Lukijat

maanantai 3. joulukuuta 2012

Vaarallinen reitti

Viikonlopun kotimatkalla oli bussinvaihto ja tovi odotteluaikaa Hämeenlinnassa. Enpäs muistanut reittiä valitessani, miten vaarallinen paikka se onkaan!!

Ensin singahdin Wetterhoffille - onnistuin kuitenkin vältttämään kiusaukset. Sitten hölkkäsin linja-autoaseman ompelukone- ja tilkkutarvikemyymälään, oli nimittäin ihan oikea tarvekin: ompelukoneen puolia. Ihan sillä en kuitenkaan selvinnyt, vallan väenväkisin puolimetrinen valkosipulikangas tuppasi mukaan!! ONNEKSI kaikki joulukankaat olivat sinisävyisiä, vältyin enemmiltä viettelyksiltä!!

Täytyy miettiä vaihtoehtoinen reitti, jatkossa tuskin selviäisin yhtä vähällä...

11 kommenttia:

  1. Kaikkea houkutusta voi matkan varrelle tulla!
    Ihana tuo valkosipulikangas.

    VastaaPoista
  2. Voithan pitää tuon reitin ja onnitella itseäsi joka kerta kun pääset kaupan ohi poikkematta sinnne:)
    Mielenkiintoista nähdä mitä valkosipulikankaasta valmistuu. Minulla on myös samaa kangata kun tarvitsin siitä palasia tekeillä olevaan työhön mutta kangasta on vielä jäljellä isohko pala:)

    VastaaPoista
  3. Katsoin kuvaa ja ajattelin, että "no nyt se on ostanu säkillisen valkosipulia ku halvalla sai" ;) On niin aidon näköistä tuo kangas.

    VastaaPoista
  4. Kannatan myös Irman suosittelemaan siedätyshoitoa. Eikä kai se kamalasti haittaa, vaikka välilä repsahtaakin. Terveydellehän kangaskaupparepsahduksesta ei suinkaan ole haittaa, enemmänkin hyötyä :-D

    VastaaPoista
  5. On hieno kangas. Juu,juu,tuollaiset reitit ovat vaarallisia. Mun kassiin ainakin änkee jos mitä ja kotona sitten katselen mistä nää on tullut:)Saa sitten vaan katsoa peiliin,niinkuin entinen isäntä,jolla oli lapsia 18 ja hermoili siinä,että voi kun noita lapsiakin on niin tullut. Silloin pikkupoika kysyi viattomasti:Isä,mistä me sitten ollaan tultu:D

    VastaaPoista
  6. Kiitos Rva Kivitikka, Irma, KristiinaS, Irmastiina, Tarutikki, Tiinatei ja Intsu! :o)
    Eh-he-hee, sulovilenmäisyyteni on näemmä muistissa, "ostanu säkillisen valkosipulia ku halvalla sai". Heh-heh-hee!

    VastaaPoista
  7. Onpa kiva kangas, määki tahron!!!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Pohdiskelija ja Täti Sininen! :0)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!