ja jos päättää heittää kassin samaan molokkiin, voi sentään napit napsia talteen.

* * *

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!
 
Ensi kerralla täytyy tehdä/hankkia palkinnot ensin,
säästyisin (voittajat säästyisivät) jatkuvilta toheloinneiltani...

17 kommenttia:

  1. Kauniit ja käytännöliset kassit, molemmat. Sude kyllä saa parsituksi vuoren kiinni : )

    VastaaPoista
  2. Minun kassini on TÄYDELLINEN juuri minulle. Ihanan iloinen.
    Empä olisi huomannut aukkoa, jos et olisi sanonut, mutta äkkiä minä kursin sen umpeen. Kiitos oikein sydämen pohjasta asti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että kassi on mieleinen! Blogiistasi tulkitsin, että väriä ja iloa saa olla! :o)

      Poista
  3. Hienoja kasseja olet taas tehnyt palkinnoiksi! :) Varmaan saajat ovat yhtä iloisia ja tyytyväisiä kuin minäkin olen edelleenkin siitä sinulta aiemmin saamastani palkintokassista. Ja tuo Suden kassi on ihan Suden näköinen, vaikka en minä ole häntä tosielämässä nähnytkään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että kassi on edelleen käytössä! Itsekin tykkäsin sen kassin sivutaskusta. :o)

      Poista
  4. Kyllä nuo kivoja kasseja ovat molemmat, turhaan huolehdit. Kelpaa niitä käsissään keikutella:)

    VastaaPoista
  5. Oih, nuo molemmat kassit ovat vain niin ihania!
    Ensimmäistä kuolasin jo Suden blogissa.

    VastaaPoista
  6. Kivat kassit, Suden varsinkin on oikea silmänilo pirtsakka.
    Ai ai, jokin aika sitten oli uutinen, että isää ei saa sanoa neekerikuninkaaksi. Sehän on ruma sana . . . heh heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, samaa uutisointia mietin, kun tekstiä kirjoitin! Päätin uhmata sovinnaisuussääntöjä, koska sehän ON Efraim Pitkätossun ammatti! :o)

      Poista
  7. Kiitos kauniista kassista! Se saapui tänään :-)

    VastaaPoista
  8. Loistokkaat palkinnot! Miten minulta on mennyt koko kisa ohitse?

    VastaaPoista
  9. Ihania kasseja molemmat noita kelpaa kanniskella!

    VastaaPoista
  10. Kauniit kassit. Hyvää Pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
  11. Ihailin jo Suden voittamaa kassia hänen blogissaan - huh, olet kyllä taitava ompelija! Ja ihanaa kun on itsetehtyä.. miten minulla on mennyt koko arvonta ohitse..hö.. No, muksaa pääsiäisen aikaa sinne!

    VastaaPoista
  12. Kauniit kassit olet tehnyt. Tilkkukassi kiva, monenlaisine kuosineen. Siinä ideaa, kunhan vaan alkaa yhdistelemään tilkku tilkun viereen. Tykkään molemmista. Hyvää pitkää perjantaita teille!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Marle, Sude, Matleena, Irma, KahviKaneli, KristiinaS, Onnenpähkinäinen, Tiinatei, Tilkkureppu, Amalia, Tanni ja KässäRitu! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!