Lukijat

lauantai 10. lokakuuta 2015

Pupusen viheriö

Eilisestä aiheesta jatkaakseni: myös Pupusen leikkihuoneen matot jäivät pesemättä. Piintyneen pölyn lisäksi matoista löytyi muovailuvahajäämiä ja ilmauksia taiteellisesta vapaudesta. Jostain kumman syystä ipana piirtelee mieluummin mattoon kuin piirustustelineen parisataametriseen paperirullaan...

Pupunen aloitti syksyllä uutena harrastuksena nappulajalkapallon. Siitä innostuneena ikiviheriö oli ihan itsestään selvä valinta (ainakin äidille...). Helpoimmin ratkaisu löytyi Ikeasta (Hampen 160 * 230 cm).

Pupunen jatkaa myös musiikkileikkikoulussa, vielä toistaiseksi vain laulaen ja leikkien. Vuoden päästä on mahdollista osallistua soitinpajaan, kokeilla erilaisia instrumentteja ohjatusti. Veljentyttö Vanhemman muuttaessa omaan ensimmäiseen asuntoonsa sai sähköpiano lähtöpassit. Riemusta kiljuen otin lahjoituksen vastaan, luvaten jo vapaalippuja ihmelapsen ensimmäiseen konserttiin!

Veljentyttö Nuorempi luopui kitarastaan ja kitaraharrastuksestaan jo aiemmin, sekin soittopeli on ollut Pupusella ahkerassa käytössä. Yhden kielen puuttuminen ei haittaa ollenkaan, kun lapsonen laulaa ja tapailee säveliä virittämättömästä lankustaan.

Kotona lauletaan lastenlauluja, mutta hivenen huolestuttaa kun auton takapenkiltä kuuluu useimmiten:
"Hei vaan heilani suloinen, tässä olis mies isotuloinen..." TAI
"Kop kop kop, avaa rakas! Kop kop kop, avaa hakas!"
Ja meillä ei TODELLAKAAN kuunnella Kake Randelinia! Järkyttävää! Piinaavia vaikutteita autoradiosta?

No, rehellisesti sanoen Mies ja minä ymmärrämme musiikista tasan saman verran kuin sika satelliitista. Pupunen kuitenkin nauttii musiikista, laulamisesta ja tanssimisesta - kuka sen tietää, vaikka olisi lahjakaskin? Niinpä hän aloitti myös tanssikoulussa...

Sellaiseia ne (mekö muka??) ovat, yli-innokkaat vanhemmat... 

Mutta matto on hieno!
Pupunen hoksasi heti idean viheriöstä - leikki loppuillan lehmää...

VEHREÄÄ VIIKONLOPPUA!

10 kommenttia:

  1. Hieno huone Pupusella ja ihana oli posauksesi. Muistui mieleeni, kun oma lapsi oli pieni...aina laulamassa ja esiintymässä. No, ei tullut laulajaa, eikä näyttelijää, mutta onnellinen nainen tuli ja sehän se onkin pääasia..:)

    VastaaPoista
  2. Ihanat jutut. Kiva huone Pupusella. ;D

    VastaaPoista
  3. Vihreä matto sopii hienosti Pupusen huoneeseen ja huone on muutekin kivan näköinen!
    Musiikki on lapsilla kiva harrastus, vaikka ei tulisi esiintyjääkään, meillä lapset aikoinaan myös harrasti piano yms...

    VastaaPoista
  4. Kauniita mattoja muuttanut teille! Tekisi mieli pari uutta mattoa meillekin;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Imastiina, Eij, Tilkkureppu, Anne ja RiittaSinikka! :o)

    VastaaPoista
  6. Kake Randelin :D :D No, kummitytön 5-vuotiaan pikkusiskon lempibiisi on 'Kiitos ei ole kirosana'.

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!