Lukijat

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Ihan kuistilla

Saunavilvoittelut on istuttu jo jonkin aikaa kuistilla ja pikkuhiljaa alkaa olla niin aurinkoisia päiviä, että voi jo imaista iltapäiväsumpitkin korituolin sylissä. Niin lämmin ei kuitenkaan ole, että koirat olisivat siirtyneet sohvalta penkille aurinkokylpemään!

Akkunaglasit puunasin, nyt pääsee kevät kunnolla sisään.

Kuistin tekstiilit ovat todellista PESE JA PIDÄ -mallia. Monet uudet kankaat olen hankkinut, mutta aina vaan tykkään nykyisistä. Sopivan hailakat, aurinko ei pure - ja jos vähän haaltuvatkin, niin vaan paranevat. 

Uusi patjanpäällinen pitäisi kuitenkin tehdä! Niin kiire oli päästä ompelemaan, että kankaat jäivät pesemättä - ja niinhän sitten saan kampailla keväin, syksyin patjaa sikistyneen pussin sisään! Nytkin sain maata hyvän tovin lattialla patjan päällä saadakseni S-mutkaisen patjan edes J-malliin, levittelin käsiä ja koipia nurkasta nurkkaan kuin mikäkin hämähäkki... Vieläkin vähän aaltoilee, mutta asettuu kyllä saunareissujen myötä - niin paljon kangas ei anna periksi, että venyisi täyteen mittaansa, seinästä seinään... Juu, uusi patjanpäällinen pitäisi tosiaankin tehdä!

Pääsiäisen soppakulhoistutus on vielä voimissaan, tuoksukin tainnuttava.

Ulko-ovelle vielä muutamat orvokki.

Edelliset olivatkin päässeet jo vähän rähjääntymään...

Tulkoon kevät!
 
PS. Huomatkaa, kevään paras ystäväni, hevonp***akauppias, jätti lastinsa pihaan lämpötolpan juurelle! Oi, ilo ja onni!!

18 kommenttia:

  1. Ihana veranta! Just tuollaista ruusukangasta tarvisin yhteen tilkkutyöhön.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on nättiä, kaikki värisävyt niin minun makuuni! Oi, sinä onnellinen olet saanut hevonherkkua, toiveissa olisi täälläkin:)

    VastaaPoista
  3. Niin kaunis kuisti! :) Kyllä kelpaa istuskella ja nauttia.

    VastaaPoista
  4. Ah ja ooh, niin harmonista, tyylikästä, siistiä ja tavarat paikoillaan, ei mitään tietoa siitä kaaoksesta, mikä meidän kuistilla on:)

    VastaaPoista
  5. Teillä on tosi viihtyisä kuisti. Itselleni olen kylmää kuistia haaveillut ikäni, enkä tähänkään taloon sitä saanut :-/ Asuisin varmaan talvetkin kuistilla pilkkihaalarit päällä.
    Kertakaikkisen pysäyttävä tuo figuuri viimeisessä kuvassa. Jostain syystä vetoaa tunteisiini niin lujaa, ettei hyvä tosikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvapuoli pääpolo on oma tekeleeni Opiston keraamisen kuvanveiston kurssilta.
      Opettajalta kyselin, ovatko mittasuhteet oikeat, vastasi ettei tiedä marsilaisten anatomiasta. Pöh! Lopetin sen kurssin... ;o)

      Poista
  6. Teillähän on kuistilla ihan hempukka tunnelma!
    Sieluni silmin näen sinut kamppailemassa patjan kanssa ;-D, eikö Pupunen ollut ihmeissään hämähäkki-äidistä? ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Operaatio suoritettiin tarkoituksellisesti vasta Pupusen nukkumaanmenon jälkeen - muuten olisi patjapussin sisällä vielä kiemurtelemassa muuan 5-vuotias kikattaja... ;o)

      Poista
  7. Kaunis kuisti teillä. Kovasti on keväisempää jo teillä päin. Noita tunnelmia täälläkin jo odotellaan ...

    VastaaPoista
  8. Wau, miten ihana kokonaisuus kuisti on.. ihanaa ruusuilua - tykkään<3

    VastaaPoista
  9. Ihana kuisti ja tuo tapetti on vaan niin hieno..:)

    VastaaPoista
  10. On se vaan NIIN kutsuva tuo sinun kuistisi, istuisi kyllä mielellään. :)

    VastaaPoista
  11. Ihana kuisti, kutsuu niin mukavasti ja kauniit tekstiilit, nuohan vain paranee iän myötä! Joo, samaa mieltä kevät tulkoon!!

    VastaaPoista
  12. Apua, mikä ihana toi alimmaisen kuvan pää on :)

    VastaaPoista
  13. No jo on romanttinen kuisti, kyllähän tuuolla istuskelisi ihan mielellään. Voithan laittaa pienet jatkot patjan molempiin päihin, vikka se lienee työläämpää kuin uuden patjan tekeminen. Ihana tuo pää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patja on justiinsa oikean kokoinen, penkille teetetty - kutistunut patjapussi ahdistaa patjaparan sikkuralle (eikä takuulla ole patjalle ainakaan hyväksi...). Eurokankaasta jos vielä löytäisin saman sarjan ruudukkaita, voisi nykyisen leikellä tilkuiksi ja muokata päällisen ihan uuteen uskoon. Saattaa kyllä tovi vierähtää, ennen kuin toteutuisi...

      Poista
  14. Kutsuvan viihtyisä kuisti! Ja tuo sinivalkoinen soppakulho on ihana!

    VastaaPoista
  15. Kiitos Amalia, Konnadonna, KataMaria, Taina, MiunMaun, Rva Kivitikka, Aikku, Tanni, Irmastiina, Minna, Tilkkureppu, Sanna-Mari, Marle ja Onnenpähkinäinen! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!