Lukijat

torstai 30. huhtikuuta 2015

Vapputraditioita

Kuva: Punanaamio
Mummon perinteisiin on kuulunut jo puolen vuosisadan ajan ostaa lapsille ja sittemmin lastenlapsille VAPPUHUISKAT! Entisaikaan, omassa lapsuudessani, silkkipaperiset vappuhuiskat olivat runsaita röyhyjä, ei sellaisia väriäpäästäviä luiruja kuin nykyiset. Siskon kanssa piirsimme aina huiskan puuvarteen (niin, nekin ovat päivittyneet muovitikuiksi!) iloiset kasvot, ja sitten kirmasimme pitkin maita ja mantuja Vappuheilan paperihiukset hulmuten!

Niinpä sai Pupunenkin omansa, vaan aika on loikkinut tässäkin asiassa eteenpäin, nykylapsonen heiluttelee foliohuiskua!

Kuva: karkkainen.com
Toinen - ei ehkä yhtä pitkäaikainen (?) - Mummon traditio on VAPPUHYRRÄ. Sellaista muksu on mankunut jo pari viikkoa jokaisella kauppareissulla, mutta arvasin Mummon hankkivan senkin. Oikeastaan niitä pitäisi ostaa tukkupakkauksen verran lisää ja kesällä testata, toimisivatko myös räksäkarkottimina!

Molemmat perinteiset vappuvempaimet voisi toteuttaa ihan itsekin, ohjeet esim. Yhteishyvässä ja Idea-arkistosta.

Kuva: yle.fi
Vielä kun haemme FOLIOPALLOn, on vekaran vappuvarustelu täydellinen! Viimevuotisesta riitti iloa pitkään, ISO Pikku-Myy pihisi ilmat pihalle pikkuhiljaa vasta viikkojen jälkeen. PIENI Muumi-pallo on ollut mukana leikeissä tähän asti liki päivittäin, kuvaposket aika hinkautuneina.

Kuva: Olli Nykänen / Valkeakosken Sanomat
Muuten ei ihmeempiä vappusuunnitelmia olekaan. Vanhaan tapaan grillaillaan talvipompat niskassa. Huomenna ohjelmassa ankanuittokisat, perinne jo sekin, vuodesta 2009.

Huisku ja hyrrä, iso ilo!

VINKEÄÄ VAPPUA!

14 kommenttia:

  1. Hauskaa vappua!

    Iloa on jo ollut. :)

    VastaaPoista
  2. Hauskat traditiot, huiskat ja hyrrät:)

    Mukavaa ja Iloista Vappua!

    VastaaPoista
  3. Tuttuja vappukamoja. Tuulihyrrä, vappuhuiska, ilmapallo ja kuminauhan päässä ollut markkinapallo olivat tärkeitä juttuja lapsena. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  4. Tutun näköisiä vappujuttuja, nyt niille ei ole enää ollut tarvetta , mutta täytyy vähän palloja ja serpentiiniä laittaa. Iloista vappua!

    VastaaPoista
  5. Iloista vappua! Ankkakilpailu kuulostaa vinkeältä.

    VastaaPoista
  6. Onko tuo kehitystä, jos puutikku muuttuu muoviseksi ja silkkipaperi vaihtuu folioon? Vappukrääsän lisäksi tivolit ja Turun tori kuuluivat vappuun. Isäni muistin mukaan kaikki vapputorimyyjätkään eivät olleet ennättäneet aamulla paikalleen, kun me jo pyörimme innoissamme torilla :-) Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin pienestä kylästä kotoisin, ettei siellä ollut vapputoreja tai muitakaan vappuisia tapahtumia - siksi kaikki vappuiset väenkokoukset, vapputorit ja muut tuntuvat edelleenkin vähän oudoilta. ;o)

      Poista
  7. Vinkeää vappua sinnekin!


    Samantapaiset muistot minullakin lapsuudesta ja omilla lapsilla (luulen) itse olen sen verran vanhempi, että olen mukstaakseni saanut kerran oikean kaasupallon, johon isä haki pannuhuoneesta mutterin narun päähän painoksi, ettämei heti lentöisi taivaalle.

    Ihanan iloiselta Pupunen näyttää.

    VastaaPoista
  8. Onneksi noita traditioita on vielä jossain muodossa! Minun lapsuudessani oli vappuviuhkat ainoita, niiden kanssa pyöräiltiin paisunnoille (= tulvavesi nousi pelloille ja teille).
    Iloista Vappua!

    VastaaPoista
  9. Iloinen Pupunen! Kivat perinteet. Sellaiset oli aina itselläkin, huiska ja hyrrä sekä palloja.

    VastaaPoista
  10. No on vappuhuiska laihtunut! Täälläpäin vappuhuiska on vappuviuhka ja hyrrä väkkärä. Pupunen on iloisissa vapputunnelmissa!

    VastaaPoista
  11. Hauskaa vappua! Meillä oli tänä vuonna ensimmäinen vappu pitkään aikaan kun ei tullut vappuviuhkaa ja palloa ostettua. Kuopuskin aloitti viime syksynä ylä-asteen, joten jäi nämä vappuperinteet odottamaan tulevia lastenlapsia :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos IsoGnu, Tilkkureppu, Kvilttaaja, Anneaulikki, Maca, Onnenpähkinäinen, KässäRitu, Heleena, Satu, Tiinatei, Kisa ja Eija! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!