Lukijat

tiistai 20. marraskuuta 2012

Opiskelijaboxielämää

 Tänne se roinakuorma päätyi...

Ei ollut remontista kysymys!

Ei myöskään avioerosta.

Jonkinmoisesta asumuserosta kumminkin...

Aloitin joku aika sitten täydennyskoulutuksen, jonka yhteydessä teen projektityön. Hanke on vaatinut himppusen järjestelyjä, erinäisen määrän paperisotaa ja mm. 5 työhaastattelua kolmessa päivässä, joista tosin yhden peruin. Neljästä jäljellejääneestä en tullut valituksi siihen, joka kiinnosti ennakkoon eniten, mutta kolmeen muuhun kyllä. Valitsin - tietenkin?? - sen hankalimman matkan takana olevan...Miksikö? Intuition johdattamana!! 

Onnistuin saamaan projektityöpaikkakunnalta kalustetun asunnon, vuokrasopimuksen tein asuntoa näkemättä. Ja kohtuullisen kamalahan se on, kuten kuvista saattaa todeta...

Eka ilta meni paikkoja puunatessa (erittäin palkitsevaa hommaa, edellisestä putsauksesta lienee kulunut tovi jos toinenkin...), luonnollisestikin myös huonekalut tuli raahattua uusiin asemiin...

Toistetaanpa yllä oleva kuvasarja! Järkyttävät ikkunaverhot saivat välittömän lähtötuomion! Sohva ja työpöytä vaihtoivat paikkaa - ankea koulupöytä oli ihan liian hallitsevalla paikalla. Aika apea on sohvakin, mutta josko saisin sen vielä vaikka fleecellä naamioitua...

Verhojakin nopeammin lähtivät seinään tintatut kertakäyttölautaset!! Ehkä joku oli pitänyt asetelmaa perin taiteellisena installaationa - minä en. Pöytävalaisin pitää uusia, tämä on ryhtinsä menettänyt yksilö, joka rojahtaa kasaan välittömästi oman jalkansa varaan joutuessaan... Mattokin on karsea, mutta vielä kalseampi olisi paljas muovimatto.

Vuode sentään pysyi paikallaan, mutta juliste ja taulu häipyivät. Musta hirvitys kallistuu, lämpenee ja antaa kahdeksat erilaiset tutinat. En uskaltanut luottaa siihen, että kämpässä olisi valmiiksi ollut kutimuksille ja läppäröintiin passeli tuoli (pitää saada kintut ylös, ettei selkä ala krempata).

Kyökkiin piti tuoda omat sähkövemputtimet, ne haettiin kaikessa kiireessä mökiltä, uusia ei kannata vajaan 9 kuukauden vuoksi hankkia. Kaupanpäällisinä tuli yksi ihana ilta ja yö hämärähyssyä! Kaapit ovat aika herkullisen väriset... Ikkunaverho täytyy täältäkin uusia, maton onneksi äkkäsin ottaa kotoa mukaan.

Toiveikkaana otin kässytarpeita mukaan. Nähtäväksi jää, ehdinkö kässyttelemään - Tampereen kädentaitomessuillekaan en kerinnyt muuttokiireiden vuoksi.

Nähtäväksi jää sekin, ehdinkö edes bloggaamaan - ainakin ekan päivän jälkeen olin aivan kanttuvei!! Ehkäpä kuitenkin edes satunNaisesti...

23 kommenttia:

  1. Uusi, väliaikainen osoite tallennettu.
    Onnea muutokseen ja oppia ikä kaikki!

    Kohta opit paikkakunnan murteenkin =)
    Niin ja oudot tavat...

    VastaaPoista
  2. No jösses sentään! Eihän tällaista harmaat aivosoluni osanneet ollenkaan kuvitella vaikka kama-asetelma olikin varsin outo.
    Keittiön väri on mahtava.
    Onnea matkaan, viihtymistä boxissa ja runsaasti voimaa ja intoa opiskeluun!

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle projektille ja toivottavasti saadaan kuulla sinusta edes sen satuNaisesti verran!

    VastaaPoista
  4. Ooh,en mä mitään tälläistä ajatellut kiireittesi syyksi!! Mä luulin sitä kummitätiprojektia. Onnea nyt "uuteen" asuntoon ja opintoihin! Et sä malta olla pois täältä blogimaailmasta,vaan uskon että postauksia tulee tiheän!

    VastaaPoista
  5. Rohkea rokan syö ja niin edelleen,kymmenen pistettä ja pari merkkiä lisäksi;)Mulla häilähti taka-ajatuksen taka-ajatuksena että olette muuttamassa,sitten peruin taka-ajatukseni koska pakatut tavarat näyttivät hieman eri(koh)koisilta oikeaa ISOA muuttoa ajatellen...

    Jos tuolla ei ala jouluttaa niin sitten ainakin retroiluttamaan,ihanan mielenkiintoiset värit vallankin köökissä,omiaan nostattamaan opiskelumotivaatiota ja silleen;)
    Kyllä minäkin toivon että bloggailemaan ehdit,ainakin satunNaisesti jos ei muuta!
    Onnea uusiin tuuliin!

    VastaaPoista
  6. No täällä on sitten se toinen, jolla on nopeat käänteet :D
    Vähän isommassa mittakaavassa näköjään !
    Meinasinkin, että jotain on nyt jostain tulossa tai johonkin menossa kun katselin sitä sun tavarakuormaasi, oli niin mielenkiintoista sekalaista seurakuntaa :)

    Ei muuta kuin lykkyä pyttyyn!

    VastaaPoista
  7. Hirmuisesti tsempityksiä täältä uusiin haasteisiin! Keittiön väritys on niin upea, että kyllä luulisi siellä aamukahveja hörppiessä heräilevän :) Muuttivatko nelijalkaiset karvakuonotkin mukana?

    VastaaPoista
  8. Jaksamista projektityöhösi! Kertakäyttölautaset seinäkoristeina on hulluin sisustus, jonka olen kuullut :-)

    VastaaPoista
  9. Hienoa, että uskallat hypätä uusiin haasteisiin! Postauksiasi tulee ikävä =( Jospa kuitenkin SatunNaisesti, joutaisit tänne rustailemaan.

    VastaaPoista
  10. Toivotaan monta hauskaa hetkeä opintojen puurtamisen lomaan!

    VastaaPoista
  11. Kovasti paljon onnea opintoihin1 Aika makea opiskelijaluukku :)

    VastaaPoista
  12. Kuormasi muistutti aika paljon sitä tavarakasaa, jonka itse raahasin opiskelukämppääni muutamia viikkoja sitten, mutten silti osannut yhdistää. :) Aika kotoisaksi sait opiskelijaboxisi sisustettua, onnea projektille!

    VastaaPoista
  13. Onnea ja tsemppiä uuteen!
    Toivottavasti tosiaan ehdit myös bloggailla, eihän aamut edes ala kunnolla, ellei pääse lukemaan kuulumisiasi....

    VastaaPoista
  14. Vautsi, onpa sinulla nyt projektit. Onneksi olkoon ja muista, että kyllä sitä hetken on vaikka narun päässä, jos tarpeen.

    VastaaPoista
  15. Vau ja onnea urakalle. hienoa irtautua noin ja kaikki tarvittava näyttää olevan mukana. Ihana oranssi keittiö, se ainakin piristää sinua kaikessa aidossa retroudessaan!

    VastaaPoista
  16. Onnittelut uralle! Olet hyvin varustautunut myöskin vapaa-aikaan. Itse olin samanlaisessa tilanteessa kymmenisen vuotta sitten, minulla oli vain opiskelijakämppäni makkarin seinässä Birger Kaipiasen Kiurujen yö-tapetit. Olin alle kymmenen vanhana päättänyt, että aikuisena minulla on nuo tummansiniset tapetit ja kohtalon oikusta sain ne opiskelijakämppääni (ei ne kyllä paljon koti-ikävää lievittäneet). Reippaita opiskelupäiviä!

    VastaaPoista
  17. Tsemppiä tulevaan :D Haasteita pitää aina olla.

    VastaaPoista
  18. Eilen jo olevinani kommentoin, mutta mihinpä lie kommentti lennähtänyt... Tuo keittiö voisi kaapin ovien väriä lukuunottamatta olla suoraan siitä 1960-70-luvun vaihteen kerrostalosta, jossa lapsena oli mummola (ja jossa tätini vieläkin asuu samat kirkkaankeltaiset kaapit keittiössään...). Myös minun ja mieheni ekassa yhteisessä omistusasunnossa oli -kauniin myrkynvihreät- juuri samanlaiset kaapit!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!