Lukijat

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Krääsähylly

Juu, kuten sanottu, Miehen toiveesta siivoiltiin viime viikonloppuna (jatkuu tänäkin viikonloppuna, mutta Miehen työvuorojen vuoksi saan puurtaa yksinäni).

Siivoilu on kiertoilmaus sille, että Mies haluaisi käytellä jotain päristintä. Ja koska nietoksista johtuen metelintuottamisen mahdollisuudet rajoittuvat ensisijaisesti sisätiloihin, on välineistökin vähissä. Lähinnä akku- tai iskuporakone. Ruuvivääntimestä lähtee niin onneton surahdus, että sen voi jättää huomiotta (ja eukkohan käyttelee sitä ihan omatoimisestikin...)
Ihan melkein tätä silmällä pitäen olin säilönyt sivuvintissä valmiiksi kokoamaani Ikean Stenstorp-lautashyllykköä!! Tietäen, että Mies inhoaa Ikean "läpiporattavia" (kts. ruuvireiät) rimpuloita, en ollut aktiivisesti ehdotellut kiinnityspuuhiin ryhtymistä. Jossain vaiheessa Miehen sähkösuristelutarve kasvaa kuitenkin niin suureksi, ettei jaksa valittaa moisesta. Murahtikin vain "Taasko NÄITÄ?".

Joops, niitä! Kaksi työpöydän laatikkoa on valjastettu saumurilankojen säilytykseen, olin suunnitellut lautashyllykköä niille. Suunnitelma oli huono! Kartiot näyttivät IHAN hirveiltä hyllyssä ja tuskin olisivat siellä putoilematta pysyneetkään. Olisi ehkä kannattanut ottaa muutama malliksi mukaan shoppailureissulle...

Piti siis kehitellä muuta roinaa hyllyillä säilöttäväksi. Mikä olikin yllättävän vaikeaa, hyllyt ovat onnettoman kapeat (niin, vissiinkin lautasen syvyiset...). Ja käsityökirjat olivat liian korkeita tankohyllylle.

Lisäharmikseni vielä totesin, ettei hyllykön kivoja koukkuja voi hyödyntää, kun takana on magneettilistat - joita ei voi (jää karmeat reiät) eikä kannata (erittäin käytännölliset ompelukoneen läheisyydessä!) poistaa. Ja koukkujen vuoksi koko rimpulan hankin!!

EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAKKI!! Tavaroita edestakaisin siirrellessäni olin laittanut Opiston kurssilla tekemäni reliefin tuolille odottelemaan. Tottahan toki sitten hyllyn krääsävalikoimaa pohtiessani lässäytin ahterini tuolille - ja katkaisin tekeleeltä kaulan... Arvaa harmittaako??

Alunperin olin suunnitellut lautashyllyn paikkaa ikkunan vasemmalle puolen, mutta Mies kieltäytyi kiinnittämästä - seinän sisällä kulkee sähköjohtoja juurikin näillä kohdin. Singer-lätkän sentään suostui laittamaan, sille kun riittivät pienet nupit.

Alapuolelle väriin passaava vanha lokerikko ja niin saumurikin löysi viimein paikkansa. Silloin kun ei ole käytössä. Eikä tosiaankaan turhan usein ole...

Singer-peltitaulu on vuosien takainen löytö Huuto.netistä, se oli PAKKO saada - eikä silloin ollut vielä tietoakaan mistään ompeluhuoneesta. Nallet eivät kuulu asiaan kuin turvallisuutta tuovina seuramiehinä. Magneetit ovat 16 vuodessa (muisto ekalta Oxford-reissulta) niin väsähtäneet, että eivät pysy enää edestakaisin heilahtelevassa jääkaapinovessa, mutta tässä ässä-mutkalla jaksavat vielä istuskella. Ikämiehet.

Vihreä lokerikko oli aiemmin tässä naulakon alla. Nyt siinä on Ikean Antonius-rullakko, jossa säilyttelen keskeneräisiä käsitöitä. Tai, no, ainakin osaa niistä. Hmmm, aika pientä osaa. Tason päällä Clas Ohlsonin lokerikoissa on nappi- ja helmivalikoimani. Juu-u, kaikki mahtuu näihin kahteen (ja sitä on jopa itsenikin melkein vaikea uskoa...)!

Lokerikot eivät sattumoisin mahtuneet enää viereiseen kaappiin, kun tungin sinne viimeisimmät askartelutarvikehankinnat...

Varjostimia odottaville lampunjaloille olisi uusi säilytyspaikka luvassa, kunhan vaan keksin, mitä teen jokunen viikko sitten hankitulle lokerikolle... Ja tähän askartelukaapin päälle tulee nukkekoti. Sitten joskus. Ehkä. Mahdollisesti. Voi kyllä olla, että kaapin päällinen on liian kapea. Ja todennäköisesti onkin. Mutta VOISI tulla, jos mahtuisi...

Kaapin päältä kässykirjat siirtyivät kankaidenleikkauspöydälle.

Samalla tuli pikkuisen siivoiltua paikkoja muutenkin.

Karnaluksista ostin  edellisreissulla isot muoviset lankarullien säilytyslokerot. Eivät näy nyt tässä kovin hyvin, mutta ovat tosi mieleiset! Ei varmaan kauhean perusteltu ostos kotikäyttöön, mutta mielessä kangastelikin jo Päivölän tilkkuleirit...

Taas on vähän siistinpää, kiitos Miehen patistelun!

Ja nyt taitaa hetken siistinä pysyäkin!
Tuskin kovin paljoa ehdin ennen projektin päättymistä puuhailemaan.  
 Tai mistäs sen vielä tietää...

17 kommenttia:

  1. Ei tuo mitenkään krääsähyllyltä vaikuta, kun kaikki on noin ensiluokkaisessa järjestyksessä. Nuo kaikkihan suorastaan houkuttelevat tekemään vaikka mitä! Hauska nähdä, että joku muukin kerää tyhjiä kehyksiä :)

    VastaaPoista
  2. Hieno kässytila sulla on ja tosi paljon kaikkea tarpeellista. Hyvä järjestys nyt on, pidä, pidä se nyt siistinä;) Mitähän superaarteita sulla on vihreässä kassalippaassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öööööö, hmmmmm, pitäisi tarkistaa...
      Papereita siellä on, kaikenlaisia papereita, piirustuksia ja muuta...

      Poista
  3. Nyt olen kade! Mä haluun työhuoneeni kuntoon... ;D
    Hyvää pääsiäistä sinulle Paula.

    VastaaPoista
  4. Mahtava järjestys! Ja upeaa, että Miehesi haluaa siivota =porailla!
    Tuo hyllykkö Ikeasta on juuri sellainen, mitä olen kirppiksiltä etsinyt, täytynee suunnata Ikeaan. Kiitti vinkistä :-)
    Rentouttavat pääsiäisen pyhät!

    VastaaPoista
  5. Paula, sinun kommenttisi blogissani menee roskaposteihin, taas....löysitkö jotain syytä/ratkaisua tähän? Oletko huomannut tai kuullut käykö muissa blogeissa samoin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, menee useammassakin blogissa, monessa, useassa. Ei kuitenkaan kaikissa eikä aina.
      Ilmeisestikin blogspot on ottanut asiakseen suodatella turhimmat viestit pois...? ;o)

      Poista
  6. Mahtava järjestys, kyllä on houkuttavan näköistä! Saksiteline mainio.
    Nuo lankarullan säilytyslokerot ovat varmasti hyviä ja nuo Ikean lasitölkit ovat mainioita pientenrullien säilytykseen.
    Iloista ja aurinkoista pääsiäistä

    VastaaPoista
  7. Oi kuinka ihana ompeluhuone! Näkyy kaikkee mielenkiintoista. Varo vain ettei ilkeä pääsiäisnoita joka on jo Kyöpelinvuorelle menossa,niin pyörrä ja tule vohkimaan sun ihanuukisa:D Oikein Rentouttavaa Pääsiäisenaikaa Sinulle.

    VastaaPoista
  8. Mukavaa katsella kuvia ompeluhuoneestasi. Paljon on kivoja lokerikkoja. Siistiä on. Olen jossain nähnyt kuvan lankarullien säilytyspaikaksi... laatikon pohjaan ruuvataan tapit hieman viistoon ja sinne rullat odottelemaan ompelua :D Olen jo sitä varten jemmannut yhden laatikon, nyt vaan odotellaan lumien sulamista, että pääsisi sitä laatikkoa maalaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen tappiviritys olisi hyvä saumurilangoillekin, seinään kiinnitettynä. Alkavat vaan seinäpinnat käydä vähiin...

      Poista
  9. Kylläpä on siistin ja mielenkiintoisen näköistä:) Paljon ihania purkkeja ja rasioita, joihin olis kiva kurkata, mitä pitävätkään sisällään;)

    VastaaPoista
  10. Kiitos Tiinatei, KristiinaS, Minna, Rva Kivitikka, Tilkkureppu, Intsu, Eija ja Tarutikki! :o)

    VastaaPoista
  11. Siis mitä mitä??? Paljonko sä oot kärsiny tuosta IKEAn räppänästä lautashyllystä? Mäki tahon!! :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos Anna! :o)
    Muistelisin sen 5-kympillä lähtevän mukaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!