Lukijat

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kiik vaip (gestatio cathedra grabattum)

En sitten vaan voinut, en!

PIDÄTELLÄ!

YLEENSÄ perjantaisin kotiin päin rahjustaessani
(kävelyä - pikavuorokyytiä - bussinvaihto - vakiovuorokyytiä - kävelyä)
olen ihan nääntynyt.
Umpiuupunut.
Reporankana.
Kanttuvei.

Niin nytkin.

Maata röhnötin koirien kanssa samassa kasassa soffalla.
Ja yht'äkkiä!
TAJUSIN!
Nojatuoli on saman mallinen kuin mökin keinustooli (Askon Nanna).

Kassi auki ja kangas esiin!
    
Mitä ihmettä teen kankaidenleikkauspöydällä?
Hain sakset ja leikkelin kankaan siinä siunaamassa olohuoneen matolla.
Samalla meinasi mennä vähän mattoakin.

 
Ja sitten ompelupuuhiin!


Entuudestaan tiedän, että tuolin selkänojan ja istuimen välinen kulma on hankala.
Essun nauhoista tein "kiristimen", jolla päällinen pysyy napakasti paikoillaan.


"Mekanismi" on sama kuin essun niskalenkissä.

Taustakankaana ensimmäinen käsiin osunut, vähän sinne päin sävyltään.
Ihan toista etsin, mutta tämän löysin.
Hobby Hallin pussilakana, en enää muista, mitä tästä olin suunnitellut.
Onnettoman ohutta lierua, ilmeisesti ei ollut kelvannut, siihen johonkin.
Tai sitten olin unohtanut jo postipaketin saapuessa, mitä olin suunnitellut...


Saattaapa tätä hätätilassa näinkinpäin käyttää.
Käänsin kuitenkin siksi, että tällä puolella tikkaukset näkyvät paremmin.
(Nyt tilkkuilijat nauravat: "Mitkä tikkaukset? Ha-ha-ha...")
Tasoiseni tikkaukset, 10 cm välein.
Paraatipuolella kirkkaankeltaiset.
Välissä paksu(in?) vanu.

Siinä se on!
Kiik vaip (gestatio cathedra grabattum).
Keinutuolimatto. Viroksi (ja latinaksi).
Mökille.

12 kommenttia:

  1. Todella upea keinutuolimatto tikkauksineen.. tykkään<3

    VastaaPoista
  2. Kiva keinutuolinmatto ja tikkauksethan ovat ihan hyvät, onko sulla jotain noiden kankaiden välissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai juu, vanua on välissä! Pitääkin päivittää tekstiin! Kiitos!

      Poista
  3. Kiva idis tuo "maton" kiinnitys nauhoilla ja kaunis tuli päällinen kiikkustuolia varten.

    VastaaPoista
  4. Joku noissa väreissä kiehtoo, pidän myös taustakaankaasta! Eli hieno tuolinmatto syntyi!

    VastaaPoista
  5. Voi Härregyyd, että olet toiminnan Nainen :O)

    VastaaPoista
  6. Hyvät hyssyrät,kun sulla aina yhtäkkiä tulee hieno väläys ja noin vain,suit sait sukkelaan komea tuolinmatto! Koskahan se sellainen hätätila on,että voi toista puolta käyttää?:)

    VastaaPoista
  7. Hauska tuolimatto. Tikkauksista sanoisin että tarkoituksenmukaiset ja tarkoituksenmukainenhan on fiksua ja kaunista. Ihailtavan nopea toteutus.

    VastaaPoista
  8. Toosi kiva :D Pirteä väritys tuo raidallinen.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Mummo Pajukorissa, Tilkkureppu, LeaP, Tiinatei, Satu, KahviKaneli, Intsu, Kvittaaja, Jokke ja Eja! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!