Lukijat

lauantai 29. syyskuuta 2012

Luumu-omena-chutney

Tiistaina luin Heleena blogista:
Prätkät = räkättirastaat söivät kaikki punaiset viinimarjat ja sitten tuomen marjat ja viimeiseksi vielä luumutkin.
Herramunjee!! LUUMUT! Törkeät terroristi-varikset söivät jo valtaosan mansikoista, sitten KAIKKI kirsikat - ei kai vaan luumusatokin ole mennyttä??

Siinä siunaamassa ponkaisin pystyyn, lykkäsin villasukkien verhoamat räpyläni sandaaleihin ja ryntäsin nokka vuotaen vesisateeseen ison siivilän kanssa. Luumut punastuivat jo pelkästä häpeästä nähdessään tautisen asuni (yöpaita, paksut fleecehousut, samettijakku ja kaulahuivi). Mutta ne olivat puussa - ja vain sillä oli merkitystä!!

Keräsin kypsät, 3½ kiloa. Tänään pitää muistaa kerätä loput, kyttään vain sateettoman hetken... (Täällä on satanut lakkaamatta siitä alkaen kun tulimme yli viikko sitten reissusta kotiin!)

Ei ollut ihan tuulesta temmattu se toissapäiväinen haaveiluni luumuchutneystä (tai siis 6 vuoden takainen haaveeni). Nyt kun sain ensimmäisen kunnon sadon, sitä sitten tein!!

Googlasin reseptejä ja kun en lopulta osannut päättää, mitä käyttäisin, kehittelin oman kaikista löytämistäni yhdistellen - omassa variaatiossa korvasin osan sokerista hunajalla. Eikä mitään pikkusatsia, 10 litran kattilalla - pohojalaanen sukujuureni erellyttää, että kun tehrään, tehrähän komiasti!

LUUMU-OMENA-CHUTNEY

2 kg tuoreita luumuja
6 omenaa
2 pakettia rusinoita
5 ISOA punasipulia silputtuna
6 ISOA valkosipulinkynttä silputtuna
6 cm tuoretta inkivääriä raastettuna
1 dl hunajaa
1 dl tummaa muscovadosokeria
4 dl fariinisokeria
2 tl hienoa merisuolaa
2 tl jauhettua neilikkaa
2 kanelitankoa
3 pll hunaja-omenaviinietikkaa (rontti litra)
(rosmariininoksan unohdin ostaa - josko olisin löytänytkään??)

Pese luumut, halkaise 4 osaan, poista kivi. Kuori omenat, poista siemenkota ja paloittele. Vippaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi sekoitellen. Anna kiehua miedolla lämmöllä ainakin 2 tuntia. Poista kanelitanko (ja rosmariini). Purkita ja säilytä jääkaapissa. Annetaan tekeytyä 2-3 kk ennen käyttöä! 

Tuoksut olivat niin voimalliset, että röörit aukesivat ja flunssainen olo helpottui kummasti!! Suosittelen kaikille räkätautisille ensihoitona!

Keitokseni oli niin sakeaa, että olisi voinut epäillä emännän ropsauttaneen vähän löysemmällä ranteella perunajauhoa jouluiseen sekametelisoppaan... JOS annan lahjaksi, toivottavasti saaja ei kuvittele samoin ja lisää silmäksi riisipuuroonsa! Tai saattaisihan se siihenkin sopia...

Ah, mielenkiinnolla odottelen ensimmäisiä maistiaisia! Pakko on kyllä testata jo ennen joulua. Jos on niin hyvää kuin kuvittelen, en anna edes lahjaksi, syön itse kaiken! Sitten saan koko kevään nautiskella hyvällä syyllä brietä ja vuohenjuustoa ja sinihomejuustoa IHAN JOKA PÄIVÄ! Nam!

NAUTINNOLLISTA VIIKONLOPPUA!

* * * * 

Chutneyt ovat kirpeän makeita maustekastikkeita, kotoisin alkujaan Intiasta, mistä ne kulkeutuivat brittien mukana Eurooppaan. Nimi tulee hindinkielisestä sanasta catni, mikä tarkoittaa vahvoja mausteita ja tulisuutta. Chutneyt eivät läheskään aina ole tulisia, koska hedelmien makeus pyöristää maut sopiviksi. Raaka-aineiksi sopivat melkein mitkä tahansa tuoreet tai kuivatut hedelmät ja vihannekset, kuten mango, omena, luumu, viikuna, aprikoosi, tomaatti, paprika, sipuli, chili, porkkana... Tyypilliset mausteet ovat inkivääri, kaneli, pippurit ja curry. (Lähde: kotikokki.net)


EDIT 26.12.2012
MAKUTESTIn tulokset täällä...

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää aivan ihanalta ja varmasti maistuukin! Onneksi sait luumut pelastettua, mulla on luumupuun alku istutettuna, ei tule vielä luumuja vähän aikaan, mutta kun tulee teen tätä kans!

    VastaaPoista
  2. Empä ole tuollaista "keittoa" maistanutkaan...:)

    VastaaPoista
  3. Mukava kirjoitus, lennokasta tekstiä, hauska ja hulvaton:) Ihan varmasti tuo on niiiin hyvää, että ei pois kannata antaa. Tai toisaalta . . . hyvä antaa vähästäänkin.

    VastaaPoista
  4. Tuollaiset ohjeet ja herkut saa aina kiroamaan tämän päivän suunnittelijat!!
    Miksei kerrostaloissa ole säilytystiloja! Viileitä sellaisia!
    ...pahainen jääkaappipakastin, pah!

    VastaaPoista
  5. Herkullsen näköistä!
    Samaa kotoilua siis sielläkin kuin täällä ;-D

    VastaaPoista
  6. Voi namnam! Varmasti ihanaa, täällä kuolaan.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Tilkkureppu, Irmastiina, KristiinaS,Pepi, Rva Kivitikka ja Vekki! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!