Lukijat

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Jussina

Juhannukseksi oli varattu mökki Kustavista, suven yhdistetyksi mittumaari- & nimpparireissuksi oli suunniteltu visiittiä Katanpään linnakkeelle ihastelemaan kiinalaisten sotavankien tekemiä upeita kiveyksiä.

Oli varattu, oli suunniteltu.

Liekö Kustavin kunnan ja risteilyjärjestäjän sukset menneet ristiin? Mies soitteli yrittäjälle varatakseen kuljetuksen, tylysti vastattiin "Kysy kunnasta!", kunnasta ynseästi kehoitettiin "Kysy yrittäjältä!".

No jos ei business ja matkailunedistäminen kiinnosta, niin ei väkisin! Peruttiin sitten mökkivarauskin (hyvissä ajoin) ja tehtiin uudet suunnitelmat!

Ei, näissä merkeissä juhannusta ei vietetty

Juhannusohjelmalla on ekasta yhteisestä alkaen ollut 2 tavoitetta:
1) mahdollisuuksien mukaan meren rannalle
2) paikkaan, missä ei tarvitse katsella/kuunnella örveltäjiä

 
Aattoa vietettiin autioituneessa Turussa, Jussinna käytiin kääntymässä Maarianhaminassa. Myös lapsiperheet näyttivät oivaltaneen juhannuspäivän varhaisaamun risteilyn edut: ei ruuhkia, ei humalaisia, kaunis ilma, upeat maisemat, hyvä palvelu ja erinomaista sapuskaa.

Mies.ei voinut käsittää, miksi haluan KENKÄRASVAA nimpparilahjaksi, väen väkisin tyrkytti parfymerian merkkituotteita. Ei, minä aion parkita nahkaani karitevoilla, niin paljon olen sitä kuullut ylistettävän!

Ei reissua ilman isompaa tai pienempää hamaa! Emme me lasiin sylje, kotiin lähti asianmukaiset konjakit, viinit ja elefanttilaatikko. Siiderilaatikon laskin laivastapääsyä odotellessani infon penkille - ja siihen se jäi... 

Taisi se viimeinen alkoholiton jäätelödrinkki olla liian vahva meitsille kuitenkin... 
(Kuva: Valio)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!