Lukijat

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Vierastöppösenpuolikkaat

Mehtäpirtin emäntä haastoi käsityöhaasteella - lämmin KIITOS! Koska kysymykset olivat samat (hyviksi havaitut) kuin Minnalta Talosta maalla saamassani haasteessa ja koska en viime aikoina ole yltänyt merkittäviin kädentaidollisiin saavutuksiin (tai edes vähäisiin, käsityöharrasteeni etenevät säälittävän nahkeasti), tyydyn viittaamaan aiempiin vastauksiini. Löytyvät  täältä.

Sen sijaan voin kertoa viimeisimmän tekeleeni MELKEIN (tai ainakin hyvällä tahdolla tahi vilkkaalla mielikuvituksella MELKEIN) sivuavan kysymystä:
9. Oletko keksinyt joskus jonkin mielestäsi aivan uuden idean tai toteutustavan käsitöissä?
Noooo, ei tässä nyt mitään uutta tai ennennäkemätöntä ole keksitty, mutta olen tehnyt uuden aluevaltauksen!

Tarina menee tälläviisiin:
  1. Kävimme Opiskelukaverin Projektityöpaikassa tutustumiskäynnillä. Firman testosteroniset ohjelmoijakarjut hiihtelivät innovatiivisessa toimistossaan sukkasillaan, joten vieraatkin riisuivat mononsa ovenpieleen (en minä viluvarpainen, koska ei ollut villasukkia mukana...).
  2. Myöhemmin yliopistolla tuli Opiskelukaverin kanssa puheeksi kengätön konttori. Ohimennen mainitsin, että tarttis olla tohveleita tarjolla...
  3. Opiskelukaveri vinkkasi Projektityöpaikassaan vierasvillasukista, urhot innostuivat ideasta.
  4. Lupasin tehdä mallikappaleen.
  5. No, meikäläisen ei pitäisi IKINÄ luvata mitään, kun toteutus sitten aina ontuu! Tein mallisukan ja sain siinä tehdessä mielestäni paremman idean ja tein toisenkin sukan (erilaisen siis tietenkin) ja totesin sen olevan epäkelpo ja aloin miettiä uutta vaihtoehtoa (enhän tietenkään voinut tyytyä siihen yhteen alkuperäiseen, kun ajatus oli jo lähtenyt liikkeelle).
Juu, ankarien (?) aivoitusten jälkeen sain sen toisenkin sitten valmiiksi (kuvassa oikeassa koivessa) - aikaa vaan meni siivottoman kauan. Kumpaakin töppöstä on tehty siis vain nämä yhdet (1) kappaleet. Jotka tietysti unohdin punnita... Mutta se ei niin haittaa, ovat parhaillaan kommentointikierroksella ja palautuvat.

(Hankalat kuvattavat: omaan jalkaan liian isot eikä ole nyt lisäjalkoja tarjolla.)

JOS jompikumpi valitaan, teen sille parin ja samalla neuleohjeen. Ja joku muu sitten neuloo...

Tai voi olla, ettei kelpaakaan. Nyt vähän jännittää.

PS. Omaksi käsitöimiskannusteeksi lisäsin sivupalkkiin langankulutusseurannan. Samaa todistaa sekin, surkean vähäistä harrastaneisuutta... Onneksi eilinen rimpsumuori yli tuplasi menekin!

Langanmenekki 2013
0,551 kg - tammikuu
0,274 kg - helmikuu
0,390 kg - maaliskuu
1,350 kg - huhtikuu
2,565 kg

5 kommenttia:

  1. No ihan huippuidis !! Äkkiä patentti Paulalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka! :o)
      Vai patentti... Hyvä jos selviän isommitta haukuitta! ;o)

      Poista
  2. Idea on hyvä, kun vain kaikki sitä noudattaisivat. Täällä voisi olla yksi sukanneuloja...aikaa olis vaikka kuinka paljon. Jos sitä mitataan tämän vuoden langankulutuksella, 6.380 kg. Ei paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! :o)
      Karkeasti arvioiden ehtisit siis tehdä heinäkuun loppuun mennessä 80-90 sukkaparia. Se varmaan riittäisikin, oletan. ;o)

      Poista
    2. Toki...jos sinä teet kirjonnat, päättelet langanpäät ja hiukan autat neulonnassa =)

      Poista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!