Lukijat

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kevätraivaus

Grillikatos on perinteisesti siistitty Vapun vastaanottopaikaksi, oli keli millainen tahansa! Vuosien varrella on kilistelty kuohuviiniä tumput kourassa, nenä kylmästä väristen tai parhaimmillaan jopa katettu vappubrunssia ihan uloskin.

ENNEN
Mies nuohosi viikolla piipun ja tyhjensi tulipesän, sunnuntaina aurinko paistoi niin mukavasti, että riemumielin aloin kesäkauden valmistelut. Aika ankealta näyttikin talven jäljiltä!! Riivin kaiken irtoavan pesuun.

Se onkin aina ihan ERITYINEN JUHLAHETKI, kun saa ripustella kevän ensimmäiset pyykit ulos kuivumaan!! Piti käydä ostamassa pyykkipoikiakin lisää (kuvassa vasta ensimmäisiä päivän kuudesta koneellisesta).

ENNEN

Voin sanoa, että muilta osin homma ei edennyt yhtä rivakasti! Arvatkaa, kauanko menee aikaa kahdeksan (8) puisen sälekaihtimen putsaamiseen? Kun jokainen lamelli pitää pestä siitepölystä, noesta ja kärpäsenkakasta ERIKSEEN ja vielä kolmessa osassa, narujen vuoksi. Molemmin puolin. 

KAUAN!!! 

No, sen arvasin jo kaihtimet ostaessani. Ja senkin arvasin, että osa puisista lamelleista menee kieroon talven aikana. Tosi kivan näköistä, kun joka ikkunassa on "kyyläysaukkoja" - ohikulkijat takuulla luulevat, että juuri siitä harrastuksesta ne ammottavat lävet ovat syntyneet...

Viime kesänä sain jonkun hetkellisen hepulin, ja päivitin katoksen sinisävyiseksi. Huomioikaa, että ällöän sinistä! Periaatteessa sini-valkoinen on ihan raikas yhdistelmä - mutta vain muiden kodeissa. Varmaankin käsittämättömään värihäiriöön vaikutti se, että grillikatosta varjostanut omenapuu kaadettiin, ja värityksellä hain helpotusta hillittömään porotukseen?

Nyt alkoi kuitenkin tuntua siltä, että väri on vaihdettava, yleisvaikutelma oli niin kalsea. Vaaleanpuna-beesia suunnittelin. Mikä on älytön idea, koska on ihan HIRVEÄ homma tehdä taas uudet patjan- ja tyynynpäälliset ja ihan kaikki muukin. Hirveä, mutta hirveän mukava myös.

JÄLKEEN
Matot kuitenkin tarvitsin - mitä peittävämmät, sen parempi. Ajattelin, että uudet matot saisivat määrätä lopullisen värityksen. Valkoista niissä ei kuitenkaan saisi olla raidan raitaa, eivät kestä siistinä päivääkään, kun  kopissa kuljetaan jatkuvasti edestakaisin multaisin tassuin ja koivin(kin). 

JÄLKEEN
Kaihdinpyykistä selvittyäni hyppäsin siis autoon ja hurautin Ideaparkkiin, matto-ostoksille. Ei mitään missään!! Ei mitään sinne päinkään, että olisi voinut edes hetkellisesti himoita!! En halunnut maksaa matoista kovin paljon, mutta kun ei löytynyt minkään hintaista kelvollista tarjontaa!! Olin jo matkalla kohti autoa, kun kuulin jonkun sisäisen kutsuhuudon, että Tokmanni pitää käydä vielä tarkistamassa (yleensä välttelen, epäsiisti ja hinta-laatusuhde täysin p****ellään, surkean laadutonta tavaraa).

Ja siellä ne olivat!! Poistomyyntipisteessä 3 kpl sinertäviä lankamattoja (80 * 200 cm), reilun kympin ketale. Mieluusti olisin ottanut neljä, mutta nyt oli kolmeen tyytyminen. LOISTOLÖYTÖ - vaikka samalla tulikin sinetöityä grillikatoksen pysyvän sinertävänä tänäkin suvena.

YÖKS!!

Siis pysyy ainakin hetken.

Varsinkin kun teippailin sinertävän kerninkin saarekkeen suojaksi.

Ihan kauhean kalsealta grillikatos näyttää siis edelleenkin. Jotain tarttis tehrä (sanoi Manukin aikoinaan), jotain lämminsävyistä pitää vielä päivittää!

Orvokkejakin jo lykkäsin amppeleihin, toivottavsti eivät kylmety!

Ja mitäs sitten kaiken vaivannäön ( = kahden päivän puunauksen) jälkeen tehtiinkään? Lähdettiin polkupyöräillen kaupungille brunssille!

No, ruoka oli kyllä hyvää - ja söimme varaamani Väinämöisennapit, sillikaviaarit sun muut iltapalaksi, etteivät sentään hukkaan menneet. Sitäpaitsi juhlapaikka oli somistetettu niin somin virkkuin, että jo senkin takia kannatti lähteä!! Tässä on ideaa!!

Grillikatoksen ulkopinnoillekin pitäisi tehdä jotain! Mutta ei nyt hosuta...

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana, vielä kun malttaisit rauhoittua grillikatoksen huomaan huilimaan välillä ;)) oot niin kovin puuhakas, että tälläistä laiskempaa hengästyttää.

    VastaaPoista
  2. Jestas miten niissä kaihtimissa onkin putsaamista!!

    Tuo pienen pieni linnunpönttö on niin ihana, että se pitää itselekin tehdä =D

    VastaaPoista
  3. Taas mä ihmettele sinun touhukkuuttasi! Minä vasta olen suunnitellut huvimajan sisustusta! Todellakin ihanat virkkaukset teidän ruokapaikassa!

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköinen grillikatos ja tuon puunaamisen jälkeen kelpaa siellä ruokaa tehdä ja aikaa viettää!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana grillikatos! Ei sininen paha ole. Miekin lisäsin sinistä olkkariin, vaikka olen siitä pyrkinyt eroon...

    VastaaPoista
  6. Siis....katos??? Tupa tuo on :D
    ...ja se sitten siitä pinkistä :)

    VastaaPoista
  7. Kerrassaan ihana huvimaja, grillikatos... Ahkerana olet ollut. Kumpa nyt vaan olisi lämmintä... Eikä tulisi sitä sadetta...

    VastaaPoista
  8. Kiitos Katjainkeri, Matonkude, Intsu, Rva Kivitikka, Sirutuuli, Pepi ja Eija! :o)
    Kesäisiä kelejä kovasti odottelen itsekin, grillailua, lehtien lukua sivustavedettävässä, lankojen keittelyä väriliemissä puuliedellä...
    Mutta väriä pitää saada lisää! Tai jotain! Nyt ei tunnu niin kutsuvalta - tämä TUPA! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!