Lukijat

torstai 6. joulukuuta 2012

Revontuli

Joulun lähetessä alkaa KyJyily-aika käydä vähiin... Kaikki 20 työtä on sääntöjen mukaisesti aloitettu, kolmannes on valmiina (5½ kuukauden saldo) - loput 2/3 pitäisi saada finaaliin parissa viikossa. Muutamista on vasta silmukat luotuna, osasta jo kadonnut ajatuksenpoikanenkin...

Eipä taida tulla valmista. Mutta jos edes muutaman saisin vielä tehtyä!!?? Ettei pidettäisi impulsiivisena ja toisaikaisena huithapelina, leväperäisenä tättähääränä...

Revontulihuivi oli jo aika hyvällä mallilla, lankaakin jäljellä pienemmänpuoleinen nyssäkkä. Sillä oli hyvä alkaa RYHTILIIKE.

KyJy #15 Revontulihuivi
aloitettu 5.8. - valmis 5.12.
liukuvärjättyä vironvillaa 195 g
4½ pyöröpuikoilla

Tein  niin ison kuin vyyhdistä piisasi - ja kyllä sitä sitten piisasikin aika monta kuviokertaa enemmän kuin ohjeessa, suoran reunan pituus on n. 190 cm. En saanut kookasta huivia pingotettua minnekään, levittelin kostean huivin pyyhkeen päälle ja laitoin kulmiin painoksi hillopurkit (mustikkaa, puolukkaa, vadelmaa ja raparperia). Ei toiminut, kulmiin ei tullut toivottua terävyyttä. Kotikonstiratkaisuna ajattelin vielä ripustella pyykkipojat kärkiin (juu, en mene kuitenkaan kylille ne huivista roikkuen!!), josko niillä saisin terävämmän tuloksen...

Tänään on kivaa ja perinteistä ohjelmaa, palataan asiaan myöhemmin...

JUHLAVAA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

PS. Aina paranee! Tänään pystykuvat kellahtivat (jälleen) kyljelleen JA vaakakuvat nousivat takajaloilleen. Hoh-hoijaa...

19 kommenttia:

  1. Kuvat elää ihan omaa elämäänsä....

    Superkaunis Revontuli, nam ja vau, tykkään!!

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivi, hieno väriyhdistelmä:)
    Miten sun kuvat niin kellahtelee, omani olen kyllä saanut toimimaan haluamallani tavalla:)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen huivi.Näyttää olevan jotain muutakin tulossa:)
    Samoin Hyvää Itsenäisyyspäivää Sinullekkin.

    VastaaPoista
  4. niin kaunis on sinunkin revontulesi. Ooh miten houkuttelevan näköisiä lankakoreja.

    VastaaPoista
  5. Upea huivi.Koskahan sais aikaiseksi oman revontulen.

    Mulla toimii kuviensiirto ihan hyvin.Tallennan kuvat ensin Picasaan.Siellä pystyn muokkaamaan ja tallentamaan kuvat.Sieltä on helppo poimia tallnnetut kuvat.

    VastaaPoista
  6. Hieno huivi! Saitpa sen valmiiksi, vaikkei väri niin miellyttänytkään :) Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  7. Hyvää itsenäisyyspäivää sinne kauniin Revontulen loisteeseen! ;)

    VastaaPoista
  8. Huikean kaunis Revontuli, tykkään väreistä ja siitä, että se on suuri eikä kuitenkaan raskas.

    VastaaPoista
  9. Kaunis huivi, ihanat värit! Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  10. Tsemppiä KyJyyn!!! Revontuli huivi on todella kaunis minunkin mielestä. Hauskaa ja Juhlavaa Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  11. Olet sä aika mestari kuitenkin noiden aikaansaannostesi kanssa - ja ehdit vielä lukeakin, siitä mä olen vähän jo kade :D
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  12. Aikamoisen iso huivi, tuo kyllä jo lämmittää ihan kunnolla :)
    Hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin :)

    VastaaPoista
  13. Tosi upeat värit tässä huivissasi. Kaunis kuin mikä. Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
  14. Mulle.toi.huivi.
    Ihana! Ilman pyykkipoikiakin kävisi ;-D
    Hauska nurinkurin päivä sinulla, kyllä tämä kuva-juttu nyt sinulle temppuilee!! Näytä sille kuka on pomo!! Uhkaa vaikka deletoida kuvat tai jotain...
    Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinne!!

    VastaaPoista
  15. Kiitos Pohdiskelija, Irma, Tellupa, Mehtäemäntä, Intsu, JaanaElina, Iitauu, Matleena, Katjainkeri, Johanna, Tilkkureppu, Satu, Pepi, Wee Piglet, Vekki ja Rva Kivitikka! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!