Lukijat

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Vamppu

Joskus tarttunut (joltain reissulta?) VAMPPU mukaan. Varmaan jossain nostalgiapuuskassa hankittu, olihan Mummulassakin tällaisia saunalla, taisipa olla Vaarinkin saunalla.

No, tulipa sitten vamppu vastaan nurkkia kirpparille peratessa, päätin otttaa käyttöön. Googlaamalla sain selville:
Luffasieni valmistetaan kasvista, joka turpoaa tullessaan kosketuksiin veden kanssa, jolloin sen pinnasta tulee miellyttävän pehmeä.
Saunalla päätin hemmotella itseäni, kaivelin kaikki kuorivat ja hoitavat vartalonhoitotuotteet esiin ja kastelin vampun. Lorotin vettä päälle, kuutiokaupalla. Vamppu vaan oli ja pysyi kovan koppuraisena.

Mietin, josko vaatiikin kiehuvankuumaa vettä. Sitäpä sitten vedenkeittimellä keittelin ja hartaana liruttelin vampulle. Ei auttanut, vamppu pysyi ihan yhtä korppuna.

Mies muisteli, että olikohan niin, että vamppu piti oikein keittää ennen kuin pehmenee. Jäi sitten hemmottelut siltä erää, mutta päätin kokeilla vielä sitäkin konstia. Niinpä herukoita grillikatoksessa mehustaessani laitoin vampun 10 litran kattilaan ja keittelin sitä puolisen päivää. Veden vähän jäähdyttyä pääsin kokeilemaan pehmeysastetta: kova kuin kivi.

Ettei vaan olisi kananmunan sukua, kovettuu vain entisestään keitellessä???

Tietääkö joku, mitä vampulle pitäisi tehdä?? Vai kompostoinko ihan suosiolla??

Se olisi harmi, mainosteksti kun on niin houkuttelevan lupaava!
Luffasieni eli "vamppu" on 100% luonnonkuituinen kauneudenhoito- ja puhdistussieni. Luffa on kurkunsukuinen kasvi, jota esiintyy Aasiassa. Kun kasvi kuivataan ja käsitellään, syntyy hieno verkko luonnonkuituja, josta saadaan ainutlaatuinen vartalonhoitosieni. Luffasieni on biologisesti hajoava ja ympäristöystävällinen. Luffa luonnonkuitusieni pehmenee kasteltaessa, puhdistaa ja hoitaa ihoa luonnollisella tavalla, kiihdyttää verenkiertoa, edistää ihosolukon uusiutumista sekä pehmentää, virkistää ja sileyttää ihoa. (Lähde & kuva: Sauna-Aitta).
Auttakaa, oi armaat siskot!

6 kommenttia:

  1. Ei heru apua ainakaan täältä!
    Ostin joltain reissulta kans aikoinaan, ihan sama historiikki takana - taisin heittää veslintua :)
    Tosin, joku joskus kertoi, että tuo vanha kunnon vamppu on myös niin pöpöjä keräävä, että siinä syy miksei niitä enää ole käytössä vaan hygieeninen muovisieni on ohittanut ne.....tiedä sit...

    VastaaPoista
  2. Oliskohan jotenkin "yli-ikäinen" tuo vamppusi? Mä olen saanut omani aina oikeaoppisesti pehmiämään ihan vaan nopsasti kastelemalla...

    VastaaPoista
  3. Lapsuudesta muistan tuon sienen, minusta ne ovat olleet kovia aina, siis aina. Tai sitten olen niin hätäinen saunassa, että en jaksa niitä tarpeeksi liottaa!
    Mutta sinä olet tehnyt kaiken liottamisen suhteen, joten sinulla ei taida olla vika siinäkään, joten tuo yksilösi on vaan kova-luu ;-D
    Voisikohan sitä jotenkin tuunata? Värjätä? Kukkamalja?

    VastaaPoista
  4. Mullakin on kova vamppu, mutta minä tykkään siitä just semmosena, mitä karkeemmalla nahkansa saunalla raapii, sitä puhtaampi olo jälkeenpäin :) Mutta minä olenkin vähän outo muutenkin, käytän perunanpesuhanskoja myös itseni pesemiseen ja kuivausrumpuun erehtynyt pyyhe joutuu automaattisesti uudelleen pesuun ja narulle kuivamaan. Pehmeä pyyhe on kauhistus.

    VastaaPoista
  5. Joskus lapsuudesta muistan. Ei se ihan kivikova ollut, mutta ei ihan pesusienen pehmeäkään kun kasteli. Meillä sen nimi ei ollut vamppu, vaikka kait se semmoinen on, varmaan riippuu tuokin murrealueista? Tai en minä tiiä. Mutta hassu tuo sana silti on :O)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Punatukka, Mirka, Rva Kivitikka, Katjuksa, ja KahviKaneli! :o)
    Juu, yli-ikäiseksi minäkin epäilin: vuosikausia maannut omissa kätköissä, tiedä kauanko ennen sitä myyjän tiskillä... Ronttaan kompostiin, toivottavasti en saa sitä samanmoisena vuoden, parin päästä kukkapenkkiinn... ;o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!