Valmis!!

Orapihlaja-aidan tyven perkaus rikkakasveista tuntuu loputtomalta urakalta!!! Päiväkausia, tuntitolkulla - useamman kerran kauhu on hiipinyt mieleen: AITA EI PÄÄTY IKINÄ! Perkaan tasapersein istuen, ei käy selän päälle ja homma etenee joka tapauksessa niin hitaasti, ettei paikkaakan tarvitse kovin usein vaihtaa. Pahimmillaan etenemistahti on ollut metri tunnissa keriessäni maasta elämänlangan juuria metritolkulla!!

Niin, istuin siis nurtsilla ja aloin ihmetellä nipistelyä ristiselässä, hyttysiiksi arvelin ja huidoin tovin. Epäilykset heräsivät, kun kohta nipisteli ahterissa, reisissä, niskassakin... Nousin oikein ylös kurkottelemaan verkkareiden takamusta - se kuhisi pieniä keltaisia siloviholaisia! (Kuva: Hyönteismaailma)

KUSIAISIA!! Johan tuli eukkoon vauhtia!! Hypin pitkin pihaa tasajalkaa, kiskoin housut jalastani ja heiluttelin niitä ilmassa. Mahtoi naapureilla olla lystiä!? Tai, no, tarkemmin ajatellen taisivat kyllä siirtyä sisätiloihin performanssini jälkeen...

Kusiaisten lisäksi toinenkin ikävä yllätys: LEHTIKOTILOITA! Ensihätään keräsin ne kenkäänii. Tusina etanaa tuottaa jo melkoisen määrän limaa popon pohjaan - testattu on, vaikkakin vahingossa.

Aita päättyi sittenkin!! Katteeksi levittelin paremman puutteessa kutteripurua - kiitokset Veljelle, joka oli toimittanut sitä kompostikuivikkeeksi. Levitellessäni toivoin, ettei yöllä  nouse kova tuuli...

Homman saisin kyllä aloittaa jo uudestaa toisesta päästä! Elämänlanka luikertaa taas puskan lomassa. Mahtoikohan juurien repiminen vain villitä kasvua??

Pihassa olisi niin paljon puuhaa!! Reissut ja sateet ovat olleet esteenä, mutta eilen Mies tilasi viimein kuorma-autollisen hiekkaa. Tai soraa. Tai jotain. En huomannut kysyä mitä. Kun lasti rojahtaa pihaan, on PAKKO tehdä pihapuuhia - satoi tai paistoi!