Lukijat

perjantai 3. toukokuuta 2013

Värillä väliä?

Olen tehnyt periaatepäätöksen, etten enää isommin osteskelisi sisutuslehtiä. Oikein saa niistä nykyisin mitään irti - luen kyllä kannesta kanteen, muttei juuri tule tuntua, että tähän palaan uudelleen. Ei, kierrätykseen joutavat kertalukemisella.

Viime viikkojen aikana on kuitenkin tullut taas pyörrettyä päätöstä, opiskelijaboxiinkin otin lukemisiksi muutaman. Entuudestaan tiedän Jd'A Living'in olevan ihan liian ränsäromanttinen makuuni, mutta jostain niitä uusia ideoita pitäisi ammentaa!  Maalla-lehdessä oli tutun näköinen kansi, ja muutenkin se sopi kesää kohti kärkkyvään mielialaani...

Pitäisi keksiä grillikatokseen uusi väri!

Kuvat viime kesältä. En ymmärrä, mikä pöljyyskohtaus iski, kun sisustin sinisen sävyillä. Vaaleansininen on inhokkini ja kaikki muut (farkunsinistä lukuunottamatta) kauhukkeja. Ei ihme, ettei viime kesänä tullut juuri grillikatoksessa viihdyttyä!! Tosin saattaa sateisella suvellakin olla oma osuutensa...

Veljentyttö Nuoremman kanssa pohdittiin, joskos siirtäisinkin kuistin vaaleuden (tyynyt, tilkkupeiton, verhot) grillikatokseen ja syventäisin kuistin värimaailmaa tapetin tunnelmissa. Purppuranpunaista, rippunen ruusunpunaa, vähäisesti vihreää, perinteistä pellavaa - kenties kevyesti keltaistakin.

Ajatuksen innoittamana kaivelin viimekesäisen kirppislöydön esiin (samalla löytyi taannoisesta inventaariosta unohtuneita lankojakin liki kilo lisää...), peltisoikon kyljistä löytyy samaista värimaailmaa. Näistä lähdetään liikkeelle - keltaista mietitään homman edetessä... Ellen sitten saa taas jotain ihan muuta päähäni??

Miehen kanssa jää vielä pohdittavaksi, tarvitseeko grillikatos isompaakin remonttia: puretaanko keskisaareke (liian matala työskentelytasoksi, liian umpinainen ruokapöydäksi) ja korvataanko puuhella kamiinalla. Tekstiilejä kun ei kannattaisi vaihtaa ennen betoni- ja nokipölyn laskeutumista (vaikka niin todennäköisesti tulee käymään kuitenkin...).

13 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä ihana grillikatos, sohvat ja kaikki :)
    Sininen väri on vaikea, ei ole uponnut mullekaan koskaan paitsi farkuissa.
    Kuistin värimaailma taasen näyttää rauhalliselta ja sopuisalta.Vaaleaa on kovin,katoksessa sulla vissiin tulipesä, meneekö vaaleat tekstiilit pian likaisiksi?
    Ruusutapetti on kaunis ja tosi hyviltä kuulostaa kuistin uudet suunitelmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grillin puuhella on käytössä lähinnä vain mehinkeitossa ja jouluglögien aikaan (eikä sitäkään tarjoiltu viime jouluna...). Maaleiden tekstiilien isompi uhka on koirat, jotka juoksentelevat pitkin pihaa ja käyvät sohvilla lepäilemässä... hmmmmmmm.
      Kiitos muistutuksesta!!! :o)

      Poista
  2. Kaunis ja suloinen näin täältä katsottuna ilman remonttiakin. Värimaailman vaihto tekee kyllä ihmeitä...

    VastaaPoista
  3. Upea grillikatos, en minäkään pidä sinisestä. Viihtyisän näköistä siellä on kuitenkin, samoin kun verannallakin. Laitoin sinulle sp. siitä istutuspöydästä.

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen vähentänyt sisustuslehtien tilaamista ja ostamista sen jälkeen, kun olen löytänyt ihania sisustusblogeja. Niistä löytyy luettavaa vaikka kuinka!
    Terkkuja lähettelee täällä vähän yli vuoden blogistaniassa viihtynyt bloggaaja<3

    VastaaPoista
  5. Kunnon päikkäreiden (kolme tuntia unta palloon) jälkeen ajatus kulkee tahdikkaammin.
    Mitäpä, jos jämäköittäisit grillikatoksen väritystä. Jätä sininen rauhaan, lisää lämmintä ruskeaa ja ripaus valkoista.
    Vaihda siniset tekstiilit vihertävään, murretuin sävyin ja vot. Uusi lookki.

    p.s samat lehdet tarkkailun alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen ja ruskea on kyllä kaunis väripari! Ja tykkään raitapatjoista, vain kaikki muu (etupäässä matot) ällöttää. Tätä ideaa pitää kyllä pikkuisen testailla... Kiitos vinkistä!!

      Poista
  6. Mielestäni teille sopisi sellaiset suht vahvat värit, juurikin tuon punaisen peltisoikon sävyjä. Ne sopisivat myös grillikatoksen ulkoiseen olemukseen, mikään liian hempeä ei tuonne istu. Olet liian rempseä sellaiseen väriin!
    Saisiko sinne kattokruunua? Vähän tuota enkkutyyliä ja blig-blingiä?? Grillikatoksessa nyt jo olevissa tyynyissä punainen, tummansininen ja ruskehtava +kukko sopivat sinne kun nakutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en ole kyllä mikään valkean unelman vaalija, se on totta! :oD
      Miksen ole koskaan keksinyt, että ottaisin Ellulandian tyylin tavoitteeksi täälläkin??? Kattokruunua olen havitellut, mutta keskellä oleva tukipuu on ollut esteenä.
      Hei, mökillä on 3 Ranskasta tuotua Champagne-sisustuslehteä, olen säilönyt niitä kun niissä on jotain iha ERITYISTÄ tenhoa! Täytyykin hakea ne (tai soittaa anopille, jos toisivat omalla mökkireissullaan), jos saisin sieltä inspiraation!
      Kiitos vinkistä!!

      Poista
    2. Nyt rupesi jännittämään!! Mitä ihanaa keksitkään!
      Eikö sitä kruunua saa kiinni siihen tukipuuhun? Vai voiko tehdä jonkin "sivuvedon", mihin laittaa kruunun kiinni. Mieti kuinka kaunis sen loiste olisikaan syksyn tummina iltoina....

      Poista
    3. Aaaah, tuota "sivuvetoa" en ollutkaan ajatellut!! Kiitos taas vinkistä! Nyt täytyykin katsella kattoparruja ihan uusin silmin!!

      Poista
  7. Kiitos Ani, Irmastiina, Eisku, Eija, SisustEllen, Terhi ja Rouva Kivitikka! :o)
    Kiitos vinkeistä!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!