Lukijat

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Punainen pilleri

Voi hyvät hyssäleet sentään!! Olen ihmetellyt, kun en nykyisin saa sähköpostiini juuri muuta kuin mainoksia, sosiaalinen sähköinen elämäni tuntui näivettyneen. Syykin selvisi: roskaposti on väärällään ystävien yhteydenottoja - vanhimmat tammikuun alkupuolelta!!

Totesin asian liki vahingossa, kun tulin hankkineeksi uuden vekottimen ja koekäyttelin pikaisesti - ja samalla tuli vilkaistua gmailin roskikseen...

Olen kyllä aika hämmentynyt, että näin nopeasti (!?) innostuin!! Mielestäni kaikki nykyajan vemputtimet ovat rasittavia, vihoviimeisiä helvetinkoneita ja kaikenmaailman uudet sovellukset ihan humpuukia (ja meitsillä on sentään it-alan koulutus ja työkokemustakin melkein pari vuosikymmentä tuotekehityksestä!?).

Kun pankit lopettivat merkkipohjaisten järjestelmiensä (vax/vms) ylläpidon, ja olin PAKOTETTU käyttämään verkkopankkia, järkytin pahoin työkavereitani märinälläni elämän hankaloittamisesta! Muut olivat käyttäneet graafisia liittymiä jo vuosikausia, eivätkä voineet edes kuvitella jonkun jämähtäneen menneisyyteen. (Oheinen kuva ei ole pankkisovelluksesta, mutta vastaavanlaisella mahtavan upealla, selkeällä ja turvallisella sovelluksella maksoin laskujani vielä tämän vuosituhannen puolella...)

No, tätäkin postausta näpyttelen vielä läppärillä, ei liikaa uusia asioita yhdellä kertaa! Ja huollonkin meinaan tähän vielä tilata - näppylöissä vikaa, teksti hyppelehtii holtittomasti.

Nykyvemputtimista vain taulu-tv saa synninpäästön, se on nätimpi kuin kuvaputkiversio. Kaikki muu on turhaa hömpötystä! Ja tarkemmin ajatellen koko telkkarikin on kyllä ihan turha vekotin - ainakin nykyisellä ohjelmatarjonnalla.


Niin, kai tämäkin on vanhoista, totutuista tavoista kiinnipitämistä: mielin erillistä näppäimistöä pilleriini, mutta onkohan hankkimisen väärti?? Kertoisitteko kokemuksistanne, olisin kovin kiitollinen! (kuva: mobiili.fi)

11 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihana punainen pilleri! Onnea uudelle "lelulle". Minulla on ollut nyt pari vuotta iPad, ja olen myös menesti miettinyt näppäimistön hankkimista. Mutta kun ne on kuitenkin aika kalliita, en ole kuitenkaan hankkinut. Loppujen lopuksi sillä tulee kuitenkin aika vähän näpyteltyäpitkiä tekstejä, ja kosketusnäppiksen käytön oppii melko nopeasti. Olen kyllä blogikirjoituksiakin sillä tehnyt, ja kirjoitusvirheitä tulee. Pääsääntöisesti toimin kuitenkin edelleen ihan oikealla koneella valokuvien ja blogin kanssa.

    VastaaPoista
  2. Minä käytän paljon iPadia ja tykkään tosi paljon. Blogi on ollut runsaan vuoden ja täyttelin sitä lähes aina ipalalla, koska ei ole kannettavaa tietokonetta. Tykkään pitää tekstini lyhyinä ja kuvia otan yleensä kameralla, joka sopii ipalaan, jolloin kuvat on aina saatavilla pilvessä. Joitakin toimintoja ei voi tehdä ipalalla, mutta minun blogi on niin yksinkertsinen että selviän täysin.
    Olen juuri saamassa Ukin vanhan kannettavan tietokonern muuta työtäni varten, katsotaan alanko työstää blogiakin enempi tirokoneela.

    VastaaPoista
  3. Minä en ikinä ole kaivannut lisänäppistä, vaikka välillä teksti meneekin omia polkujaan....niin ne mulla tuppaa tosin menemään muutenkin :)
    En ymmärrä kuinka joskus pärjäsin ilman ipadia!! Tai no, nyt näitä on jo kaksi.
    Jos pitäis tätä blogistaniaa harrastaa vain ja ainoastaan läppärillä, niin kovin vähän mä täällä aikaani viettäisin :D
    - mikä sinänsä ei varmaan olis edes huono homma sekään...

    VastaaPoista
  4. ihana ihana ihana..oikea piristys.

    VastaaPoista
  5. Voi Paula! Ihana kuulla, että muitakin vastarannankiiskiä on olemassa ja samanlaisella työhistorialla. Minä tosin jouduin vaihtamaan aikaisemmin verkkopankin puolelle, tuolta mustavalkoisesta maailmasta, pakon edessä tosin. Pöytäkoneesta pidin kiinni kynsin hampain, ei auttanut läppäriin oli siirryttävä. Seuraavaksi pitäisi hyväksyä uusi Windows... Kosketusnäytöt tuottaa tuskaa, kun ne ei mun sormia tunnista.

    VastaaPoista
  6. Lisänäppäimistöä täbiin mietin minäkin, mutta eikö se sitten ole jo vähän sama kuin kannettava?
    Tällä hipaisutekniikalla tulee paljon enemmän kirjoitusvirheitä...nakkisormet luulen ma :-D
    Pöytäkoneella pystyy kirjoittamaan kymmensormijärjestelmällä, tällä ei.
    Muuten täbi on kätevä, aina saatavilla ja aina valmiina!

    VastaaPoista
  7. Vähän aikaa sitten manasin pikkusiskolle, että haluan lankapuhelimet takaisin. Simpukkapuhelintani alkaa vissiin vaivata vanhuus ja menin onneton ostamaan uuden älypuhelimen (tai mikä lie, kosketusnäytöllinen). Kaks viikkoa se on odottanut käyttöönottoa - ja odottaa varmaan niin kauan että entinen simahtaa lopullisesti.... Ja pöytäkoneesta en luovu, ennen kuin on pakko.
    ...miten niin oon muka kaikkea uutta vastaan, tä ?

    VastaaPoista
  8. Minäkin olen vähän niinkuin noita nykyajan hömpötyksiä vastaan. On mulla sentään läppäri, eikä sellaista jääkaapin kokoista pöytäkonetta, mutta tabletti on mun mielestä joko a) sellainen, joka niellään lääkärin määräyksestä tai b) ruokapöydällä pidettävä alusta. Kerran reissussa yritin lukea blogeja isännän tabletilla, mutta se kommentointi ja ylipäätään kirjoittaminen oli ihan turkasen vaikeaa. Puhelin on mun mielestä vain ja ainoastaan soittamista ja puheluiden vastaanottamista varten. No, ehkä tekstarit vielä menee siinä sivussa. Mutta että nettisurffailuun - saati kuvien ottamiseen, onhan nyt kamerat keksitty! ;) Kun isännän "äly"puhelin piippaa, ilmoitan hänelle, että hän sai tekstarin. "Ei se oo kuin sähköposti." Miten niin - sähköpostihan tulee tietokoneeseen... Tai kun mies on ollut lenkillä ja minä ilmoitan hänen kotiinpalatessaan, että koululta on tullut Wilmaan (koulun tiedotusjärjestelmä = nettisivusto) viestiä lapsestamme, niin mies sanoo lukeneensa jo. Miten voi olla mahdollista, eihän hän ole ollut tietokoneensa ääressä? On oikeasti tosi vaikea käsittää, että mies voi lukea sähköpostiaan tai surffata netissä jossain tuolla huitsin kuusessa. Minä kun ihan kiltisti istun aina tähän pöydän ääreen lukemaan, vaikka voisin toki ottaa tämän koneen kainaloon ja mennä vaikka vessaan surffaamaan, meillä kun on langaton yhteyskin, mutta minusta on vaan kivempi, kun tästä menee töpseli seinään ja printteriin ja ulkoiseen hiireen ja kameraan ja kuulokkeisiin ja...

    Ai niin, tykkään mieluummin kuunnella äänikirjoja c-kasetilta kuin cd-levyltä. ;) Isäntä antoi kyllä mulle kerran oman iPodinsa tarpeettomana, hän kun saa musiikin kuulumaan jotenkin langattomasti kuulokkeisiinsa, mutten oikein keksinyt, miten siihen iPodiin työnnetään niitä c-kasetteja tai cd-levyjä, niin se jäi minullakin käyttämättä. ;)

    VastaaPoista
  9. Toinen melkein yhtä antiikkinen täällä:) mutta tosiaan on kyllä näppärän näköinen tuo.

    VastaaPoista
  10. ♥ihanalta näyttää :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Anniina, Inna, Pepi, Mehtäemäntä, Susan, Rva Kivitikka, Eija, MariJ, Zelda ja Riitta Sinikka! :o)
    *
    Alkusykäyksen antoi reissussa mukana ollut Veljenvaimon Ipad, mainio vehje kirjoitusvirheistä huolimatta (syyhän on tietty koneen eikä nakkinipun!?). Reissun jälkeen IPadia oli mielessä, mutta olen niin MO Excel- ja Word-riippuvainen, että päädyin sitten kuitenkin nokialaiseen. Ja nimenomaan niiden vuoksi tuota näppistäkin mielin. Mietin vielä, kotikäyttöön ainakin...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!