Kirpputorikiukkua

Varaan kirpputoripöydän kahdesti vuodessa, loppukeväästä ja alkusyksystä. Yleensä Pupusen kausivaatteiden läpikäynnin innoittamana, kun kaikki edelliskesän/-talven vaateparret ovat käyneet pieniksi.

Niin nytkin. Pistin koronasulun aikana tekstiviestin vakikirpparilleni ja kysyin, ottavatko jo varauksia koronan jälkeiseen aikaan, koska sitten koittaakaan. Kirppistelijä oikein soitti takaisin, pohdimme pitkään, milloin elo ja olo taas normalisoituu. Tein varauksen, kehotettiin seuraamaan FB:sta tietoa avaamisesta. Jäin siihen käsitykseen, että varaamani pöytä olisi vapaa heti ovien auettua.

Viimein oli FB:ssa ilmoitus avaamisajankohdasta, edellispäivänä kirpputori olisi muutaman tunnin auki pöytävaraajien käyntejä varten. Pistin tekstarin, voisinko tuoda valmiiksi hinnoitellut tuotteeni pöytään jo silloin, avauspäivänä kun olisin töissä.

Kirppistelijä soitti jälleen, pöytä onkin vielä varattu edelliselle myyjälle muutamaksi päiväksi. Hän tarkistaa ja ilmoittaa tarkan vapautumispäivämäärän.

Ei kuulunut mitään, kysyin asiaa uudelleen. Nyt sain vastauksen tekstarilla, päivämäärä olikin vasta 2 viikon kuluttua. Manasin hiljaa mielessäni, mutta jatkoin tarpeettomaksi käyneen tavaran hinnoittelua.

Vaihtopäivää edeltävänä päivänä poikkesin oikein paikanpäälle kysymään, voisinko tuoda tavaraa jo illalla, juuri ennen sulkemista. Selvisi, että pöytä onkin varattu vielä VÄHINTÄÄN kuukaudeksi. Kiukku muuttui raivoksi, olisihan asiasta minullekin voinut ilmoittaa! Kuisti oli väärällään kasseja, olin hinnoitellut satoja tuotteita aivan suotta - turha kesävaatteita ja -leluja on kesän lopulla kirpputorille rahdata. Purin turhautumiseni ehkä vähän liiankin selväsanaisesti. Ehdottivat toista pöytää, mutta samalla vaivalla tekisin uudelleenhinnoittelun jollekin sellaiselle kirpputorille, josta saisin muutakin kuin tyhjiä lupauksia.

Googlasin lähiseutujen kirpputorit, niitä olikin yllättävän monta! Suoritin kotisivujen perusteella vertailevaa tutkimusta. Sopivan pöydän sain jo heti ensimmäisen yhteydenoton perusteella. Ihan parasta oli, että saatoin viedä kamat paikalle sellaisenaan, uudelleenhinnoittelematta!

Neljän viikon varaukseni naapurikunnan puolella on jo venähtänyt 8 viikoksi. Ja jatkuu vielä toistaiseksi, kauppa käy. Samalla saan sopivaan tahtiin raivattua nurkkia. Turhasta tavarasta luopumisella on ihmeellisen puhdistava vaikutus - paitsi ihan pölypunkkien määrällä mitaten, myös mielelle!

 

Ja kun vauhtiin pääsin, päätin (Miehen yllyttämänä) heivata myös isompikokoisia pölynkerääjiä! Miehen Isotätivainaan Chippendale-sohvakalusto kannettiin autotalliin, josta Kierrätysmyymään kuljetuspalvelu kävi sen tänään hakemassa. Takkahuoneessa ei ole nyt tuoleja, mutta kuka siellä kesällä istuisikaan...

Myös Pupusen unikamarin nojatuoli sai lähtöpassit. (Anteeksi heikko kuvanlaatu! Otos lienee noin 6 vuoden takaa, päätellen jo vuosia sitten kirpparilla myydystä villamatosta ja nalle-verhoista, ikkunatkin vaihdettu kuvanoton jälkeen...)

Tuoliin liittyy tarina. Joskus 90-luvun alkuvuosina halusin silloiseen kaksiooni muhkeat laiskanlinnat. Laskeskelin, että saisin parituhatta markkaa veronpalautusta, joten voisin tuoli-investoinnin tehdä vaikka vähän ennakoiden. Askosta löytyi juurikin kaksi "sopivan räväkkää" (kirkkaanvihreät pinkeillä tereillä) tuolia, jotka sitten ostin kotiinkuljetuksella. Kohta tuolien saavuttua tuli verotuspäätöskin: pari tonnia mätkyjä. Jotain oli selkeästi mennyt vikaan laskiessa... Sen koommin en ole verojani itse laskeskellutkaan, verokarhu hoitakoon hommansa.

No, väri alkoi jossain vaiheessa tökkiä ja päätin verhoilla tuolit itse. Toinen tuoli pantiin osiksi, en vaan koskaan saanut sitä takaisin kokoon. Toiseen päätin sitten ommella pestävän irtopäällisen kissakuvioisesta gobeliinikankaasta. Olin ja olen edelleenkin tuotoksestani aika ylpeä. Kissaversio on miellyttänyt silmää jo parisenkymmentä vuotta - eikä kangas ole edes kulunut, kun ei tuolissa juuri koskaan kukaan ole istunut (paitsi Pupuselle iltasatuja lukiessa). Tällä käyttöasteella totesin tuolin vähän turhaksi - varsinkin kun Pupuselle ei ole satuja lueskeltu enää pariin vuoteen... Jouti lähteä, kuskasin kirpputorille oman auton takakontissa.

Kissatuolin tilalle Pupusen unikamariin ostin (tai oikeammin vaihdoin sohvakalustoon) siistikuntoisen korituolin Kierrätysmyymälästä. Tykkään, mukavan kevyt ratkaisu. Mattokin on aiempaa kevyempi, vuosia sitten itse kangaspuilla paukuteltu.

Raivaus jatkuu. Nallekaappi lähtee Kierrätyskeskukseen heti kunhan löydän nalleille uuden katon pään päälle.